Sunnuntai on Kangasalla lapsiperheiden juhlaa – Kaksi tapahtumaa tarjoaa tekemistä kaikenikäisille

0
Lastentaikuri Paspartuu esiintyy Malm-Areenalla sunnuntaina kello 13.

Kangasalla järjestetään ensi sunnuntaina 3. lokakuuta kaksi erillistä lastentapahtumaa. Ensimmäisenä ovensa avaa koko perheen syystempaus Malm-Areenalla.

Kello 10 alkavassa tapahtumassa on erilaista ohjelmaa lapsille ja lisäksi monipuolinen kattaus erilaisia yrityksiä pisteineen. Järjestäjien mukaan areenalle saapuu noin 50 erilaista näytteilleasettajaa ja myyntipöytää.

Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.

Päivän aikana Taikahileen Lohikäärmeprinsessa Tuulispää laulaa ja leikittää lapsia. Paikalla on myös Lastentaikuri Paspartuu, Kaverikoirat, Piagrinan tuoliakrobatiaesitys ja Kangasalan Pikkuteatteri improleikkeineen.

Malm-Areenan Jere vetää iltapäivällä lapsille temppurataa lenttishallissa. Lisäksi paikalla voi muun muassa herkutella erilaisilla herkuilla, ottaa glittertatuointeja tai kasvokimalteita ja tehdä muita ostoksia myyntipisteiltä.

Tapahtuman järjestävät Tapahtumat Pirkanmaa, Taikahile ja Iloiset Ässät. Malm-Areenalla tapahtuu sunnuntaina kello 10-15.30.

Toisen tapahtuman takana on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kangasalan yhdistys. MLL:n 100-vuotisjuhlan Kangasalan Kekkerit järjestetään Kangasalan lukiolla sunnuntaina kello 14-17.

Paikalla on muun muassa Pukkilan tilan alpakoita rapsuteltavana, poniratsastusta ja Piagrinan tuoliakrobatiaa. Lisäksi Huli-Vili-Duo ja Kangasalan Naisvoimistelijat ry leikittävät ja liikuttavat perheitä.

Myös MLL:n tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.

Koko Perheen syystempaus su 3.10. klo 10-15.30 Malm Areenalla.

MLL100 Kangasalan Kekkerit su 3.10. klo 14-17 Kangasalan lukiolla.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.