Koti Kolumni Takkiin tuli ja tomerasti

    Takkiin tuli ja tomerasti

    0

    25–8. Usa peittosi meidät ja muun maailman taas kerran murskaluvuin.
    Laji ei ollut koripallo eikä amerikkalainen jalkapallo, vaan elokuva. Takkiin tuli vieläpä kotikentällä, televisiossa.
    Summittaisesti valittu viikkolaskenta osoittaa, että ylivoimaisesti suurin osa peruskanaviemme ulos puskemista elokuvasta tulee amerikoista, muista maista ruutuun kelpaavat vain rippeet.
    Eurooppa yrittää vielä sinnitellä kuvassa mukana, mutta muut maanosat ovat jo pudonneet kelkasta.
    Kanavakehitys ei huoleta, jos maailmallinen elokuva ei kiinnosta. Suomalaisen tuotannon puolesta luulisi huolettavan, sillä kotimainen elokuva kuuluu mainittuihin rippeisiin – joista niistäkin vuotuiset Uunot syövät tuhdin siivun.

    Sarjafilmeissä ja formaattiohjelmissa jako on vielä selvempi. Bruckheimerin ja kumppanien suoltamat ceeäsiit, kokkikoosteet ja reality-tarinat haukkaavat kolmosen, nelosen ja niiden apukanavien lähetysajoista yhä suuremman osan.
    Eikä sisältö muutu. Kanavilla pyörii päivästä toiseen sama setti. Vain tuotantojaksot ja uusintaesitysten määrät vaihtelevat, naamat ja latteudet eivät.

    Elokuvakerronta pantiin aikanaan uusiksi juuri Yhdysvalloissa. Taide käännettiin viihteeksi, ja viihde jalostettiin teollisuudeksi. Näin tehtiin, koska hihnalta syntyy halvempaa, ja halpa käy paremmin kaupaksi.
    Suomalaiskanavat tykkäävät mallista. Halpuuden lisäksi hihnaa on helppo seurata, eivätkä valmisteet piinaa päätä.
    Myös tarjonnan paljous koukuttaa katsojaa. Kuka kaipaa yhtä Kettua, kun nykissä ja losissa – lähes kotinurkilla – pyörii germaanikomisariota useampi ja uljaampi jenkkikyttä.
    Kotimaan kokkikunkkujakaan ei ole tarvetta katsastaa, kun ruutu pukkaa eteemme toinen toistaan kelvokkaampia keittiömestareita ison veden takaa.

    Amerikkalaisen filmiteollisuuden virta käy televisiossa yhä voimakkaammaksi. Tästä vuosta kanavapomot tykkäävät, ja tästä he pitävät kiinni. Ajatus on kirkas. Miksi tuhlata aikaa muiden tuotoksille, kun nykymeno tuntuu kelpaavan katsojillekin.
    Yle vielä sinnittelee megatrendejä vastaan ja tunkee ohjelmakaavioihinsa muutakin kuin tusinakuvaa. Se pistää jakeluun kotimaista, ruotsalaista ja muunkin maalaista elokuvaa, vaikka paheksunta on voimakasta.
    Erityisesti suurissa, kuvallista viestintää harjoittavissa mediataloissa verovaroin porskuttava Yle närästää yli kaiken.
    Kehtaahan se asettua niin sanottujen perustehtäviensä –  sähkeuutisten, merisään ja iltahartauden – ulkopuolelle. Eli näyttää ohjelmia, joita kansa oikeasti haluaa katsoa.

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän