Pihlajalinna aloittaa muutosneuvottelut – Tarkastelun alla myös mahdollisia yksiköiden lakkautuksia

0
Asettamasi evästeasetukset estävät jakopainikkeiden käytön.
Pihlajalinnalla on toimipiste Kangasalla Lentolassa. Kuva: Heli Keskinen

Yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita tuottava Pihlajalinna tiedottaa aloittavansa muutosneuvottelut. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että se tarkastelee muutosneuvotteluiden aikana yksittäisten toimipaikkojen mahdollisia osittaisia supistamisia, yhdistämisiä tai lakkauttamisia.

Pihlajalinnalla on toimipiste myös Kangasalan Lentolassa.

Tiedotteessa kerrotaan, että tämän vuoden päähuomio yhtiöllä on toimintatapojen yhdenmukaistamisessa ja kannattavan kasvun vahvistamisessa.

– Yhtiö kasvaa suunnitelmien mukaisesti laajan toimipaikkaverkostonsa sekä etäpalveluiden ansiosta. Nyt haluamme varmistaa yhdenmukaisilla ja virtaviivaisilla toimintatavoilla laadukkaat palvelut asiakkaillemme sekä toteuttaa hankittujen liiketoimintojen mittakaavaedut, sanoo toimitusjohtaja Joni Aaltonen yhtiön tiedotteessa.

Osana kokonaisuutta Pihlajalinna tiedottaa tarkastelevansa toimintaansa ja organisaatiotaan muutosneuvotteluissa.

– Neuvotteluiden ensisijaisena tavoitteena ei ole henkilöstövähennykset, vaan näemme tärkeäksi kohdentaa lääkäreiden, hoitajien ja muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden työpanoksen mahdollisimman suurelta osin tärkeään potilas- ja asiakastyöhön. Näin haluamme osaltamme varmistaa soteammattilaisten resurssien riittävyyden yhteiskunnassa. Arvioimme lähtökohtaisesti sote- ja muiden ammattilaisten hallinnollisen työn osuutta, jotta työpanos voidaan kohdentaa paremmin, Joni Aaltonen kertoo.

Muutosneuvottelut koskevat lääkärikeskusverkostoa, aluehallintoa ja konsernin yleishallintoa, yhteensä noin 650 henkilöä. Neuvottelut eivät koske pelkästään kliinistä asiakastyötä tekeviä terveydenhuollon ammattilaisia tietyin vähäisin poikkeuksin. Lisäksi neuvotteluista on rajattu pois etäpalvelut, digitaalinen kehitys, lääketieteellinen ja rekrytoinnin yksiköt ja julkisen palvelun toiminnot konsernin yleishallintoa lukuun ottamatta.

Pihlajalinnassa työskentelee yhteensä noin 7 000 henkilöä.

Yhtiön tiedotteessa kertoman alustavan arvion mukaan Pihlajalinnasta voi neuvotteluiden tuloksena vähentyä arviolta 40–60 työtehtävää. Lisäksi arviolta 30–40 henkilön hallinnollisen työn osuus voi lakata tai vähentyä.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat kuukaudeksi tarjoushintaan diginä 6,90 € tai printtinä 9,90 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.