Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-Digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Toivottomat huithapelit

Kolumni - 29.3.2017 kello 8.01
Hanna Hirvonen

Kun aikuinen unohtaa avaimet kotiin, pyykit koneeseen ja tulee kokoukseen väärä muistitikku mukanaan, hän tekee tästä hassun Facebook-päivityksen ja saa sata tykkäystä. Kun vastaavaa tapahtuu lapselle, hän saa nimensä taululle ja rastirivistön sähköisen oppilashuollon rikeseurantaan.

Huolellisuuden arvosana on jo jäänyt historiaan. Monessa koulussa huolellisuutta kuitenkin edelleen seurataan laiminlyöntien ja unohdusten muistutusmerkinnöillä. Monesti hajamielisyys vaikuttaa myös oppiaineiden arvosanoihin. On yhä kouluja, joissa käytetään jopa julkisia häpeärangaistuksia, kuten unohtelevien lasten nimilistoja taululla.

Cooperin testi, 12 minuutin juoksukoe, jäi juuri pois opetus­suunnitelmasta. Stand up -koomikko Teemu Vesterinen kiteytti tuon testin näin: Testataan juoksukuntoa, mutta ei ikinä treenata sitä. Aivan kuin olisi joka kevät japanin kielen koe. Ei sitä opeteta, mutta haluttiin vaan katsoa, kuinka paskoja olette tänä vuonna .

Huolellisuuden muistutusmerkinnät ovat tavallaan omanlaistaan Cooperin testiä. Tilastoidaan ja arvioidaan taitoa, jota edellytetään, mutta ei varsinaisesti opetella.

Kuudesta lapsestani kahdelle ei tuottanut mitään vaikeuksia ehtiä ajallaan liikkeelle, muistaa ottaa kouluun kaikki tarvittavat työvälineet ja tuoda allekirjoitettavaksi reissuvihot. Ne hajamieliset neljä eivät kuitenkaan koskaan istuneet aamulla juonimassa, mitä kaikkia unohduksia päivän mittaan keksisivät muiden kiusaksi.

Olen harvoin nähnyt niin syvää kauhun ilmettä kuin lapsella, joka tajuaa TAAS unohtaneensa liikuntavaatteet eteisen penkille. Yritimme koulun ja kodin yhteis­työllä pontevasti karsia unohtelua huutamalla, sakkorangaistuksilla, sarkasmilla Lopputulos oli laihanlaista.

Nyt aikuiseksi kasvaneiden, elämässään aivan hyvin pärjäävien lasteni kanssa keskustellessani saan kuulla, että he todella koko ajan luulivat muistavansa, ehtivänsä ja olevansa menossa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Sitten vain aina tuli pari muuttujaa - ja taas oltiin liemessä.

Pitääkö sitten huolimattomuutta vain sietää? Pitääkö lahopäitä vain silitellä ja muiden sovittaa elämäänsä heidän mukaansa? Ei tietenkään.

On oikein lähteä siitä, että kaikki tulevat ajallaan ja tarvittavat välineet mukanaan. Kasvun paikka onkin, kun huomataan tämän normin olevan jollekin vaikeaa. Huolellisuutta on hyvä seurata: ei siksi, että unohduksista piikiteltäisiin, vaan jotta voitaisiin tukea niitä lapsia, joille arjen hallinta on haastavaa.

En kiistä, etteikö unohtelijoissa olisi myös selkeästi piittaamattomia oppilaita. Mutta ovatkohan hekään kaikki paatuneita pikku röyhkimyksiä? Mahtaisikohan syynä välinpitämättömyyteen olla turhautuminen, kun tukea muistamiseen ei ole ollut riittävästi.

Se, mikä toiselle oppilaalle on sisäsyntyistä ja persoonaan kuuluvaa, voi olla toiselle pinnisteltävä taito läpi koko elämän. Emme enää pidä lukihäiriöistä lasta tyhmänä. Voisiko samaan tapaan tutkia unohtelevien lasten aivojen rakenteita?

Uuden opetus­suunnitelman yhtenä osa-alueena on itsestä huolehtiminen ja arjen taidot. En tunne tarkemmin OPSin yksityiskohtaisia sisältöjä, mutta uskallan toivoa, että uudessa mallissa pystytään hyödyntämään tutkimustietoa arjen taitojen hallinnasta ja yksilöllisistä eroissa siinä.

Se toisi uutta toivoa kaikille toivottomille huithapeleille ja heidän vanhemmilleen.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös