Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Tämä on elämää

Kolumni - 12.9.2018 kello 7.01
Jari Niininen

Maanantaina ei mitään, tiistaina tylsää, mutta keskiviikkona kolahtaa. Mykistyn täydellisesti vieraillessani naapurin Villen mutsin synttäreillä. Aika kaukomatkalla piipahdan, vaikka poikkean päivänsankarin luona vain neljänkymmenen metrin päässä kotoa.

Sitä ennen kipaisen kukkakikkarilla. Siellä kääreeseen kiepautetaan taidolla teemaan sopivaksi sidottu tummanpunainen hortensia.

Se on lähes yhtä kaunis kuin saajansa, jonka glamour – elämänrikkaus – haalistaa kukan heti kättelyssä.

Jaa, että kuka on tuo tyylikkäästi harmaantunut synttärisankari? Johan kerroin. Hän on tien toisella puolella asuvan Ville-pojan äiti, Kyllikki.

Ajantaju hämärtyy näissä kekkereissä. Ehkä juuri se tekee synttäreistä elon kintereillä kiehtovasti kulkevan tuhkimotarinan. Rennosti rupateltuna bileissä on potkua.

Reilusti sen verran, että Haapasen Ville venyttää oman ikähaitarinsa kepeästi muutaman kuukauden yli kahdeksankympin.

Kohteliaana kotisopulina kerron vain sinulle Villen äidin iän. Luotan, ettet kieli.

Kyllikki on justiinsa niin tyypillinen suomalainen nainen, joka kerran täytettyään kaksikymmentäviisi tekee saman tempun heti perään 78 kerran.

Kun ynnää, äiti on poikaansa vanhempi.

Diivailu on turhaa höpinää tässä porukassa. Suurieleisyys kyllä syleilee synttäreitä, mutta pienillä askelilla ja ajatuksilla, tunteilla, huumorilla – turruttavilla, selkäpiitä riipivillä kylmänväreillä.

Olen kohmeessa. Tuppisuuna saan sentään silmät ja korvat auki. Se riittää.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!

Saan kunnian katsella ja kuunnella Kyllikin tarinointia aitiopaikalta, sillä istumme lähes vastatakkain. Hän nojaa sohvaan, minä nojatuoliin. Aistikokemukseni kohoavat aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Rauhallisuus, lämpö, iloisuus, myönteisyys, ei narinaa; nämä välittyvät ensimmäisenä Kyllikistä.

Hänen vieressään hymyilevällä Villellä rutisee polvet ja selkä – ei mies.

Takuulla hän on äitinsä poika.

Aivan ikiomaa muistiaan kaiveleva Kyllikki imaisee kerronnallaan kuuntelijan mukanaan vuoteen 1932, jolloin hän 17-vuotiaana nuorena neitinä työskentelee Kangasalla kunnanlääkäri Outisen perheessä lastenhoitajana.

Näen kuin livenä, kuinka Kyllikki pyörittelee Ukkijärven kupeessa sijaitsevan huushollin keittiössä lihapullia.

Kaapiessani tassilta viimeisiä kakunpaloja ne jopa maistuvat jauhelihalta. Kunnes säpsähdän ja palaan takaisin kermavaahdon ja mansikoiden makoisuuteen.

Kumarrus. Kyllikin sydän on sykkinyt jo ajassa Venäjän tsaarin.

Kaikki muuttuu. Hissukseen äiti näkee pojassaan vaarin.

Miellyn seuraan. Taidan olla pihkassa. Omassa hiljaisuudessani tunnen jännää värinää lähimmäistä kohtaan. Kaikessa tavanomaisuudessa ja ihanuudessa kyseessä on sanaton rakkaus.

Vuosien saatossa Kyllikin kasvoille kaivertuneet upeat uurteet kertovat kahvittelun sujuvan arvokkaassa ajassa – tässä ja nyt.

Hetkessä juhlistetaan rouva Kyllikki Haapasen satakolmosia.

Tämä on elämää.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös