Uutiset

Saunaravintola Viilee voitti Kisarannan alueen toimijahaun – takana viisi paikallista yrittäjää

Kisaranta sijaitsee Längelmäveden rannalla. Kuva: Business Kangasala Oy:n arkisto

Kangasalan Kisarannan alueen kehittämiseksi järjestetty uusi toimijahaku on ratkennut. Määräaikaan mennessä alueelle annettiin kolme ehdotusta, joista valituksi tuli Sauranavintola Viilee.

Asiasta kerrotaan Business Kangasala Oy:n tiedotteessa. Business Kangasala järjesti toimijahaun Längelmäveden rannalla sijaitsevan alueen kehittämiseksi. Hakuaika päättyi toukokuun lopussa.

Valitun saunaravintolaidean takana on yhteensä viisi paikkakuntalaista yrittäjää. He ovat Henna ja Julia Hieta-aro, Jenni Peltonen sekä Outi ja Ville Mäenpää.

Tiedotteen mukaan yrittäjillä on monipuolista osaamista hankkeen toteuttamiseksi. Valitulle toimijalle varataan Kisarannasta noin 6 000 neliömetrin kokoinen määräala. Lopun alueen käytöstä päätetään myöhemmin, kun alueen kaavoitus etenee.

Tiedotteessa kerrotaan, että suunnitellun saunaravintolan tarkoituksena on tarjota vapaa-aika- ja hyvinvointipalveluita ympäri vuoden. Talvikautena tarjonta tulee vastaamaan merkittävästi kasvaneeseen avantouintipaikkojen kysyntään. Alueelle on suunnitteilla myös 18-reikäinen minigolfrata.

   – Saunaravintola tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden nauttia perinteisestä saunakokemuksesta yhdistettynä aterioihin ja juomiin. Tavoitteenamme on luoda viihtyisä ja rentouttava ympäristö, joka kunnioittaa suomalaista saunaperinnettä, kertoo toimijan edustaja Ville Mäenpää tiedotteessa

Alueella on voimassa 1983 valmistunut Vehoniemen harjualueen osayleiskaava, joka sallii alueelle hotelli-, ravitsemus- ja virkistyspalveluihin liittyviä rakennuksia, rakenteita ja laitteita. Valituksi tullut toimija osallistuu asemakaavavalmisteluun yhdessä kaupungin kanssa.

Edellisen toimijahaun voittanut yhtiö suunnitteli alueelle saunamaailmaa, mutta hanke kaatui selvityksessä löytyneisiin viitasammakoihin. Uuden suunnittelun jälkeen alue laitettiin hakuun uudelleen.

Lue myös vanha uutinen: Kisarannan saunamaailma ei toteudukaan, syynä rannasta löytyneet viitasammakot – ”Koko ajatuksemme oli saada käyttää pitkää upeaa rantaviivaa, joten emme näe suunnitelman muutoksessa järkeä”

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

3 kommenttiaKommentoi

  • Jari Nurmi7.8.2024 klo 16:22

    Sauna, järvi, avanto ja ravintolapalvelut on pettämätön yhdistelmä toteuttaa ympärivuotista liiketoimintaa. Se on helppoa kun sen osaa!!

  • Kirsi-Marja Salminen7.8.2024 klo 19:15

    No viimeinkin jotain oikeaa paikallista kehittämistä!! Kyllä tätä on vuosia mietitty, että miksi koko ranta-alue, lukuunottamatta teatteria, on jätetty ihan huomiotta matkailumielessä. Kaivantoon saakka on monet matkailun ja veneilyn mahdollisuudet joita ei ole kyetty / haluttu hyödyntää. Kaikki vuosikymmenet on tarjolla ollut vain Kaivannon pienet kioski- ja kahvilapalvelut.

  • Harri Virta13.8.2024 klo 18:27

    Meillä Kangasalan Kisan suunnistajilla 70-80luvuilla oli tapana käydä Kisarannan saunalla suunnittelu ja ystäväkokouksia lenkkien jälkeen. Silloin meidän ajatuksissa oli myös isojen kisojen järjestäminen. Vihdoin 2019 se toteutui Kangasala-Jukola vieläkin Suomen kaikkienaikojen suurin urheilukilpailu 20 632 suunnistajaa kilpailualue näkyy Valkeisvuori jne Längelmäveden toisella puolen Kisarannan saunanlaiturilta. vertailun vuoksi Pariisin kisoissa oli alle puolet tuosta määrästä. Hienot mahdollisuudet uusille yrittäjille aloittaa luonnonläheinen toiminta, onnea. Terveisin Harri Virta .

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.