Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Fixus Kangasala palveleeFixus Kangasala palvelee

Uneliaat Katajatiellä

Eija Koivu
Kolumni - 23.10.2015 kello 8.00

Olen unessa useasti sinun kaduillas, koulutie.

Voi Veikko Antero Koskenniemi! Ajattelen sinua lähes joka aamu työmatkallani, kun pyöräilen Katajatietä kohti Kirkkoharjun koulua. Tai lähinnä runosi kahta ensimmäistä riviä, joita hoen mielessäni väistellessäni itseäni nuorempia tiellä liikkujia. Näin aikuisen näkövinkkelistä vaikuttaa siltä, että varsin moni koululainen on pudotettu suoraan sängystä polkupyörän satulaan – herättämättä heitetty liikenteen armoille.
Alakoululaisista ani harva muistaa, että polkupyöräilijän kuuluu ajaa tien oikeassa reunassa menosuuntaansa nähden. Jopa yksin pyöräilevät seilaavat vähän kuinka sattuu.
Kaikkein arvaamattomimpia ovat kaveriporukat, jotka saattavat sananmukaisesti putkahtaa puskista eteen. Kuka nyt koko matkaa tylsää tietä sotkisi, kun vieressä kulkee harju houkuttelevine polkuineen?
Kaverukset myös levittäytyvät koko tien mitalle. Niinhän me aikuisetkin teemme pyöräillessämme jonkun tutun kanssa, sillä on todella hankala vaihtaa kuulumisia ja mielipiteitä peräkkäin ajellessa.

Se hienoinen ero ikäryhmien välillä kuitenkin on, että aikuiset kykenevät ainakin jossain määrin seuraamaan muuta liikennettä jutustelun lomassa. Lapsilta tämä kyky puuttuu, tutkimustenkin mukaan.
Syyttävää sormea on siis turha heristellä sen paremmin vanhempien kuin opettajienkaan suuntaan – etenkään silloin, jos lapsi on liikkeellä omin päin. Valistaa ja kasvattaa toki pitää, mutta ilman aikuista lapsi havainnoi ja tiedostaa ympäristöään lapsen tavoin ja edellytyksin. Meidän aikuisten kuuluu varoa, jos tiemme käy yksiin etenkin alakouluikäisten kanssa.
Tutkijoiden mukaan vasta mopoikäinen näkee sanan varsinaisessa merkityksessä samalla tavalla kuin aikuinen. Vielä 13-vuotiaankin kuulon erittelykyky on heikompi kuin aikuisella. Kun kehittymättömät aistit yhdistyvät kokemuksen vähyyteen ja nopeasti vaihtuviin kiinnostuksen kohteisiin, ilmassa tuoksuu vaara.
Ei siis pidä odottaa, että pyörän varoituskellon kilkuttelu tai auton töötin painelu välttämättä aiheuta aikuisen toivomaa reaktiota. Lapsi saattaa jopa toimia päinvastoin kuin äänimerkin antaja odottaa, koska ei välttämättä tunnista äänen tulosuuntaa. Kokonaisuuden hahmottaminen on osin harjaantumisen tulosta: liikenteessä kuullun ja nähdyn arvioiminen edellyttää kokemuksellista oppimista.

Vanhempien vastuulla on ohjatusti auttaa lasta lisäämään valmiuksiaan liikkua liikenteessä. Valitettavasti nykyisin vanhemmat yhä harvemmin pyöräilevät tai kävelevät lastensa kanssa, jolloin näiden kokemukset liikenneympäristöstä eivät pääse karttumaan ja lapselle luontainen tekemällä oppiminen vähenee.
Suurin osa lasten henkivahingoista tapahtuu päivällä, hyvissä olosuhteissa ja kesäkuukausina. Tilastoissa näkyvät vain ne onnettomuudet, jotka tulevat poliisin tietoon. Pikkukolhut nuollaan motkotuksen kera kotona ja vähän isommat paikkuutetaan terveyskeskuksessa.
Kirkkoharjun kouluun pyöräilevien lasten vanhemmille tiedoksi: kypärät pysyvät kyllä muksuilla hyvin päässä vielä kotipihan ulkopuolellakin, mutta pyöräilyvarusteisiin kannattaa ehdottomasti lisätä ajovalo ja vähintään yksi heijastin.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
~
Takaisin ylös