Kangasalan seurakunta on joutunut maksupetosrikoksen uhriksi.
Kangasalan seurakuntaan on kuluvan kuun elokuussa kohdistunut maksupetos, niin sanottu pomohuijaus. Petoksen vuoksi seurakunta on kärsinyt huomattavaa taloudellista vahinkoa.
Petos tuli ilmi tilintarkastajan koulutuksen yhteydessä. Tapahtumasta on seurakunnassa tehty sisäinen selvitys. Tilintarkastajan johdolla on tutkittu sisäisen valvonnan ja sisäisen ohjeistuksen riittävyyttä sekä maksuprosesseja, jotta vastaava huijaus ei toistu. Tästä syystä joitakin maksuliikenteen käytäntöjä on muutettu.
Petoksesta on tehty rikosilmoitus. Koska huijaus koskettaa seurakunnan sisäisiä, luottamuksellisia prosesseja, asiaa ei tässä vaiheessa kommentoida enempää.
– Seurakuntaan kohdistunut petos on ollut ammattimainen ja esimerkiksi suomen kieleltään moitteeton. Seurakunta pitää tärkeänä, että yleinen tietoisuus maksupetoksista nousee riittävän korkealle tasolle, jotta vastaisuudessa niihin osataan varautua ja tunnistamalla ehkäistä vahinkojen syntyminen, ma. talousjohtaja Henri Lehtola sanoo.
Jälkeenpäin on tärkeää pohtia miten tapaus pääsi oikeastaan sattumaan. Kirkkoneuvostolla ja johtavilla viranhaltijoilla on ensisijainen vastuu ns. operatiivisesta toiminnasta seurakunnassa. Tähän kuuluu muun muassa sisäisen valvonnan järjestäminen sekä työntekijöiden kouluttaminen sen noudattamiseen. Tätä valvoo edelleen kirkkoneuvosto sekä suurempien linjojen osalta kirkkovaltuusto. Tuomiokapitulin pitäisi valvoa seurakunnan taloudenhoitoa, piispan ja lääninrovastin esimerkiksi kirkkoherran viranhoitoa seurakunnassa. Ns. toimitusjohtajahuijausta ei pääse yrityksessä tai yhteisössä sattumaan, mikäli henkilöstö on johtavien viranhaltijoiden osalta asianmukaisesti perhedytetty. Katsoisin, että ensisijainen vastuu on kirkkoherralla sekä talouspäälliköllä. Myös neuvosto kantaa tilanteesta painavan vastuun. Oma havaintoni toimittuani seurakunnan johtajana Tampereen hiippakunnassa oli se, ettei tuomiokapituli toteuta sille määrättyä tehtävää seurakunnan talouden valvonnasta (KJ 19A, 1§, 1.mom., 2 kohta). Koska valvonta ontui, jäi se käytännössä seurakunnan luottamushenkilöiden vastuulle. Valvontaan nivoiutuva koulutus oli lähinnä uusien lainsäädännöllisten uudistusten läpikäyntiä, mutta ei pureutumista taloudenhoidon peruspilareihin. Valtuuston käsittelemät asiat olivat usein suuria kokonaisuuksia, joten käytännössä sisäsisen valvonnan järjestäminen jäi neuvoston sekä kahden johtavan viranhaltijan vastuulle. Johtukuntien osalta liian usein talouden valvonta jää sivuosaan. Seurakunnissa tapahtuneet hallinnolliset laiminlyönnit on ollut tapana sivuuttaa lähes kokonaan. Jos virhe on tapahtunut, kukaan ei hallinnon tasolla kanna vastuuta ja kaikki jatkuu niin kuin ennenkin. Näin ei mielestäni saisi olla. Talouteen liittyvän rikoksen vastuunkantajan ei pitäisi olla ainoastaan sen tosiasiallinen ulkopuolinen tekijä tai tekijät. Huomattavien taloudellisten vahinkojen synnyttyä sekä neuvoston jäsenten että johtavien viranhaltijoiden tulisi tarjoutua eroamaan. Myös tuomiokapitulin tulisi käydä itsetutkiskelua sen suhteen, miten seurakunnan talouden valvonta on hoidettu. Tilintarkastuksen varaan ei nykyaikana voi vastuuta juuri sysätä, koska heidän kohdallaan näyttöä oleellisen laiminlyönnin syntymisestä ei helposti voi saada. Toisaalta käytettävissä olevat tilintarkastuspäivät eivät riitä kaiken hallitsemiseen.