Siinä sitten on tavallisen hieno mies. Miten häntä kuvailisin? Vaatimaton, eikä pidä itsestään ääntä. Miten näin äänetön talomme osakas on saanut valloittaa sydämeni? Kohtaan Toivon silloin tällöin kerrostalomme rappukäytävässä. Toivolla on vanha kunnon tapa: hän tervehtii minua ja avaa oven kun kauppakassit painavat käsissäni. Hieno mies, joka näkee ja ymmärtää kuinka toimia tilanteessa kuin tilanteessa.
Tapasimme viimeksi hiljattain. Yläkerran valkoisen kepin kanssa liikkuva Mirjami-rouva avustavan koiransa kanssa, minä ja Toivo satuimme samaan aikaan odottamaan yhteistä hissiä. Hetkistä myöhemmin ihmettelin ääneen, miksikö Mirjami kiitti Toivoa, vaikkemme kumpikaan avanneet ovea. Kotikerroksessa Toivo tokaisi, että auttaa Mirjamia silloin, kun tämä sitä pyytää. Muuten rouva haluaa selvitä itse, jotta pysyy liikkeellä omin avuin. Naapurini muistutti, että apua saa, muttei omatoimisuuden menettämisen hinnalla.
Toivo on hyvä naapuri. Meillä on nykyisin ovikelloyhteys. Syksyllä hän virkisti muistiani, kuin ohimennen, kysyäkseen puolukantarvettani. Nyökkäsin sanattomasti, ja pian ovikello jo soi. Toivohan siellä. Hän ojensi ämpärin täynnä punaista hunajaa – perattuja ja tuoreita. Pientä bensarahaa vain, ei sen enempää, tokaisi Toivo.
Auto on Toivon silmäterä. Se kiiltää aina, ja sillä pääsee etäämmälle, pois kotipiiristä. Uteliaisuuttani kurkistan ikkunasta pihalle, josko naapurini on kotona. Musta, kiiltävä auto liikahtaa harvoin paikaltaan. Toivon kotipiiri on kävelymatkan päässä, Tammelantorin ja paistettujen silakoiden kehän sisäpuolella. Ilmastomuutoksen Toivo hyödyntää keräämällä suppilovahveroita joulukuun hangettomassa lähimetsässä, ja jälleen ovikelloni soi. Muovipussiin sattui kertymään yhteistä jaettavaa ”metsästäjältä”. Miten tästä jälleen kiittäisin? Kahvipaketilla? Ei kun porot tulemaan, päätän kerrankin.
Soitanko ovikelloa, onko musta, kiiltävä auto paikalla? Onko Toivo kotona? Mikähän minusta on tehnyt näin varovaisen, että naapurin kohtaaminen jännittää? Avaako hän ovensa, ja mistä me löydämme yhteisen jutun juuren? Rohkaisen mieleni, ojennan aluksi kahvipakkauksen.
Toivolla odottavat valmiit lohiruispalaleivät ja vierasvarana matkoilta kaukaa tuotu erikoislämmin kermalikööri. Naapurini toinen ystävä kärkkyy Toivon huomiota paraatipaikalla. Omat elämät, toisten elämät vilahtelevat ruudussa. Ajankohtainen kakkonen loppui jo. Maailman suuret kysymykset vaivaavat Toivoa ja minua. Maailma on pieneen puristettu. Naapuruston koira oli taas tehnyt pahojaan alakerran matolle, joten Toivo kertoi rullanneensa sen kasaan ja laittoi päälle lapun: pesuun!
Kerrostalossamme on mankeli ja kuivaushuone. Koskaan en ole kumpaakaan käyttänyt, mutta Toivo hyödyntää talon palvelut. Hän kävelee vastaani lakanat olalla kuin Hugo Simbergin ruusupojat ja nyökkää tervehdyksen.
Taidanpa laittaa mujuvat kahvit kiehumaan ja kokeilen, toimivatko ovikellot.
