Sodan merkitsemät: Tarkka-ampujan luoti lopetti Aarne Kähkösen sodan

0
Aarne Kähkönen. Kuva on otettu joulukuussa 2019.

Aarne Kähkösesta kertova juttu on lyhennelmä Johnny Gestraniuksen vuosina 2013–2016 tekemistä paikallisten sotainvalidien haastatteluista. Kangasalan Sanomat julkaisee juttusarjana tiivistelmät näistä haastatteluista. Sodan merkitsemät – sarja alkoi itsenäisyyspäivän aikaan ja loppuu maaliskuun puolivälissä, jolloin tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan päättymisestä.

Kun Aarne Kähkönen (s. 1922) asettui Vuosalmella etulinjaan 17. heinäkuuta 1944, kuuli hän enteelliset sanat vänrikiltä: 

– Pojat, tämä on siitä hyvä paikka, että täällä teidän ei kauan tarvitse olla. Jos ei kaadu, niin sitten haavoittuu. 

Paikka oli siis vaarallinen. Kähkönen kaivoi lapiolla taisteluasemaa itselleen tilanteessa, jossa vihollisen tarkka-ampuja muistutti välillä läsnäolostaan. 

– Sain sen montun jollakin lailla kaivettua, Kähkönen muistelee. 

– Sitten siinä välimaastossa alkoi aikamoinen rytinä. Nostin päätäni kun tuumasin, että jos vihollinen tulee sieltä. Pää oli vähän liian korkealla, ja silloin tuli luoti poskeen.

Osuman jälkeen Kähkönen makasi tovin pyörryksissä, kunnes sai huudettua lääkintämiehet paikalle. Sidontapaikalla komppanianpäällikkö totesi Kähköselle, että ”meni vähän liian hyvä mies, et olisi vielä kerinnyt lähtemään pois”. 

Tarkka-ampujan kiväärin luoti oli lävistänyt Kähkösen posken ja jäänyt korvan takaluun alle. Savonlinnassa luoti poistettiin leikkauksessa, ja suuhun pantiin rautakaari neljäksi kuukaudeksi. 

– Leukoja ei saanut avata. Painoni putosi 55 kiloon, kun piti vain imemällä juoda velliä, kertoo Kähkönen, joka oli sodan loppuaikana toipumassa Tampereella, Pyynikin ammattikoululla. 

– Yhtenä aamuna olin menossa aamupesulle ja otin saippuarasiaa sängyn alta. Silloin katkesi kaulavaltimo. Se laitettiin kuntoon, ja joskus marraskuussa tai joulukuun alussa pääsin sieltä pois. Siihen mun sotahommani loppui.

Mukana monissa taisteluissa

Kähkösen sotareissu oli alkanut syyskuussa 1941, kun hän meni alokkaaksi Raaheen. Ennen vakavaa haavoittumistaan hän ehti olla osallisena monissa taisteluissa. 

Sotahistoriasta tunnettujen Makkara- ja Munakukkulan lähimaastossa Kähkönen kumppaneineen törmäsi vihollisen partioon, ja aivan Kähkösen takana ollut asetoveri ammuttiin kuoliaaksi. 

Kiestingistä ja Uhtualta Kähkösen yksikkö siirtyi muutamaksi kuukaudeksi saksalaisten reserviksi Kuusamoon, kunnes kesäkuussa 1944 oli edessä siirtyminen Kivennavalle. 

– Tultiin pääpuolustuslinjoille Kivennavan Ahjärvelle ja siitä sitten nähtiin, kun seuraavana aamuna suomalainen tykistö ampui sen Pajarin tekemän kirkon tuleen.  

– Jänettijärvi oli rauhallinen paikka. Sieltä löydettiin verkko, joka vietiin järveen. Verkkoon tuli 10 kilon hauki, mutta sitä ei saatu muuten pois, kuin että ammuin sitä konepistoolilla niskaan. Saksalaiset innostuivat siitä, antoivat meille pullon konjakkia kun annoimme hauen heille.

Jäätyneitä perunoita ja laihaa hernekeittoa

Ruokatilanne rintamalla oli vähän niin ja näin. 

– Talvella perunat olivat jäätyneet, mutta silti niitä keitettiin. Ja kun oli hernerokkaa, niin siinä ei niitä herneitä kovin paljon ollut. Mutta kyllä sillä toimeen tuli. 

Jatkosodan päättymisestä kertovan uutisen Kähkönen kuuli sairaalassa. 

– Jatkosodan alkupäähän olin liian nuori, ja loppupään olin sairaalassa. Että en nähnyt sitä alkua enkä loppuakaan. 

Sodan jälkeen Kähkönen opiskeli Ähtärin Tuomarniemen metsäopistossa. Tuusniemen ja Alavuden kautta hän saapui Kangasalle, jonne myös asettui pysyvästi. 

Tarkka-ampujan kesällä 1944 lähettämä luoti katkaisi Kähkösen poskihermon. Siitä on vaivaa edelleen, yli 75 vuotta myöhemmin. 

Mutta katkeruutta Kähkönen ei ole tuntenut. 

– Nykyajan nuoret tekisivät ihan saman homman, minkä me teimme silloin, hän sanoo.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.