Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Stipendi aasin takapuolelle

Kolumni - 23.5.2018 kello 7.01
Hanna Hirvonen

Päättäjäisjuhlien ohjelmia harjoitellaan täyttä päätä. Tuhansille päivänsäteille sovitellaan tyllihametta ja menninkäisten tukkaa tupeerataan. Huojuviin kulisseihin naputellaan tukiristikoita. Hiphop-esitystä varten teippaillaan näyttämön lattiaan maalarinteipillä askelmerkkejä. Joka kaupungin ja kylän joka koulu, päiväkoti ja harrastuspiiri pursuaa tarmoa, kun näyttämölle tuotetaan keväistä korkeakulttuuria.

Opettajien sisäeritysjärjestelmä pursuaa myös adrenaliinia. Millä ihmeellä tästä porukasta kolmen viikon harjoitusajalla saadaan kelvollinen esitys? Kuorossa on aina ne kaksi alttoa, jotka unohtavat kertosäettä edeltävän neljäsosatauon. Takimmainen voimisteluvanteen pyörittäjä uhkaa huitaista käännöksessä vierustoveria leukaan. Toinen sinivuokko vasemmalta jähmettyy paikoilleen ja alkaa kaivaa nenäänsä. Meksikon pikajunan Iso-Pat ei saa hihitystään kuriin.

Opettajan turvana ovat ne kaksi tai kolme tähtioppilasta, jotka innokkaasti valitsevat pääroolit ja soittavat nokkahuilusoolot. Usein samat lapset esiintyvät joka vuosi ja parhaina parissa eri numerossa. Kun on aika jakaa stipendejä ja tunnustuksia, valinta on helppo.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!

Olin ennen omien lasteni syntymää seura­kunnan näytelmäkerhon vetäjänä. Kerhossa oli kolmisenkymmentä lasta. Lähes joka näytelmässä pääroolissa loisti sama ihana, iloinen ja sosiaalinen lapsi. Olimme kaikki häikäistyneitä tästä lahjakkuudesta ja halusimme näytelmien päätteeksi antaa hänelle tunnustuspalkintoja.

Kerran harjoittelimme kevätnäytelmää, jonka eläinrooleissa oli monta pientä pupua, kettua, siiliä ja kissaa. Tarinassa oli myös aasi, eikä meidän ohjaajien mielikuvitus taipunut sen omaperäisempään toteutukseen kuin aasinkorviin ja harmaaseen vilttiin, joka heitettiin kahden tytön ylle niin, että aasin etupää käveli ja takapää kulki viltin alla kyyryssä.

Kenraaliharjoituksen jälkeen jäin kulisseihin laittamaan rekvisiittaa valmiiksi ensi-iltaa varten. Lapset olivat siirtyneet salin perälle mehutarjoilun ja rupattelun pariin, ja pääosa-pupun ympärillä parveili ihaileva piiri.

Yksi hiljainen tyttö kantoi tuoleja vahtimestarin kanssa. Huomasin hänen olevan hyvin kuumissaan, ja kehotin häntä siirtymään mehutarjoilun puolelle. Tajusin, etten muistanut tytön nimeä. Hetken mietin, missä roolissa hän mahtoi esiintyä, mutta kun tyttö toi näyttämön laidalle kauniisti taitellun harmaan viltin, tajusin, että sehän oli aasin takapuoli!

Jäin miettimään, miten tuo lapsi oli ollut hiljaa mukana jokaisessa harjoituksessa. Hän oli suostunut joka näytelmässä vaatimattomiin rooleihin, ja kerran jopa vain hoitamaan näyttämön verhoja, kun ei muuta osaa ollut tarjolla. Nyt, helteisenä kevätpäivänä hän oli kulkenut kyyryssä hiostavan viltin alla, ainoana tähtihetkenään potkaista ilkeää kettua.

Olin jäämässä äitiyslomalle, ja tuo eläinsatu oli viimeinen näytelmä tämän ryhmän kanssa. Yhtäkkiä oli päivänselvää, kenet halusin nostaa loppukumarruksissa esille ja palkita suorituksestaan. Toivon, että tänä keväänä kukaan ei unohda aasien takapuolia!

Kommentoi / Keskustele aiheesta
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös