Mainos

Tapahtumakaupunki 2021 -tapahtumakurssilla opitaan tapahtumien järjestämisestä ja tuotetaan omia tapahtumia

Kuva: Pixabay

Ensimmäistä kertaa syksyllä 2021 järjestettävällä tapahtumakurssilla kangasalalaiset 13-29-vuotiaat saavat itse päättää minne ja millaisia tapahtumia he haluavat kaupungissa syyslomaviikolla 2021 järjestää. Kurssille osallistuvat vastaavat itse tapahtuman toteutuksesta, mutta saavat siihen apua tapahtuma-alan ammattilaisilta. Ilmoittautuminen kurssille on nyt avoinna. 

Mistä on kyse? 

Kangasalla ei koskaan järjestetä nuorille mitään… paitsi nyt! Tapahtumakaupunki 2021 -kurssilla opitaan tapahtumien järjestämisestä, ideoidaan ja toteutetaan toiveiden mukaisesti yksi isompi tai pienempiä tapahtumia syyslomaviikolle 2021. Osallistumalla kurssille pääsee siis itse vaikuttamaan siihen, millaisia tapahtumia Kangasalan kaupungissa järjestetään. Tapahtumat voivat edustaa koko tapahtumien laajaa kirjoa, joten järjestettävä tapahtuma voi olla esimerkiksi festivaali, liikunta- tai vaikka kirpputoritapahtuma. 

Kuka voi osallistua? 

Kurssille voivat osallistua kaikki 13-29-vuotiaat kangasalalaiset nuoret. Osallistuminen ei maksa mitään. Mukaan lähtevät saavat kokemuksen tapahtuman järjestämisestä ja oppivat samalla uutta. Lisäksi osallistujat saavat todistuksen osallistumisesta kurssille. Luvassa on varmasti mielenkiintoista tekemistä, uusia ystäviä sekä ikimuistoinen tapahtumapäivä. 

Kurssin ajankohta 

Kurssi alkaa elokuussa 2021 ja sisältää yhteensä 5 kaikkien yhteistä tapaamiskertaa, joissa käydään läpi tapahtumatuotannon eri vaiheita, kuten ideointia, lupaprosesseja, talousasioita sekä tapahtumamarkkinointia- ja viestintää. Kurssilla opetellaan tuottamaan tapahtumia itsenäisesti ja tutustutaan Kangasalan tapahtumatiloihin, sekä tapahtumien rahoitusvaihtoehtoihin. 

Lisätietoja 

Kurssin järjestäjät Kangasalan nuorisovaltuusto, nuorisopalvelut ja kaupunki. Tarkempi aikataulu ja info lähetetään ilmoittautuneille elokuussa 2021. Tapahtumakaupunki 2021 -kurssin tapaamiskerrat ja sen myötä syntyvät tapahtumat on tarkoitus järjestää livenä riippuen sen hetkisestä koronavirus tilanteesta. 

Kurssilla järjestetään 1-3 erilaista tapahtumaa toiveiden mukaisesti. Tapahtumat voivat sijaita eri puolilla kaupunkia ja niihin hyödynnetään Kangasalan tapahtuma-alueita ja tiloja.  

Ilmoittaudu mukaan ja liity tapahtumien tekijöiden joukkoon osoitteessa www.kangasala.fi/tapahtumakaupunki2021

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.