Mainos

Valokeilassa järjestöjen välinen yhteistyö

Paikallista järjestöyhteistyötä on kehitetty Kangasalla monin askelin. Järjestö 2.0 -hankkeen myötä kaupunkiin valittiin kaksi järjestöagenttia kehittämään järjestöyhteistyötä niin kaupungin kuin paikallisten järjestöjen välillä. Järjestöagentit toimivat järjestöille helposti lähestyttävänä linkkinä kaupungin edustajien suuntaan. Kaupungin puolelta toiminnan yhteyshenkilönä on alusta alkaen toiminut hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen. Nykyään järjestöyhteistyötä kaupungin puolelta edistää järjestöyhteistyön tiimi, jonka kokoontumisiin myös järjestöagentit osallistuvat.

Järjestöyhteistyötä on pääsääntöisesti edistetty eri toimijoiden välisten tapaamisten kautta, kuten järjestöjen, seurojen ja yhdistysten jäsenille tarkoitettujen järjestöyhteistyön iltojen myötä. Tähän mennessä yhtenä suurimpana hankkeena on ollut loppuvuodesta 2020 valmistunut kaupungin järjestöyhteistyön ohje, johon on koottu yksiin kansiin järjestöyhteistyön periaatteet sekä järjestötoimijoille tarpeellista tietoa. Ohjeesta löytyy tietoja kaupungin vuokrattavista tiloista ja alueista, avustuksista sekä toimintaa helpottavista palveluista. Kangasalan järjestöyhteistyön ohje löytyy kaupungin verkkosivuilta. Painetun ohjeen voi myös noutaa omakseen Kangasalan pääkirjastolta tai kaupunki-infosta.

Lokakuun puolivälissä päästiin jälleen pitkästä aikaa kohtaamaan järjestöyhteistyön toimijoiden ja järjestöjen kanssa kasvokkain. Järjestötreffeillä 14.10. Kangasala-talossa kuultiin puheenvuorot Artteli -kumppanuusyhdistyksen toiminnanjohtaja Nina Lindbergiltä, joka kertoi järjestöille suunnatusta Lähellä.fi-palvelusta. Lisäksi kuultiin Kangasalan kulttuuri- ja vapaa-aika palveluiden puheenvuoro kaupungin järjestöille tarjoamista avustuksista, sekä kaupungin järjestöyhteistyön toimijoiden lyhyitä tietoiskuja ajankohtaisista aiheista. Illan aikana keskusteluista nousi esille myös toive järjestöjen yhteisistä tiloista, joissa voisi kohdata myös muita järjestötoimijoita. Tulevana vuonna 2022 järjestötapaamisia tullaan järjestämään säännöllisesti tammikuusta alkaen. Tapaamisista löytyy tietoa Kangasalan kaupungin tapahtumakalenterista.

Järjestötreffeillä 14.10. kuultiin mm. Artteli -kumppanuusyhdistyksen toiminnanjohtajan Nina Lindbergin puheenvuoro

Yhteisten tapaamisten lisäksi järjestöjen välistä yhteistyötä edistetään viestinnän keinoin. Kesäkuussa aloitettu järjestökirje kokoaa yhteen ajankohtaisia paikallisia järjestöasioita, nostaa esille tapahtumia ja välittää järjestöjen viestejä laajalle vastaanottajajoukolle. Järjestökirje lähetetään kolmesti vuodessa keväällä, kesällä ja syksyllä ja kaikilta kolmannen sektorin toimijoilta toivotaan siihen sisältöjä, joita halutaan yhteisesti jakaa kaupungin eri toimijoille. Kirjeen voi tilata suuoraan omaan sähköpostiinsa. Lisäksi kehitysideoita, vinkkejä ja toiveita järjestöyhteistyöhän Kangasalla voi lähettää sähköpostiin jarjestoyhteistyo@kangasala.fi.

Lue lisää järjestöyhteistyöstä Kangasalla Kangasalan kaupungin verkkosivuilta.

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.