Aloitin tänä syksynä uuden harrastuksen: käyn Rautajärvellä kansalaisopiston kankaankudontapiirissä.
Tarve opetella kudontaa syntyi pari kolme vuotta sitten, kun ostin Ailalta kangaspuut. Hän kokosi ne sisarensa kanssa yläkertani siniseen huoneeseen. Puissa on loimet valmiina, joten olisin voinut kutoa mattoa, jos olisin varmuudella osannut.
Aila kyllä neuvoi hyvin, mutta kun jäin puiden kanssa kahden, hyvät neuvot haihtuivat mielestäni.
Sinisen huoneen olemus muuttui kangaspuiden takia. Myös viereisen punaisen huoneen ja kylmän ullakon uudistuneet sisustukset tavaroiden siirtelyn jäljiltä herättivät tyytymättömyyttä.
Kutsuin kirvesmiehen, joka näki tarpeeni paremmin kuin hyvin ja remontoi ullakosta mukavan harrastetilan. Muiden huoneiden järjestystä olen pikkuhiljaa palauttamassa ennalleen.
Sisareni oli käyttänyt kangaspuita yli neljäkymmentä vuotta sitten. Sain yllytettyä hänet avukseni kangaspuiden purkamiseen, siirtämiseen ja uudelleen kasaamiseen.
Jotain meni kuitenkin pieleen, sillä osa puista roikkui epämääräisesti emmekä osanneet laittaa niitä paikoilleen. Oli pakko kutsua jälleen Aila apuun. Hän tiesi heti, mitä piti tehdä.
Kangaspuiden ostaminen oli minulle osittainen paluu lapsuuden hienoihin muistoihin. Äiti lainasi kangaspuut mattojen kutomista varten. Olimme sitä ennen istuneet lattialla monena talvi-iltana leikkaamassa matonkuteita vanhoista vaatteista kuunnellen samalla äidin kertomuksia.
Kun matot olivat valmiina lattialla, etsin niistä tiettyjen vaatteiden yksityiskohtia ja muistelin kuulemiani tarinoita.
Kangaspuut eivät paljoa maksaneet, mutta niiden hankinnan seurauksena syntyi melkoisia projekteja, kuten harrastetila ullakolle. Ostatko puut? Joo. Pienestä vastauksesta paisui iso hiivataikina.
Kaiken panostuksen jälkeen oli ihan välttämätöntä hankkia omaa osaamista kangaspuista ja niiden käytöstä. Siksi menin kansalaisopiston kurssille, jolla oppia totisesti tulee.
Osien nimet ja muut termit ovat vielä vieraita ja kuulostavat vähän hassuilta, kuten tiuhta. Välillä on kuin vieraassa maassa kielen suhteen. Olemme luoneet luomapuilla ja laittaneet loimet kangaspuille. Edessä on niisimistä ja vaikka mitä muuta uutta, ennen kuin pääsemme kutomaan.
Humoristista on, että loimme loimet lapsen kantoliinaan, jota minä vaihdevuosi-ikäinen vanhapiika meinaan kutoa kaksi ja puoli metriä. Opettaja tosin vinkkasi, että voin valita karkeammat kudinlangat ja käyttää liinaa vaikka lauteiden suojana.
Kudontapiirissä pääsee näkemään muiden keskeneräisiä töitä, ja kokeneemmilta voi kysellä monenmoista. Kutominen sinällään on jo ihme juttu, samoin kangaspuiden toiminta.
Tähän mennessä oppimani on ollut vaikeampaa kuin luulin, vaikka toisaalta kutomisen perusasiat ovat selkeitä ja muuttumattomia.
Kankaankudontaa voi verrata elämään. Sano joo, niin olet jossain mukana. Kun lähtee kohti uutta, voi tulla muutoksia ja yllätyksiä. Uudessa on mukana aina vanhaa, tavalla tai toisella. Ihmiset ovat räsymaton lailla suhteissa toisiinsa.
