Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Poikanen puseron alla pesäänsä

Sari Eerolainen
Kolumni - 23.6.2015 kello 15.49

Lokinpoikanen oli tipahtanut työpaikkamme talon katolta alas asvaltille. Kun lähdin töistä, se teputti hermostuneena autoni vieressä. Ylhäältä katolta kuului karmeaa kirkumista, vaikka lokkiemo oli tuskin ehtinyt nähdä minua ja välimatkaa poikaseen oli vielä useita kymmeniä metrejä.
Samalla parkkipaikalla autoaan pitävä naishenkilö huikkasi varoituksen sanan. Emo hyökkää pelotta päin, jos lähestyn autoani ja poikasta. Hänen päälakeaan lokki oli jo miltei ehtinyt hipaista.

Mainostan kovin mielelläni olevani eläinten ystävä ja niiden puolella. Kyseisellä hetkellä oma etu ajoi kuitenkin kirkkaasti ohi. Päämääränä oli vain ja ainoastaan päästä ehjin nahoin autoon ja paikalta pois. Asiassa auttoi kädessäni oleva punainen kangaskassi, jota viuhutin raivokkaasti pääni päällä juostessani peltipurkkini suojiin.
Seuraavana aamuna poikasta ei näkynyt, ja lapsellisuuksissani annoin itseni uskoa, että luonto on jollakin tavalla hoitanut asian parhain päin.
Ei se kuitenkaan ollut luonto, vaan siihen tarvittiin eläinsuojeluvalvoja Hanna Heinon apua.

Hanna osui sattumalta paikalle, eikä epäröinyt toimia. Alhaalla oli hätääntynyt poikanen ja ylhäällä yhtä hätääntynyt emo. Hän laittoi lokinpoikasen turvaan paitansa sisään, kiipesi tikapuita pitkin katolle ja palautti poikasen pesäänsä. Voilà, emo oli saanut vauvansa takaisin.
Jo tämä kuulosti niin huimapäiseltä tempulta, että jaksoimme päivitellä sitä työkavereiden kanssa useaan otteeseen.
Mutta mitä tämä nainen teki seuraavalla viikolla? Hän pelasti Valkeakosken kanavasta veden varaan joutuneen linnunpoikasen. Silloin vastustajana oli kylmä ja virtaava vesi. Pelastuslaitos tuli onneksi myös hätiin haaveineen.

Eläinsuojeluvalvojan työ mielletään helposti pelkäksi kurjuudeksi: nälässä pidettyjä koiria, laumoittain takkukarvaisia kissoja tai lantakasoihinsa jätettyä karjaa.
Mutta se on Hannan mukaan mitä suurimassa määrin iloa ja tyydytystä hädänalaisen eläimen auttamisesta. Esimerkiksi siitä, kun emonsa menettänyt siilipoikue suostuu juomaan pipetillä nestettä tai kompostiin juuttunut linnunpoikanen alkaa pesun, juottamisen ja lämpölampun vaikutuksesta livertää, nokkia jyviä ja kylpeä vesiastiassaan.

Tavallisia kansalaisia Hanna haluaa muistuttaa siitä, että eläinsuojelu on päivittäisiä, pieniä tekoja arjessa. Sitä, että pysähtyy katsomaan, onko auton alle jäänyt eläin kuollut vai kituuko vielä, kertoo eläimiä kiusaavalle lapselle, miksei puluja saa jahdata, pysähtyy itse auttamaan, kun voi tai ainakin soittaa jollekin, joka yrittää tehdä jotain.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös