Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Patsas vai monumentti?

Kolumni - 6.9.2017 kello 8.03
Merja Palin

Sibeliusmonumentti Helsingin Sibeliuspuistossa täyttää tällä viikolla 50 vuotta. Minä ja monumentti olemme siis melkein samanikäiset.

En voi muistaa monumenttin alkumetreillään aiheuttamaa melkoista mylläkkää, koska itse uinuin tuolloin vielä kapaloissa. Mutta kuviohan on varsin tuttu, kun jotakin merkittävää tapahtuu.

Vaikka taiteilija Eila Hiltunen itki avajaisissa ja teosta haukuttiin, niin tällä hetkellä vielä viidenkymmenen vuoden jälkeen turistibussi toisensa jälkeen kaartaa Sibeliuspuistoon ja kesäsesongin aikana neljä miljoonaa valokuvaa monumentista tallentuu kameroihin.

Jos puistoon olisi tehty jokin perinteinen patsas Sibeliuksen muistoksi, niin tuskin Sibeliuspuistossa olisi ollut turistimassoja ihmettelemässä taideteosta. Huippusäveltäjä sai muistokseen teoksen, joka on säväyttänyt, kuten säveltäjän oma musiikkikin.

Samanlainen kaava toistuu monen vastavirtaan uivan hankkeen, henkilön tai tapahtuman kohdalla. Varma merkki suosiosta ja merkityksellisyydestä on, jos alkumetreillä löytyy paljon vastustusta ja kuhinaa. Eihän keskinkertaisuus kiinnosta ja herätä intohimoja.

Sain kutsun tilaisuuteen, jossa mietitään kuntamme matkailumarkkinointia. Kangasalla mietitään kuumeisesti, miten kuntakeskukseemme saataisiin kuhinaa ja turisteja kuvaamaan selfieitä näkötorneissa seuraavina kesinä.

Minä olen sitä mieltä, että keskinkertainen ei riitä. Tarvitaan säväyttävyyttä, erottautumista muista ja vahvaa tarinaa. Tämä vaatii halua tehdä asioita toisin.

Olen aiemminkin näissä kolumneissani peräänkuuluttanut erityisyyden löytämistä kauniista luonnostamme tai kulttuuristamme. Kun kuntamme veturit tietävät, mikä on meidän ylivertaisuustekijämme, täällä alkaa käydä kuhina.

Mikä on Kangasalla sellaista, joka erottaa meidät muista? Miksi tänne kannattaa tulla ja vaikka jäädä? Pikkunäpertely ei ylitä tarvetta paina kaasujalkaa kohti Kangasalaa.

Erityisyys ei synny keksimällä, vaan se löytyy näkemällä ja ymmärtämällä. Se syntyy oman olemassa olevan aidon ja ainutlaatuisen havainnoimisella.

Viittäkymmentä ikävuotta kolkutellessani olen pohtinut elämääni taaksepäin. Olen siitä kovin kiitollinen. Yksi asia, joka minua hieman harmittaa, on oma sovinnaisuuteni. Liian helpoasti olen kuunnellut ympäristön mielipiteitä siitä, miten elämässä kannattaa mennä eteenpäin.

Olen myös vältellyt ja pelännyt virheitä sekä epäonnistumista, mikä on johtanut monen hyvän idean hylkäämiseen.

Tästä ikäpyykistä eteenpäin olen päättänyt kuunnella enemmän itseäni, olenhan se paras oman elämäni asian­tuntija. Olen myös pohtinut, että mylläkän aikaansaaminenkaan ei tuntuisi enää mahdottomalta. Kannattaako elämässä rakentaa tavanomainen patsas vai sykähdyttävä monumentti?

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös