Ruutanan kotihoidossa selvitellään koronatapausta

0

Ruutanan alueen kotihoidossa on todettu koronatartunta, tiedottaa Kangasalan kaupunki. Tiedotteessa sanotaan, että tämän hetken tietojen mukaan kotihoidon asiakkaat eivät ole altistuneet tartunnalle.

Asiaa kerrotaan selvitettävän parhaillaan yhteistyössä Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön kanssa.

Kangasalan kaupunki kertoo tiedottavansa asiasta lisää viimeistään huomenna, keskiviikkona 9. joulukuuta kello 12 mennessä.

Sunnuntaina ja maanantaina kerrottiin, että Kangasalla on ollut kaksi erillistä koronatapausta Pitkäjärven koululla. Tapauksissa on ollut yhteensä 33 altistunutta, jotka on asetettu karanteeniin.

Lue myös: Uusi koronatapaus ja lisää altistuksia Pitkäjärven koululla – Yhteensä 33 henkilöä karanteeniin

Lue myös: Pitkäjärven koulusta karanteeniin 19 oppilasta ja kuusi henkilökunnan jäsentä – Mahdollisia altistuksia kahtena eri päivänä

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.