Tallukkaat jalkaan ja uusiin tiloihin: Kangasalan Taitokeskus palaa Ellintielle

2
Vastaava neuvoja Liisa Huppunen valmistautuu jo Taitokeskuksen muuttoon Ellintielle uusiin tiloihin. – Siellä odottavat selkeät, kauniisti remontoidut ja valoisat tilat, hän iloitsee.
Vastaava neuvoja Liisa Huppunen valmistautuu jo Taitokeskuksen muuttoon Ellintielle uusiin tiloihin. – Siellä odottavat selkeät, kauniisti remontoidut ja valoisat tilat, hän iloitsee.

Kangasalan Taitokeskuksessa Ainontiellä on viime viikkoina ollut hiljaista, koronarajoitusten vuoksi tietenkin. Äänettömyyden keskellä vastaava neuvoja Liisa Huppunen sovittelee jalkoihinsa tallukkaita, joiden valmistamista hän toivoo kohta pääsevänsä opettamaan asiakkaillekin.

Touhua on kuitenkin luvassa lähiviikoille, kun muutto uusiin tiloihin Ellintielle alkaa lähestyä.

Marketin naapurissa sijaitsevan vanhan omakotitalon alakerta vaihtuu pitopalveluyrittäjä Irma Mäkimaan omistamaan liikehuoneistoon Ellintie nelosessa – vastapäätä rakennusta, jossa käsityökeskus toimi vuosikaudet ennen Ainontielle muuttamistaan.

Teimme oman ratkaisumme, koska meille muutto esimerkiksi kesken Näpsän lukukauden olisi tosi hankala juttu

Tuula Ruusumaa

Loppu epävarmuudelle

Taito Pirkanmaa ry:n toimitusjohtaja Tuula Ruusumaan mukaan pääsyy muutolle on Keskon suunnittelema kauppalaajennus, joka toteutuessaan tietänee purkutuomiota kaupungin omistamalle talovanhukselle.

– Me emme voi jäädä odottelemaan jatkuvaan epävarmuuteen. Teimme oman ratkaisumme, koska meille muutto esimerkiksi kesken Näpsän lukukauden olisi tosi hankala juttu, Ruusumaa perustelee.

Muuttopäätöstä mietittäessä tilojen epäkäytännöllisyys ja kehnohko kunto painoivat enemmän kuin loistava sijainti.

– Saamme uudet tilat hyvältä ja keskeiseltä paikalla. Keskon remonttien valmistuttua olemme vilkkaan asiakasvirran äärellä, vakuuttaa Ruusumaa.

Neliömetrit tehokkaampaan käyttöön

Taitokeskuksen vuokrasopimus koskee kolmea kadun puoleista huonetta, joissa aiemmin on toiminut muun muassa kahvila ja kukkakauppa. Iso Sali ja keittiö jäävät Irma Mäkimaan pitopalvelun käyttöön.

Lattiapintaa uusissa tiloissa on suunnilleen saman verran kuin nykyisissäkin eli hieman toistasataa neliömetriä. Jatkossa neliöt pystytään hyödyntämään aiempaa tehokkaammin.

Ruusumaa toivoo, että pitkällä aikavälillä Taitokeskus pystyy lisäämään näkyvyyttään Kangasalla muun muassa kädentaitoihin liittyvien tapahtumien tuottajana.

Kutojien iloksi luvassa on ainakin kahdet lisäkangaspuut. Huppusta puolestaan ilahduttavat näyteikkunat, joiden ansiosta hän uskoo asiakkaiden löytävän tiensä keskuksen myymälään entistä paremmin.

Ruusumaa ja Huppunen eivät vielä osaa sanoa, mahdollistaako muutto toiminnan sisällöllistä laajentamista ja aukioloaikojen pidentämistä. Kangasalan keskuksessa toimii seitsemän Näpsä-ryhmää, yksi aikuisille ja kuusi lapsille.

– Se on hyvä määrä. Näpsäläisiäkin ajatellen on tärkeä saada paremmat tilat. Lapset tosin tykkäävät Ainontien talon tunnelmasta. Moni heistä taitaa pitää sitä Liisan kotina, naurahtaa Ruusumaa.

Hän toivoo, että pitkällä aikavälillä Taitokeskus pystyy lisäämään näkyvyyttään Kangasalla muun muassa kädentaitoihin liittyvien tapahtumien tuottajana.

– Se vaatii jo henkilöstöratkaisuja, koska yksi Liisa ei nykyistä enempään repeä. Uusi toimitila on meille iso satsaus. Uskon vahvasti sen kannattavan, koska Kangasalla riittää ihmisiä harrastamaan myös käsitöitä.

Kangasalan Taitokeskus sijaitsee vielä muutaman viikon Ainontiellä sijaitsevan omakotitalon alakerrassa. Talon omistaa Kangasalan kaupunki.
Kangasalan Taitokeskus sijaitsee vielä muutaman viikon Ainontiellä sijaitsevan omakotitalon alakerrassa. Talon omistaa Kangasalan kaupunki.

Taito Pirkanmaa

  • Taitoliitto muodostuu 17 alueellisesta yhdistyksestä, Taito Pirkanmaa on yksi niistä.
  • Taito Pirkanmaalla on 11 taitokeskusta 9 kunnassa.
  • Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä on Suomen suurin käsityökoulu tuhannella oppilaallaan.
  • Kangasalla yhdistyksen toimipiste on ollut vuodesta 1980. Neljää vuosikymmentä juhlitaan syksyllä uusissa tiloissa.

2 kommenttia

  1. Todella hienoa, että käden taidot ovat kunniassaan ja taitoja siirretään myös seuraaville sukupolville.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.