Koti Pääkirjoitus Vanhan loppu on uuden alku

    Vanhan loppu on uuden alku

    0

    Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni Kangasalan Sanomien pää­toimittajana. Liki yhdeksän vuotta olen saanut tehdä työtä kangasalalaisuuden ytimessä, siitä viimeiset viisi vuotta Sanomien pää­toimittajana.

    Vuodet ovat sisältäneet paljon kohtaamisia kangasalalaisten kanssa. Pääosin ne ovat olleet myönteisiä, mutta välillä palautetta on tullut tuutin täydeltä. Se on aivan oikein. Sellainen paikallismedia, joka ei herätä mitään tunteita, on turha.

    Joskus negatiivinen palaute on ollut oikeutettua, välillä olen joutunut perustelemaan toimituksen ratkaisuja perusteellisemmin. Se kuuluu kuitenkin työnkuvaan, eivätkä yöunet ole sen takia menneet.

    Toimittaja Jouni Valkeeniemi kysyi minulta, missä olisimme voineet näinä vuosina onnistua paremmin. Vastasin, että digiasioissa olisimme voineet juosta vieläkin lujempaa.

    Aina voi jossitella, mutta paikallisuutisten tekeminen printtiin ja verkkoon on kuin viestimuotoista ultrajuoksua. Matka on pitkä, siinä kysytään kestävyyttä ja monenlaisten olosuhteiden sietämistä.

    Edeltäni Matti Kauhanen ojensi viestikapulan minulle, minä tein oman osuuteni ja pian lähetän matkaan seuraavan viestinviejän. Sanomat on rientänyt eteenpäin jo yli sata vuotta eikä maaliviivaa vielä näy.

    Pääasia lienee se, että vauhti ei ole koskaan hyytynyt. Sanomat on edelleen ajassa kiinni ja katse tiukasti horisonttiin suunnattuna. Siitä on hyvä seuraavan jatkaa ja tuoda tullessaan toisenlaista osaamista.

    Omasta puolestani kiitän täydestä sydämestäni. Uskoakseni työ Kangasalan yhteisön eteen jatkuu tulevaisuudessaki, mutta hiukan enemmän yksityisesti ja toisessa muodossa.

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän