Sanotaan, että rutiinit helpottavat lapsen arkea ja niiden liiallinen järkkyminen saattaa pistää pienokaisen paletin sekaisin. Omalla kohdallani voisi sanoa ainakin tietyssä määrin samaa.
Loppiaisen aikana liikuntakärpänen puraisi pitkästä aikaa. Pääsin treenaamisen makuun ja kaikki sujui hienosti reilun kuukauden.
Sitten selän venähdys ja flunssa tulivat järkyttämään rutiinejani. Kun en päässyt urheilemaan, huomasin stressitason nousevan entistä helpommin. Mielensä pahoittaminenkin onnistuu kuin itsestään.
Tapahtuipa viime viikolla, että ajelin hyväntuulisena kotiin. Mieliala sai hiukan ennen viimeisiä liikennevaloja kolhun. Sen aiheuttaja, kertakäyttöinen kahvimuki, painaa kai vain kymmenisen grammaa, mutta vaikutus tuntui huomattavasti raskaammalta.
Teki mieli kirota. Kanssamatkustajista vanhempi olisi kuitenkin kärppänä muistuttanut kielenkäytöstä, onneksi sain pidettyä suuni kiinni. Kuusivuotias jäi tietämättömäksi siitä, että kuskin sisällä kiehui.
Kuka täysijärkinen aikuinen on niin törppö, että heittää take away -kahvikupin ikkunasta ajoväylälle? Tai ylipäätään mihin tahansa muualle kuin roskakoriin. Aikuisestahan täytyy olla kyse, harvempi lapsi nykyaikana kahvia juo.
Kerran todistin omin silmin, kun risteyksessä liikennevalojen vaihtumista odottavan auton ikkuna avautui ja sisätilojen roina tyhjennettiin ulos – keskellä kirkasta päivää ja keskellä keskusta-aluetta.
Nyrkin puistaminen tuntui tuossa tilanteessa vähäiseltä reaktiolta. Eihän koko asiaa meinannut edes uskoa todeksi, suorastaan lamaannuin.
Viimeksi pöyristyin ihan pari päivää sitten, kun kävin poikani kanssa läheisen päiväkodin pihassa leikkimässä. Maalaisjärjen, kieltotaulujen ja ihan yleisten käytöstapojenkin vastaisesti porukka hölmöläisiä oli tupakoinut päiväkodin ovella ja tumpannut natsat terassille. Kuvotusta tuntien nostin tupakantumpit roskakoriin, joka oli ihan käden ulottuvilla.
Onkohan sauhuttelijoilla käynyt mielessä, että pienillä lapsilla on tapana laittaa suuhunsa myös sinne kuulumattomia asioita? Tupakantumpin jauhamisesta voi seurata vatsanpuruja, mutta myös vakavampaa.
Myrkytystietokeskus suosittelee ottamaan yhteyttä, jos nieltyjen tumppien määrä ylittää kolmen. Tuskinpa tupakanjämät hyvältä maistuvat, mutta ainakin teoriassa nikotiinimyrkytyksen uhka on olemassa.
Tupakantumpin maatuminen kestää 5–10 vuotta, joskus pidempäänkin. Pahvilautanen säilyy luonnossa puolesta vuodesta viiteen, mutta muovimuki maatuu vasta 100–200 vuodessa.
Tarkemmin ajateltuna, julkiroskaaminen on pätevä syy kimpaantua, ei siihen tarvita edes otollisia olosuhteita. Oman mielenterveyden kannalta olisi kuitenkin suotavaa, että pikku kimpaantumisiin saisi edes liikuntaa lääkkeeksi.
