Pirkanmaalla esitetään kaikkien liikuntatilojen sulkemista – Lähiopetukseen palataan pääsiäisen jälkeen

0

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että yläkoulut ja toinen aste palaavat lähiopetukseen pääsiäisen jälkeen 6. huhtikuuta alkaen. Sen sijaan kaikenikäisten lasten ja nuorten harrastustoiminta suositellaan pidettävän tauolla ainakin 18. huhtikuuta asti.

Koronanyrkki esittää myös yksityisten harrastustiloja aluehallintoviraston määräyksellä suljettaviksi.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on koronanyrkin mukaan yhä leviämisvaiheessa. Koronan ilmaantuvuus on kahden viikon ajalta 105 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle, että Pirkanmaalla otetaan käyttöön tartuntatautilain pykälä, joka sulkisi viranomaisen päätöksellä joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat. Sulku tehtäisiin 5.-18. huhtikuuta väliseksi ajaksi.

Sulun piiriin kuuluvat myhös yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat. Sulku ulottuisi lisäksi muun muassa tanssipaikkoihin ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettäviin tiloihin sekä sisäleikkipuistoihin, sisäleikkipaikkoihin sekä kauppakeskusten yleisiin oleskelutiloihin.

Koronanyrkki esittää tartuntatautilain kohtaa otettavaksi käyttöön siksi, että sairaanhoitopiriin alueella saataisiin vähennettyä ihmisten välisissä kohtaamisissa syntyviä koronatartuntoja ja sairaalahoitoon kohdistuvaa kuormitusta.

Muuntovirusta jo yli puolessa tartunnoista

Viime viikolla todettiin Taysin alueella 294 uutta koronatartuntaa. Niistä 80 prosenttia pystyttiin jäljittämään.

Yhteensä 118 tartunnoista tuli perheen sisältä, 39 sukulaisen tai ystävän tapaamisesta ja 30 työpaikoista.

Yksityisistä juhlista saatiin 14 tartuntaa. Päiväkodeista tuli kahdeksan tapausta, mutta kouluista ja harrastuksista ei tullut uusia tartuntoja.

Liikennevälineistä saatiin kaksi tartuntaa ja kotimaan matkailusta kolme tapausta. Ulkomailta tuli viisi tartuntaa.

Alakouluissa oli viime viikolla paljon altistumisen takia lapsia karanteenissa, mutta koronanyrkin mukaan yksikään lapsi tai aikuinen ei ole saanut niistä koronatartuntaa. Lasten ja nuorten tartunnat ovat olleet pääosin peräisin omilta vanhemmilta ja kavereilta vapaa-ajalla.

Tartuntoja oli viime viikolla eniten nuorilla aikuisilla, eli 20-29-vuotiailla.

Muuntovirusten osuus Pirkanmaalla on koronanyrkin mukaan kasvanut. Koko epidemian aikana Etelä-Afrikan muuntovirusta on todettu 13 ja Iso-Britannian muuntovirusta 91. Pirkanmaalla on todettu yksi Brasilian muuntovirustapaus.

Viikoilta 11-12 analysoitiin kaikki 152 positiivista näytettä yhdestä näytteenottopisteestä. 65 prosenttia niistä oli muuntovirusta, joten 59 prosenttia Pirkanmaan tartunnoista on tämän tutkimuksen perusteella Iso-Britannian varianttia.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.