Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Fixus Kangasala palveleeFixus Kangasala palvelee

Sauna

Kolumni - 6.7.2016 kello 8.00
Liisa Alanko

Saunominen on tuntunut parhaimmalta helteisen heinätyöpäivän jälkeen. Kun lihakset ovat maitohapoilla ja ihon hikiset huokoset täynnä heinän miuraa, tuo sauna kaivattua helpotusta.
Saunan lauteilla istuessa löylyn lämpö hiostuttaa eri tavalla kuin työ. Saunan antama hiki on lempeää ja rentouttavaa. Helpotus valmiiksi saadusta työstä lisää hyvän olon tunnetta. Kun kotonani oli vielä lehmiä ja nuorta karjaa, hyvälaatuinen heinäsato oli a ja o sekä karjan että isäntäväen hyvinvoinnin kannalta.

Suomalainen sauna on esikuva nykyiselle yhden luukun periaatteelle. Mikään keksintö ei vedä vertoja saunan monipuolisuudelle, mutta sen käytettävyyttä voi parantaa uusilla ideoilla. Esimerkiksi mökin saunan voi laittaa lämpiämään etäyhteydellä, jolloin sähkökiuas hohkaa kuumuutta isäntäväen saapuessa tiluksilleen.
Saunassa on synnytetty vauvoja, hoidettu sairaita, puettu kuolleita, häädetty syöpäläisiä, valmistettu maltaita ja talkkunajauhoja, kuivattu yrttejä, palvattu lihaa ja onpa se toiminut perheiden ensiasuntonakin. Kaikista noista on minunkin vanhemmillani kokemusta.
Muutama vuosi sitten tehdyn Miesten vuoro -dokumentin teemana oli miesten avautuminen toisilleen vaikeista asioista saunan lauteilla. Entinen hyvä työtoverini Mikko kertoi elokuvassa Petrille lapsensa tapaturmaisesta kuolemasta. Tuli todistettua, että miehilläkin on tunteet ja kyky puhua, jos olosuhteet ovat sopivat. Saunassa usein on.
Lapsina ahtauduimme serkkujen mökin saunan lauteille kuin sillit suolaan. Joku puhalsi kuumaa höyryä toisen iholle, jolloin syntyi ensin suukopua ja sitten oli lähdettävä vilvoittelemaan järveen.
Myöhemmin aikuiset muualla, muun muassa Heinolassa, järjestivät saunomiskilpailuja. Saunomisen hienoimmat kuviot menivät romukoppaan, kun hölmöläiset ulkomaita myöten korvensivat itseään kuoleman porteille saakka.

Viime kesänä tutustuimme pyöräillen Pajulanlenkin entiseen ja nykyiseen elämään. Yksityiskotina olevan Pajulan entisen koulun sauna jäi mieleeni upeana. Sen on rakentanut taitava kuhmalahtelainen hirsirakentaja Toivo Alhainen vuonna 1924. Saunan suunnittelija, muistaakseni Toivo Salervo, oli perustamassa Suomen saunaseuraa 80 vuotta sitten.
Sauna ja saunominen ovat kovassa nosteessa. Saunalauttoja näkee usein, kerrostalojen yhteissaunojen suosio kasvaa ja yleisiä saunoja rakennetaan.
Saunomisesta on tullut miljoonabisnes. Erään Helsingin saunan rakentamista brändätään mediassa suomalaisuuden urotyönä ja kerrotaan esimerkiksi yrittäjien kaataneen Savossa puita saunaa varten, vaikka tosiasiassa puutavaraa tuotiin Venäjältä.

Oman taloni saunan lauteilla asuu Voitto Peltosen tekemä tonttu, joka pilkkii Länkyllä hiirikaverinsa Hitu-Iitun kanssa. Kissallani on peti lauteiden päällä ikkunan edessä. Saunani toimii siis hyötykäytössä ja hyvinvoinnin välineenä.
Kunhan mökkisaunan remontti on valmis ja kiuas kiinnitetty, otamme siskon kanssa makoisat ensilöylyt ja saatamme pulahtaa vilvoittelemaan Viljunjärveen.
Hyvää saunarauhaa kaikille.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
~
Takaisin ylös