Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista

Pohjan koulua ei korjata – vaihtoehtoja on kolme

Kuhmalahden Pohjan koulussa on todettu sisäilmaongelmia. Terveysviranomainen on pyytänyt kaupungilta helmikuun loppuun mennessä selvitystä, mitä toimenpiteitä rakennuksessa tehdään.

Uutiset - 1.2.2019 kello 16.05
Kangasalan Sanomat
Pohjan koulua ei korjata – vaihtoehtoja on kolme
Pohjan koulun vanhempainyhdistys on jo ilmaissut huolensa rakennuksen kunnosta ja toivoisi kirkonkylälle uutta koulua.

Kangasalan kaupungin tiedotteen mukaan rakennuksen peruskorjaus ei ole perusteltavissa, kun huomioon otetaan koulun koko ja oppilasennuste.

Sivistyskeskus on yhdessä teknisen keskuksen kanssa alkanut selvittää vaihtoehtoja, joita tilanteen ratkaisemiseksi olisi tehtävissä. Kaikissa vaihtoehdoissa opetus Pohjan koulussa päättyy tämän lukuvuoden lopussa.

Vaihtoehtoja on kolme, ja yhteistä on, että kaikissa niissä ykkös- ja kakkosluokkalaiset opiskelevat päiväkodin yhteydessä olevissa tiloissa, jonne heidät on jo siirretty.

Yhden vaihtoehdon mukaan oppilaat siirtyvät kolmannelta luokalta lähtien Sariolan kouluun.

Toisessa vaihtoehdossa kolmosen ja nelosen yhdysluokka siirtyy Kuhmalahden VPK:lta vuokrattavaan tilaan, ja sieltä oppilaat menevät viidennelle luokalle Sariolan kouluun.

Kolmas mahdollisuus on, että päiväkodin yhteyteen rakennetaan uusi tila kolmos- ja nelosluokkalaisille ja he siirtyvät Sariolaan viidennelle luokalle. Rakentamisen aikana oppilaat opiskelevat päiväkodin tiloissa.

Tarkoitus on, että valtuusto päättää Kuhmalahden alueen oppilaiden opetuksen järjestämisestä huhtikuun kokouksessa.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös