Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista

Urheilu-urpon arkipäivää

Kolumni - 25.8.2015 kello 8.12
Lauri Hollo

Niin paljon kuin urheilua rakastan, joskus syntyy sellaisia hetkiä, että rakkaus pursuaa korvista ulos. 
Olin urheilijoideni kanssa torstaista sunnuntaihin Oulussa yleisurheilun 14–15-vuotiaiden suomenmestaruuskilpailuissa. Samaan aikaan alkoi Pekingissä aikuisten MM-kilpailut.
Oi onnea ja autuutta, kun Pekingin MM-kisojen aamukilpailut käydään Suomen aikaan yöllä. Tihrustin hotellissa sen, mitä jaksoin ja loput aamutuimaan hätäisesti tabletin nauhoituksista.
Sitten urheilukentälle, missä menikin sutjakasti koko loppupäivä. Ja sama rumba seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana…
Ajattelin nerokkaasti, että viisi tuntia kestävällä kotimatkalla ehdin mukavasti junassa katsella ne, mitkä olivat jääneet näkemättä.
Pendolino kulki aikataulussa, mutta junaverkko nyykähti. Näkemättä jäi. No ei se mitään, vielä oli yksi paikkoheiton mahdollisuus: Yle Areena.
Asemalle vastaan tullut tyttöystäväni ei heitellyt kärrynpyöriä onnesta, kun aloitin tv-urakan illalla kello 23. Silti se tuossa vielä hymy huulillaan aamukahvia juo…

On mielenkiintoista, kuinka ihmiset saavat eri asioista kicksejä. Monelle miehelle urheilu lienee se juttu.
Kun vertailen mennyttä viikonloppua, sain kyllä enemmän säväreitä juniorien suorituksesta kuin MM-Pekingistä. Samaa välittömyyttä ja aitoutta, mitä Oulussa näin, ei juuri Pekingissä näe.
Vaikka kyse on samasta lajista, ollaan ääripäissä. Innokkaat nuoret vasta aloittelevat uraansa ja monella väikkyy silmissä haave arvokisoihin pääsemisestä.
Matka sinne on pitkä ja kivinen, mutta aika moni tuostakin viikonlopun porukasta lähtee sitä yrittämään. Urheilu-urpoilua sekin, siinä missä penkkiurheilu.
Nostan hattua kaikille niille nuorille, jotka lähtevät ennakkoluulottomasti kokeilemaan rajojaan, oli laji mikä tahansa. Urheilu on 14–15-vuotiaana vielä hauska harrastus, mutta jo pari vuoden kuluttua se muuttuu piirun vakavammaksi.
Ja vielä pari vuotta lisää, niin ollaan jo sillä suurimmalla vedenjakajalla; jatkaako kaiken panostamista urheilemiseen vai ryhtyäkö kuntoilijaksi?
Moni valitsee jälkimmäisen, enkä ihmettele. Suomessa ei ole helppo heittäytyä urheilemaan. Opiskeluaikoja lyhennetään koko ajan, eikä tukia tule, jos laahaat muiden perässä.
Mistä toimeentulo? Jos perhe ei pysty tukemaan taloudellisesti, monen urheilu-ura jää siihen. Jos on riittävän kovalla tasolla, esimerkiksi nuorten arvokisaurheilija, saattaa saada seuralta vuodessa muutaman tonnin ja liitolta leirityksiä.

Kaikki muu on kaivettava muualta. Ja tähän onnellisten joukkoon kuuluu vain muutama urheilija per ikäluokka. Kaikki muut urheilevat vielä suuremmalla riskillä omilla tai vanhempiensa rahoilla.
Siksi tuntuu joskus kohtuuttomalta, kuinka paljon kaikkensa yrittäviä urheilijoita arvostellaan. Ja juuri siksi sitä itse kaikessa urheilu-urpoudessaankin joutuu miettimään, onko yrittämisessä mitään järkeä.
Mutta kun näkee yhden viikonlopun nuorten urheilijoiden iloa, aitoutta, intoa ja hillitöntä parhaansa yrittämistä, palaa usko siihen, että sitä järkeä todellakin on. Urheilu-ura on kaikesta huolimatta hieno valinta nuoren ihmisen elämässä.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös