Mainos

Irma Mäkimaa tekee pitopalvelua täydellä sydämellä

Irma Mäkimaa pyörittää omaa nimeään kantavaa pitopalveluyritystä Ellintiellä, aivan Kangasalan keskustan tuntumassa. Pitopalvelutoiminta on Mäkimaalle paitsi työtä, myös rakas harrastus.

– Ruoanlaitto on minun intohimoni. Tiesin myös jo aikoinaan laitosemännäksi valmistuttuani halua­vani työskennellä pitopalvelualalla, Mäkimaa taustoittaa.

Ja töitä riittää. Mäkimaa valmistaa viikonloppuisin ruokaa keskimäärin 3–4 tilaisuuteen ja hoitaa arkipäivisin useita kokoustarjoiluita. Määrä on hurja, sillä yrittäjä vastaa yrityksen hallinnollisten asioiden lisäksi myös ruoanlaitosta täysin yksin.

– Viikonlopuiksi minulta löytyy kuitenkin työntekijöitä, jotka toimivat arvokkaina apukäsinä hoitaen eri puolilla Pirkanmaata järjestettävien tilaisuuksien tarjoiluja ja palvelua, Mäkimaa kertoo.

Aina riittävästi, poikkeuksetta herkullista

Ihmiset haluavat tilata juhliinsa pitopalvelua usein sen helppouden ja laadukkuuden vuoksi. Kaikki ihmiset eivät ehdi tai jaksa tehdä juhlatarjottavia itse, eivätkä he myöskään luota omiin ruoanlaittotaitoihinsa.

Pitopalvelu Irma Mäkimaa kestitsee seurueita enemmän kuin mielellään ja tarjoaa asiakkailleen täyttä palvelua. Ruokaa valmistetaan aina riittävästi, ja se on poikkeuksetta suussa sulavan herkullista. Kymmenien vuosien aikana kerrytetty ammattitaito näkyy, sillä pitopalvelun asiak­kailta on tullut hyvin tyytyväistä palautetta. Ruokaa on kehuttu aina, ja varsinkin Mäkimaan kakut ovat saaneet osakseen kovasti suitsutusta.

– On niitä sanottu jopa koko Kangasalan parhaiksi, Mäkimaa hymyilee.

Omia juhlatiloja Ellintiellä

Jokainen tilaisuus hoidetaan arvokkaasti ja toteu­tetaan täysin asiakkaan toiveiden mukaan.

– Olivat kyseessä sitten rippijuhlat, muistotilaisuus, häät tai synty­mäpäivät, toteutamme ne niin, että tilaisuudet ovat aina asiakkaan näköiset, Mäkimaa painottaa.

Tarjottavat tuodaan sinne, minne asiakas haluaa. Pitopalvelu Irma Mäkimaan toimitiloista löytyy kuitenkin suuren keittiön lisäksi myös oma juhlasali erikokoisille seurueille.

Juhlien ja kokousten lisäksi yrityksen tiloissa on järjestetty muun muassa konsertti-illallisia. Elli´n Sali tarjoaa viihtyisän ruokailupaikan jopa 90 henkilön kutsuihin.

Erikoisruokavaliot huomioiden

Ihmiset toivovat pitopalvelulta useimmiten perinteistä tarjontaa, minkä myös Mäkimaa on ottanut pitopalveluyrityksensä menuissa huomioon. Mäkimaalla on näyttää asiakkaille aina muutamia val­miita ruokalistan runkoja, jotka ovat täysin muokattavissa asiakkaiden omien toiveiden mukaan.

– Minulta löytyy myös muutamia upeita erikoisuuksia, Mäkimaa paljastaa.

Yrittäjä painottaa, että hänen pitopalveluyrityksensä palvelee myös kaikenlaisia erikoisruokava­liota noudattavia. Esimerkiksi vegaaneille löytyy aivan yhtä paljon tarjottavaa kuin eläinperäisiä ruoka-aineita syövillekin.

– Otamme huomioon kaikki asiakkaiden mainitsemat erikoisruokavaliot tilaisuuksien menuja suun­nitellessamme. Useimmat ruokamme ovat jo valmiiksi laktoosittomia ja gluteenittomia, Mäkimaa sanoo.

HUOM! Juttu on kirjoitettu ennen koronan aiheuttamaa poikkeustilaa. Vaikka monet kevään ja kesänkin suunnitelmat on peruttu tai siirretty, nyt on hyvä aika suunnitella omia tilaisuuksia ammattilaisen kanssa.

Pitopalvelu Irma Mäkimaa Oy
Ellintie 2, 36200 Kangasala
p. 050 360 6401
irma.makimaa@gmail.com
kangasalla.fi/pitopalvelumakimaa

Yksi kommenttiKommentoi

  • Ritva Kivelä17.7.2022 klo 21:34

    Eilen olimme syntymäpäivillä vieraana. Tarjoilut oli teiltä. Todella erinomaisen hyvää kaikki mitä sinne olitte laittanut. Kaikki siellä olleet vieraat todella tyytyväisiä tekemiinne ruokiin! Uskon että saitte uusia asiakkaita ,niin oli hyvää kaikki tarjoamanne !! Olen aikaisemminkin ollut mm.häissä mihin oli teidän pitopalvelusta tilatut ruuat! 😊👍

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.