Koti Arjessa mukana Satojen ryijyjen mies Tuomas Sopanen luennoi Kangasalla

Satojen ryijyjen mies Tuomas Sopanen luennoi Kangasalla

0
Tuomas Sopanen on yhdessä Leena Willbergin kanssa toimittanut Ryijy elää – Suomalaisia ryijyjä 1778–2008. -teoksen.

Ensi viikolla Kangasalle saapuu luennoimaan satojen ryijyjen mies, Tuomas Sopanen. Hän on kerännyt yli 500 ryijyn kokoelman, joka sisältää useimmat suomalaiset kansanomaiset ryijytyypit ja mallit 1700-luvulta aina tähän päivään asti.

Sopanen kertoo luennollaan suomalaisen ryijyn tarinan kansanomaisista ryijyistä moderneihin taideryijyihin ja näyttää kuvia myös omasta ryijykokoelmastaan.

Suomessa ryijybuumi alkoi itsenäistymisen jälkeen 1920-luvulla, mutta ryijyjä on tehty Pohjoismaissa jo yli tuhat vuotta.

– Ensimmäisen kerran olin ryijyjen kanssa tekemisissä vuonna 1980, kun sisareni lupasi kutoa minulle ryijyn väitöslahjaksi ja minun piti valita malli. Ensimmäisen ryijyn ostin vuonna 1997, kotiin seinälle, kertoo Sopanen.

Varsinaisen keräilyn Sopanen aloitti vuonna 2005, kun hänen silloiset 25 ryijyään olivat näyttelyssä Heinolan taidemuseossa. Sopanen tutustui tuolloin ryijytietäjä Leena Willbergiin, jonka kanssa hän kirjoitti kirjan Ryijy elää: Suomalaisia ryijyjä 1778–2008.

Sopanen on eläkkeelle jäänyt Joensuun yliopiston kasvitieteen professori. Häntä kiinnostaa ryijyjen kehitys ja käyttötapojen muutos aikojen kuluessa sekä niiden monimuotoisuus.

– Erityisesti kansanomaisten ryijyjen toisiinsa sointuvat kasvisvärit ja modernien ryijyjen hehkuvat värit, hän tarkentaa.

Alun perin eli noin vuodesta 800 lähtien, ryijyt olivat viikinkien veneissä käytettyjä peitteitä, joiden välissä nukuttiin. Sitten niitä ruvettiin käyttämään sängyissäkin. 1500-luvulla ryijyjä ruvettiin käyttämään vihkiseremoniassa, jolloin niistä tehtiin koristeellisia ja värikkäitä ja kuviointiin alettiin käyttää onnea tuovia ja pahalta suojelevia symboleita.

Käyttö peitteenä jatkui 1800-luvun alkupuolelle saakka. Sitten vanutäkit alkoivat syrjäyttää ryijyjä, jolloin niistä tuli enemmän päiväpeitteitä.

Niitä ruvettiin myös käyttämään reessä tai joskus lattialla mattoinakin. 1800-luvun loppupuolella alettiin tehdä ryijyjä ulkomaisten ristipisto- tai kirjontamallien mukaan, ja oma suunnittelu loppui. Nämä ripustettiin seinälle. Samalla kasvisvärit syrjäytyivät synteettisillä räikeillä väreillä.

Vuoden 1900 maailmannäyttely Pariisissa muodosti käännekohdan suomalaisen ryijyn historiassa, sillä Akseli Gallén-Kallela suunnitteli näyttelyyn sekä käyttötavaltaan että kuvioinniltaan täysin uudentyyppisen ryijyn, Liekin.

Tämän jälkeen muutkin kuvataiteilijat ja arkkitehdit alkoivat suunnitella ryijymalleja.
Varsinainen ryijybuumi alkoi 1920-luvulla, kun U.T. Sireliuksen ryijykirja ilmestyi vuonna 1924. Kaikki halusivat valmistaa kopioita vanhoista ryijyistä.

Jonkin ajan kuluttua myös tekstiilitaiteilijat alkoivat suunnitella uudenaikaiseen sisustukseen sopivia funkisryijyjä. Kansainväliseen maineeseen suomalainen ryijytaide nousi 1950-luvulla, kun esimerkiksi Eva Brummer, Uhra Simberg-Ehrström, Kirsti Ilvessalo ja Ritva Puotila saivat ryijyistä hienoja palkintoja Milanon triennaaleissa.

1980-luvulla ryijyinnostus hieman hiipui, mutta sen jälkeen tekstiilitaiteilijat ovat varmaankin lähes kaikki suunnitelleen muiden teostensa ohella ryijyjä.

Emeritus professori Tuomas Sopasen luento suomalaisen ryijyn historiasta torstaina 14.11. kello 17.30–19 valtuustosalissa Kangasala-talon toisessa kerroksessa.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän