Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Glögi & piparitarjoilu 16.11.Glögi & piparitarjoilu 16.11.

Siiville

Kolumni - 9.5.2018 kello 7.01
Merja Palin

Meidän perheessämme eletään omien siipien kokeilun aikaa. Kolme 20 ikävuoden molemmin puolin olevaa perheemme nuorta aikuista opettelee itsenäistä elämää ja miettii, mihin oman tiensä suuntaisivat.

On hienoa katsoa, kun siivet kantavat vähitellen ja oma polku alkaa hahmottumaan. Hapuilu kuuluu tärkeänä osana kasvamiseen. Äitinä katselen pesästä lentämistä hieman haikein mielin, mutta kuitenkin iloiten. Mieli tekisi kovasti opastaa ja neuvoa, mutta se ei useinkaan järkevää. He valitsevat oman tiensä.

Olen muistellut aikaa, kun itse olin alle parikymppinen. Oman paikan ja tien löytäminen ei ollut minulle helppoa. Muistan olleeni aika ahdistunut, kun en tiennyt mihin suuntaisin.

Jos nyt viisikymppisenä voisin antaa parikymppiselle itselleni muutaman ohjeen helpottaakseni oman tien löytämisen tuskaa, sanoisin muutaman lempeän sanan hapuilevalle nuorelle.

Älä pelkää virheitä. Virheitä pelkäämällä saattaa se paras elämän seikkailu jäädä tekemättä. Koulussa opimme, että virheitä ei kannata tehdä, jos pyrkii parhaimpaan suoritukseen. Elämän koulussa oppii parhaiten virheiden kautta.

Älä vertaile itseäsi muihin. Kukaan muu ihminen ei ole sinun ominaisuuksilla, lahjoilla ja taidoilla varustettu. Miksi siis verrata itseäsi muihin. Kaikki ihmiset ovat ainutlaatuisella tavallaan erilaisia.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!

Ole armollinen itsellesi. Älä purista ja pingota. Katsele itseäsi kiltisti. Puhu itsellesi yhtä kiltisti kuin puhut parhaimmalle ystävällesi. Kuuntele itseäsi ymmärtäväisesti.

Kaikella on aikansa. Jos toiveet ei toteudu nyt, niin ehkä huomenna tai vuoden päästä. Ehkäpä vuoden päästä toteat, että onneksi toiveesi ei toteutunutkaan. Anna asioille aikaa. Elämässä ei ole kiire päästä maaliin, matkanteko erilaisine vaiheineen on parasta.

Asioilla on tapana järjestyä. Luota siihen, että elämän pienet ja suuret asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Yllätykset elämässä ovat parhaita.

Minun elämäni oman suunnan löytymiseen vaikutti merkittävästi kansanopiston kuvataiteen opettaja. Kun oman polun löytymiseen lukion jälkeen tarvitsin aikaa, suuntasin vuodeksi kansanopistoon taiteiden pariin. Ajattelin tekeväni vuoden jotakin sellaista, mitä en saa myöhemmin elämässäni tehdä.

Kuvataiteen opettaja omalla hienostuneella tavallaan rohkaisi minua ottamaan elämäni suunnaksi oman intohimoni toteuttamisen. Hän rohkaisi minua käyttämään lahjojani.

Hän ei neuvonut tai ohjannut, vaan tuki ja rohkaisi omien siipien levittelyyn. Hän houkutteli minut toteuttamaan haaveitani. Olen hänelle kiitollinen.

Kevät on valmistumisten ja juhlien aikaa. Koulu päättyy ja uusia asioita edessä. Toivon omille sekä kaikille muillekin nuorille tienetsijöille uskallusta levitellä rohkeasti siipiään ja kokeilla niiden kantavuutta. Toivon rohkeutta kulkea kohti omaa intohimoa.

Siivet kantavat, uskokaa pois!

Kommentoi / Keskustele aiheesta
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös