Uutiset

Torin taideteoksen toteuttamisesta kilvoittelee neljä ehdotusta – kaupunkilaiset pääsevät äänestämään suosikkiaan keväällä

Havainnekuva Kangasalan uudistuvasta torista. Torimyyntialue on suunniteltu torin pohjoispuolelle. Katettua myyntialuetta on tulossa myös taustalla näkyvän liikekeskuksen yhteyteen. Liikekeskuksen muoto on sittemmin muuttunut, kun toimijahaussa toteutettavaksi valittiin Juha Heinäsen suunnittelema paviljonki Viuhka. Havainnekuva: Ramboll Finland Oy

Kangasalan uudistuvalle torille toteutetaan lähitulevaisuudessa julkinen taideteos, jonka tekijöitä haettiin loka-marraskuussa.

Kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että avoimeen portfoliohakuun saapui 68 hakemusta, joiden joukosta valittiin neljä taiteilijaa tai työryhmää rinnakkaiseen luonnostilaukseen. Valitut taiteilijat ovat Kirsi Kaulanen, NEON, Tiina Raitanen ja työpari Jani Rättyä & Antti Hiltunen.

Päätöksen valituista taiteilijoista teki työryhmä, johon kuuluivat taide- ja kulttuuriasiantuntija Eljas Suvanto, matkailuasiantuntija Maria Eskelinen, Kimmo Pyykkö -taidemuseon intendentti Soila Kaipiainen, Tampereen taidemuseon amanuenssi Janne Kauppinen, vapaa-aikajohtaja Marke Vornanen, kuvataiteilija Virve Lilja sekä taidekoordinaattori Heini Orell portfoliohakua koordinoineesta Frei Zimmer Oy:stä.

Rinnakkaiseen luonnostilaukseen valitut taiteilijat ovat kaikki kokeneita ja erityyppisiä julkisen taiteen tekijöitä.

– Olimme erittäin ilahtuneita saapuneiden portfolioiden kovasta tasosta. Työryhmä katsoi, että valitut taiteilijat edustavat laajasti kuvataiteen kenttää ja heillä kaikilla on hyvä potentiaali suunnitella torille tavoitteet täyttävä teos, kommentoi tiedotteessa Eljas Suvanto.

Urkuhistoriasta inspiraatiota

Torille tulevan taideteoksen lähtökohtina toimivat kulttuurihistoriallinen Kangasalan urkutehdas ja urkurakentamisen perinne. Kaupunki toivoo teoksen olevan pitkäikäinen, maamerkkimäisen tunnistettava, mutta samalla sopivan uudistuvan torin yleisilmeeseen.

Aiheesta lisää: Tapahtumalava, suihkulähde, terasseja ja oleskelutilaa – tältä näyttää Kangasalan tori uusissa havainnekuvissa

Suvanto kertoo, että valitut taiteilijat pääsevät tutustumaan luonnostehtävään tarkemmin tammikuussa, ja heillä on kevät aikaa suunnitella teosehdotuksiaan. Teosluonnokset valmistuvat toukokuussa, jolloin myös kaupunkilaiset pääsevät äänestämään omaa suosikkiaan.

Päätös toteutettavasta teoksesta on tarkoitus tehdä kesäkuun 2025 aikana.

Lopullisia teosehdotuksia on mukana arvioimassa portfoliohaun työryhmän lisäksi kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala, rakennuspäällikkö Merja Saarilahti, kaupunginarkkitehti Anna-Leena Lehtiniemi, Kangasalan urkutehtaan edustaja Torsti Tulenheimo, Suomen Taiteilijaseuran nimeämä taiteilijajäsen Laura Könönen sekä hyvinvointilautakunnan nimeämä jäsen.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.