Kalevi oli saapunut vanhaan opiskelukaupunkiinsa. Hän piipahti lounaalle yliopistolle. Muistot vuosikymmenten takaisista railakkaistakin opiskeluajoista nousivat hänen mieleensä.Professori Muukkonen päätti luentonsa. Tommi…
Lisää luettavaa

Kolumni: Seela Sellan jäljillä asemakylässä

Kolumni: Puut ovat elintärkeitä myös kaupungissa

Kolumni: Yksin vai yksinäinen? – ”Se on normaali tunne, jonka olen oppinut hyväksymään”

Kolumni: 1,2,3 sauna!

Kolumni: Vaalityö on tehty – Uudet päättäjät miettikööt, miten äänestysinto saadaan nousemaan edes tasolle, jossa kaksi äänestäjää kolmesta käy vaaliuurnilla
Tuoretta

Vesaniemen uusi metallifestivaali Hevipäivät Kangasalla perutaan – taustalla tuotannolliset haasteet

FC Kangasalan edustusjoukkue lähtee juhannuksen viettoon Nelosen kärkisijoilta: ”Pelaamme edelleen ykköspaikasta ja sarjanoususta”

Sahalahden suvimarkkinat tuovat iloisen markkinatunnelman Vilpeilään – Ohjelmassa musiikkia, tatuointeja ja tanssiesityksiä

Hanna Laineella on kansanedustajan työn lisäksi myös aikaa vievä pesti Kangasalla: ”Uskon kyllä pystyväni hoitamaan molemmat tehtävät”

Kangasala sai pitkästä aikaa kansanedustajan, kun Hanna Laine aloitti työnsä eduskunnassa: ”Ensimmäisestä päivästä jäi hirveän innostunut ja vaikuttunut olo”
Täsmennys vapaa-ajanasuntojen jätemaksusta Kangasalla

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Oma kansanedustaja on koko Kangasalan voitto

Kangasalan penkille valtavasti pelikokemusta – Maria Laine ja Ronja Heikkiniemi palasivat tuttuun seuraan uudessa roolissa
