Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Postin lakkojen vaikutukset laajenevat Kangasalle

Uutiset - 27.11.2015 kello 8.04
Jarkko Hakala
Postin lakkojen vaikutukset laajenevat Kangasalle
Tiistaina Kangasalan S-marketin postipisteellä asioinut Erkki Vuorinen uskoo, etteivät Postin työtaistelut aiheuta hänelle suuria ongelmia, koska kaikki tärkeä liikkuu nykyisin sähköisesti. – En ole täysin kärryillä siitä, mikä kiistassa on homman nimi. Kuitenkin se, että Posti ryhtyisi käyttämään rikkurityövoimaa, olisi käsittämätöntä. Sehän on valtion hallinnoima laitos, Vuorinen sanoi.

Postialan työehtokiistan vaikutukset ovat alkaneet vaikuttaa Kangasalla toden teolla Tampereen postikeskuksen lakon vuoksi. Keskiviikkona lakkoon meni muitakin alueellisia postikeskuksia.
Posti arvioi, että lakot aiheuttavat merkittävää viivettä koko maan kirjeiden, lehtien ja mainosten jakeluun.
Kangasalla postinjakajat eivät ole lakossa, mutta perjantaina kunnassa ei liene juuri postia kannettavaksi. Postialan työntekijäjärjestön PAU:n lakko koskee myös kuljetuksia.
Tampereella lakon on määrä kestää keskiviikosta perjantaihin ja maanantaista tiistaihin. Posti arvioi, että postikeskuksiin kasautuvan suman purkaminen vie päiviä tai jopa viikkoja.
– Perjantaina aterioihin ja terveyteen liittyvät lähetykset jaetaan kuitenkin normaalisti, vakuuttelee Postin aluepäällikkö Veijo Visuri, joka vastaa Pirkanmaasta ja Satakunnasta.
Visurin mukaan tilanne on elänyt viime päivinä tunti tunnilta. Joulun postit ja paketit hän kehottaa lähettämään pikimmiten.
– Mitä aiemmin ne lähettää, sitä varmemmin ne ehtivät perille ajoissa.

PAU:n lakot ovat vaikeuttaneet postinkulkua viime viikosta lähtien. Ensin ne vaikuttivat erityisesti Uudellamaalla.
Lisäksi työ on ajoittain keskeytynyt postikeskuksissa, kun postilaiset eivät ole suostuneet käsittelemään lakonalaisia lähetyksiä.
Posti on pyrkinyt hoitamaan lähetysten kulkua muun muassa esimiesvoimin. Se aikoi käyttää myös vuokratyövoimaa, mutta perui suunnitelmansa vauhdittaakseen sovun syntyä.

Postin Kangasalan luottamusmiehen ja Pirkanmaan varapääluottamusmiehen Leo Harran mukaan työkiista vaikuttaa vain pahenevan. Hän ei usko, että osapuolet pääsevät sopuun lähiaikoina.
– Kyllä näkemykset ovat nyt niin kaukana toisistaan.
Harra katsoo, että postialan kiistatilanne on näyttäytynyt päänavauksena suuntaan, jossa työehdot rusikoidaan uusiksi työntekijänäkökulmasta piittaamatta.
Muut kuljetusalan työntekijäliitot ovat ryhtyneet tukemaan PAU:ta.
Useimmat tukitoimet alkavat ensi viikon alussa. Esimerkiksi Auto- ja kuljetusalan järjestö AKT on ilmoittanut muun muassa, että maanantaista alkaen sen jäsenet eivät käsittele Postin yhteistyökumppanin, kuljetuspalveluyhtiö DHL:n yksiköitä eivätkä niiden lasteja satamissa.
Toteututessaan tukitoimet ulottuvat osaan huolintaterminaaleista ja vaikuttavat rahdin kulkuun.
Liitot eivät ota Postin ja DHL:n yksiköitä esimerkiksi lautoille tai lastia kuljettaville aluksille, ja Postin lentokuljetuksia jätetään alkuviikosta käsittelemättä.

Kangasalan S-marketissa postiasiakkaita palveleva Sanna Kahikko-Luoma kertoo, että työtaistelu-uutiset näyttävät jo nyt vaikuttavan postilähetysten määrään.
– Iltapäivisin meillä ei ole ollut sellaisia ruuhkia kuin tavallisesti. Ihmiset ovat sanoneet, että eivät välttämättä ole nyt edes asioineet Postissa.
Kahikko-Luoman mukaan viime päivinä noin joka toinen lähetyksiä tuova asiakas on kysellyt työkiistan vaikutuksista postinkulkuun.
Epävarmuuden vuoksi osa postista jää lähettämättä.

Torstaina myös Palvelualojen ammattiliitto PAM ilmoitti omista tukitoimistaan, jotka ulottunevat Kangasalan asiamiesposteihin ja muihin Postin palvelupisteisiin.
PAM kehottaa kaikkia kaupan alalla työskenteleviä lopettamaan Postin toimintoihin liittyvien töiden tekemisen asiamiesposteissa lakon aikana ensi keskiviikosta perjantaihin asti.

 

Fakta

Näin postialan työtaistelut vaikuttavat Kangasalla

  • Kirjeposti: Päiväjakelussa jaettavien kirjeiden, lehtien ja mainosten jakelu viivästyy.
  • Paketit ja rahti: Pakettilähetysten kulku viivästyy huomattavasti. Rahtilähetyksissä voi olla viivettä tiistaista alkaen.
  • Sanomalehdet: Alma Manun varhaisjakelu toimii normaalisti, mutta päiväpostin joukossa jaettavat lehdet voivat viivästyä.
  • Postikonttorit: Postin palvelupisteet ovat toistaiseksi avoinna. Palvelualojen ammattiliitto on ilmoittanut postilakkojen tukitoimista, jotka vaikuttanevat Kangasalan palvelupisteisiin ensi keskiviikosta alkaen.
  • Ateriatoimitukset: Posti jakaa kaikki vastuullaan olevat koti- ja laitosateriat normaalisti.
  • Terveyteen liittyvät lähetykset: Turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät lähetykset on rajattu lakkojen ulkopuolelle. Silti Posti varoittaa, ettei se välttämättä saa toimitettu niistä kaikkia. Kaikki tunnistettavat lähetykset, kuten verilähetykset, pyritään toimittamaan tavalliseen tapaan.
Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös