Katselin muutama vuosi sitten suoraa lähetystä Chilen kaivosonnettomuuden pelastustöistä. Ohjelmassa haastateltiin erikoiskoulutuksen saanutta pelastusmiestä, jonka tehtävänä oli laskeutua ensimmäisenä lähes kilometrin syvyyteen maan alle mainareita auttamaan.
Tehtävänä oli myös testata pelastuskapselin toimintaa juuri poratussa kapeassa kallionreiässä ja valmistella yli kaksi kuukautta loukussa olleiden miesten ylös nostamista.
Tehtävä tuntui erittäin raskaalta ja vaikealta, eikä edes takaisin pääsystä ollut varmuutta. Huomasin ajattelevani, että onneksi minun ei tarvitse laskeutua tuonne ja miten joku voi ylipäätään uskaltaa tehdä sen, vaikka olisi saanut millaisen koulutuksen tahansa.
Haastateltava pelastusmies vaikutti erittäin rauhalliselta, määrätietoiselta ja päättäväiseltä. Kun häneltä kysyttiin, miltä tuntuu lähteä maan alle tähän tehtävään, sanoi hän vaatimattomana, että hänellä on rohkeutta tuhlattavaksi asti.
Ihailin pelastusmiehen aitoa nöyryyttä tehtävän edessä, mutta samalla valtavaa itseluottamusta. Miten hän voi ajatella ja sanoa noin, rohkeutta tuhlattavaksi asti? Eikö tuhlaaminen ole jotain, mistä on aina lapsuudessa varoitettu?
Älä tuhlaa rahojasi, älä tuhlaa energiaa, älä tuhlaa aikaa, älä tuhlaa sitä ja tätä. Voiko tuhlaamisen ymmärtää siis myös hyväksi asiaksi? Onko asioita, joita kannattaisikin tuhlata?
Suhtautumiseni koko sanaan muuttui tuon kokemuksen myötä.
Miksemme siis tuhlaisi sitä hyvää, jota meillä on? Tuhlaaminen koituu jonkun toisen tai yhteisen asian parhaaksi. Jokaisella meillä on asioita, jota voisimme alkaa tuhlaamaan: ystävällisyyttä, myötätuntoa, taitoa auttaa, taitoa kuunnella, iloa, rohkeutta, vaikka mitä. Meidän täytyy vain miettiä, mitä lahjoja meillä kullakin on, tuhlattavaksi asti.
Pitäisikö meidän luopua yhä enemmän itsekeskeisestä ajattelusta ja jakaa lahjamme käyttöön?
Näin uudenvuodenlupausten kynnyksellä mietin, mitä me kangasalalaiset voisimme erityisesti tuhlata tulevana vuonna.
Mieleeni tuli asioita: suhtaudutaan toisiimme, asioihin ja koko tulevaisuuteen ennakkoluulottomasti, myönteisesti ja toisiamme kunnioittanen.
Katsotaan silmiin yli puoluerajojen, yli yhteiskuntaluokkien, yli erilaisten näkemysten kuntamme tulevaisuudesta. Tuhlataan toisen näkökulman ymmärtämistä, kokonaisuuksien näkemistä, vastuuta lapsista, lähimmäisistä ja luonnosta.
Näin Kangasalasta tulisi varmasti vieläkin parempi paikka elää ja asua.
Tuhlaaminen ei olekaan siis minulta mitään pois, koska sehän on asia, jota minulla on ylen määrin. Sitä jää itselleni vielä antamisen jälkeenkin.
Miksi siis turhaan säästää? Tuskin erikoiskoulutetun pelastusmiehenkään rohkeus loppui onnistuneen pelastustehtävän suorittamiseen, päinvastoin. Hän jatkoi elämäänsä varmasti entistä rohkeampana, muille hyvää tehden.
