Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Fixus Kangasala palveleeFixus Kangasala palvelee

Sokerisopulit

Outi Koivu
Kolumni - 8.4.2016 kello 8.00

Sapere-ravitsemuskasvatusmenetelmä on varsinainen sanahirviö, mutta onneksi se sentään tarkoittaa hyvää.
Tässä Kangasalan varhaiskasvatuksenkin käyttämässä kasvatusmenetelmässä julistetaan pakottomuutta uudeksi normiksi perheiden ruokapöytiin.
Se tarkoittaa, ettei kaikkia tarvitse puristaa samaan muottiin, vaan lapsi saa valita pöydästä mieluisat antimet. Tässä kohtaa ensimmäiset kauhistuvat, sillä sittenhän lapsukainen voi jättää jotakin syömättä. Juuri niin luultavasti käykin. Siitä ei silti tarvitse tehdä numeroa.
Vastuu ravitsemuksesta säilyy yhä aikuisella, koska hän vastaa perheen ruokahankinnoista ja siitä, mitä kattaa pöytään kullekin aterialle.

Tutkimukset osoittavat, että lapset omaksuvat ruokailutottumuksia vanhemmiltaan. Jos siis isä nyrpistää nenäänsä salaatille, tuskin poikakaan siitä innostuu. Tässä sukupuoli vaikuttaa: tyttäret kopioivat äitinsä ruokailutottumukset ja pojat isänsä.
On siis meidän aikuisten tehtävä näyttää esimerkkiä. Kuten tässä lehdessä päivähoitaja Hanna Laine kertoo, pakottaminen kuuluu romukoppaan. Sen sijaan ruokahetken pitäisi olla iloinen yhdessäolon hetki, jolloin ruuasta nautitaan kokonaisvaltaisesti.
Samalla kasvaa sosiaalinen pääoma, kun vaihdetaan kuulumiset. Jos et ole pitkään aikaan kokeillut, saatat hämmästyä, kuinka mukavaa on istua kaikessa rauhassa rupattelemassa ruokapöydässä.

Päivähoidossa oiva lisä ruokakasvatukseen ovat ksylitolipastillit, jotka lapset saavat jokaisen aterian jälkeen. Toivottavasti käytäntö leviää tätä kautta myös koteihin.
On myös erittäin hyvä suuntaus, että päiväkodeissa ja kouluissa aletaan kiinnittää aiempaa enemmän huomiota ravitseviin välipaloihin. Pillimehut ja sokerilla kyllästetyt jogurtit joutavat historiaan.
Pienten lasten päivittäinen energiantarve on huomattavasti pienempi kuin aikuisten. Tärkeää onkin pitää herkut jälkiruuan asemassa, jotta ne eivät vie tilaa muilta ruuilta.
On turha ruikuttaa, että lapsi kinuaa koko ajan karkkia tai muuta herkkua, jos hänet siihen kasvatetaan. Jokaisen aikuisen kannattaa pohtia, millaisia sokerisopuleita kasvatamme lapsistamme.

Ravitsemuskeskusteluissa mielipiteitä sekä tutkimustietoa niin rasvan kuin suolan suositeltavista määristä kuin myös laadusta riittää.
Selvää on, että ihminen tarvitsee sekä suolaa että rasvaa. Kumpaakaan ei tosin saisi tulla liikaa. Molemmissa on olemassa niin hyviä kuin huonoja vaihtoehtoja.
Esimerkiksi margariini häviää mennen tullen oliiviöljylle. Trendikkäästä ruususuolasta taas puuttuu tuiki tarpeellinen jodi.
Sen sijaan sokerin puolustajat loistavat poissaolollaan ravintokiistoissa. Selitys on yksinkertainen: ihminen pärjää vallan mainiosti ilman sokeria. Eri asia on, miten sokerittomuutta pystyy toteuttamaan käytännössä.
Sokeri kun valitettavasti on elintarviketeollisuuden salainen ase. Lähes ruokaan kuin ruokaan lisätään sokeria, sillä se parantaa makua. Kun maku kohenee, ruoka houkuttelee entistä enemmän.
Syntyy kierre. Meistä tulee sokerisopuleita.

Vaatii jatkuvaa salapoliisintyötä selvittää kaupan tuoteselosteista, miten paljon vaikkapa ketsuppiin on käytetty sokeria.
Lähtökohtaisesti helpointa onkin tehdä kaikki ruoka alusta asti itse. Vain siten voi vältellä tehokkaasti piilosokeria.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
~
Takaisin ylös