Sunnuntaina vietetään ystävänpäivää, joka on joulun jälkeen suosituin postikorttipäivä Suomessa. Ystäväni tuskin yllättyvät, jos paljastan tervehdysteni olevan jälleen kortilla. Niin kortilla, ettei kannata postinkantajaa odotella.
Tarvitsen ystäviä ja tarvitsen päiviä, mutta pärjään ilman sitä amerikkalaistyylistä hörsötystä punaisine sydämineen ja vaaleanpunaisine liehurusetteineen. Vastustan myös sitä, että markkinakoneisto päättää puolestani, milloin minun on aika kiittää postikortilla ja rihkamalahjalla ystäviäni heidän olemassaolostaan.
Lahjon läheisiäni kalenteriin katsomatta. En hanki lahjoja väkisin, vaan luotan sisäiseen vaistoon, kekseliäisyyteen ja sattumaan. Suosin MMM-tekniikkaa: mitä hyvänsä voi missä ja milloin tahansa odottaa pääsevänsä lahjanani juuri sille, joka siitä parhaassa tapauksessa jopa ilahtuu.
Vaikka tällaisen matemaattisesti täysin lahjattoman ihmisen ei pitäisi suorittaa laskutoimituksia, innostuin räknäilemään Kangasalan 50 vuoden takaisia postitilastoja.
Kangasalan Sanomissa lauantaina 29.1.1966 julkaistun uutisen mukaan vuonna 1965 Kangasalan postista lähti yhteensä 103 116 tavallista maksettua kirjettä ja 11 700 postikorttia. Kun asukkaita kunnassa tuolloin oli hieman reilu 13 500, jokainen kangasalainen jätti postin toimitettavaksi 7,6 kirjettä ja 0,9 korttia.
Jos oikein tulkitsen uutista, tilasto perustuu lokakuun ensimmäisen viikon lukuihin, jotka on kerrottu kuukausien lukumäärällä. Kuten uutisessakin todetaan, laskutapa tuottaa virheellisen tuloksen, mikä selittyy kalenteria katsomalla – ei ensimmäistäkään joulun, ystävänpäivän tai pääsiäisen kaltaista korttipäivää.
Kuinkahan moni nykyisin enää vaihtaa kuulumisia kirjeitse? Viestin kirjoittaminen käsin tuntuu ajatuksenakin työläältä, kun saman asian saa niin kätevästi hoidettua sähköisesti niin monella tapaa.
Kirjeiden ja korttien lähettämisintoa hillitsee myös Posti, jolle tuottaa suuria vaikeuksia selviytyä lähetysten toimittamisesta perille ajoissa. Mahtaakohan Posti pystyä kunnialla hoitamaan uudet tehtävänsa, joilla se pyrkii paikkaamaan perinteisen postin vähenemisestä koituvaa vajetta?
Muhoksella ja Ylivieskassahan alkoi juuri kokeilu, jossa Postin työntekijät tekevät vartijan töitä omien töidensä ohessa. Oulussa ilmestyvä Kaleva-sanomalehti kertoo vartijaksi kouluttautuneiden postilaisten jatkavan päivittäisiä töitään postinjakelussa ja terminaalityössä, mutta lähtevän hälytyksen tullen vartiointikeikalle. Taitaa siinä taas muutaman lähetyksen perillevienti myöhästyä.
Oulussa postijakajat on kokeilumielessä valjastettu vanhusten peräänkatsojiksi: postiljooni käy päivittäin tapaamassa ikäihmistä tämän kotona ja katsoo, että kaikki on kunnossa. Jos jokin on vialla, hän ilmoittaa asiasta niille tahoille, joista on erikseen sovittu.
Kuka tietää, josko postinjakajia ryhdytään kouluttamaan lähihoitajiksi – voivat sitten vaihtaa vaipat ja lämmittää ruuat.
Tarkkaa oli tilastointi ennen Excel-ohjelman keksimistäkin. Kolumnini alussa mainitussa uutisessa kerrotaan, että Kangasalan Toimiston postinkantajat sekä maalaiskirjeenkantajat ja postinkuljettajat tekivät viroissaan taivalta vuoden aikana yhteensä 91 860 km ja tyhjensivät matkoillaan joka arkipäivä 44 kirjelaatikkoa.
