Pysytään kaikki tolkun väkenä

0

Viime viikolla joukko paikallis­lehtien päätoimittajia pääsi kutsuttuna Mäntyniemeen aamupäiväiseen kahvihetkeen Suomen tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa. Itse sain kunnian olla yksi heistä.

Presidentin vieraana oli 41 pää­toimittajaa. Tapaamisen aluksi Niinistö huomauttikin, että paikalla on väkeä lähes Suomen jokaisesta kolkasta.

Hän korosti, että paikallislehdillä on suuri merkitys yhteisöjensä hengen kohottajina. Lisäksi presidentti piti paikallis­lehtiä väylänä, joka antaa ihmisille väylän välittää mielipiteitään ympäristöönsä.

Ennen päätoimittajien kysy­myk­siä Sauli Niinistö puhui myös muun muassa tolkun ihmisistä.

Hän kertoi ihastuneensa termiin jo vuosia sitten ja olevansa edelleen sitä mieltä, että suurin osa suomalaisista on juuri sellaisia.

Samaan aikaan kuitenkin erityisesti sosiaalisessa mediassa meno on vauhdikasta ja välillä vaarallistakin. Myös Suomessa nousee pinnalle ääri-ilmiöitä, ja myös natsikorttia heilutellaan.

Vaikka äärimmäisyyksiin menijöitä ei ole kovin paljon, Niinistö muistutti, että oma historiammekin osoittaa vihaksi yltyvän keskustelun vaarallisuuden. Sekä oma sisällissotamme että esimerkit eripuolilta maailmaa ovat esimerkkejä siitä, kuinka vihakeskustelu saattaa purkautua helposti myös konkreettisina fyysisinä vihan ilmiöinä.

”En usko, että Suomessakaan vaikkapa viisi vuotta ennen sisällissotaa kovin moni osasi kuvitella, että minustakin tulee tappaja”, Niinistö huomautti.

Hän muistutti, että ihmismieli on arvaamaton erityisesti silloin, kun joukkoliikkeet lisäävät kierroksia toinen toisiaan vastaan.

”Tällainen ilmiö meidän pitäisi osata torjua, ja torjujina olisi nimenomaan se tolkun väki”, Niinistö sanoi.

Tätä tarvitsemme kaikki. Pysytään tolkun väkenä.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.