Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista

Vankkuriteltalla Wieniin

Kolumni - 1.5.2019 kello 7.01
Jyrki Lähteenmäki

Isä ajoi auton leirintäalueen portista sisään. Oli pimeää, ja alue vaikutti hylätyltä. Edessä näkyi rakennus, jonka ikkunoista kajasti valoa. Isä pysäytti auton ja lähti kysymään, olemmeko oikeassa paikassa.

Rakennuksesta kuului kova jytämusiikki. Äiti oli hieman hermostunut. Mitähän hämärätyyppejä tuolla oikein majailee? Hetken päästä isä kuitenkin tuli jonkun miehen kanssa. Mies näytti laitapuolenkulkijalta, mutta neuvoi meille ystävällisesti reitin toiselle leirintäalueelle. Autossa isä kertoi, että rakennuksessa oli ollut jokin korttipelijengi.

Se oli kesäkuuta 1978. Paikka oli Wienin kaupunki. Minä olin 13- ja siskoni 11-vuotias. Perheemme kesälomamatka suuntautui sillä kertaa Saksaan ja Itävaltaan. Matkaa oli suunniteltu koko talvi. Minä olin palavalla varhaismurrosikäisen innolla lukenut kirjastosta lainaamiani matkaoppaita ja tehnyt kaikki reittisuunnitelmat. Opel Kadett 1100 -automme peräkontti ja kattoteline olivat pullollaan camping-reissun matkatavaroita.

Telttamme oli oranssin värinen vankkuriteltta, jota oli käytetty jo monella kesälomareissulla. Kun suljen silmäni, pystyn vieläkin tuntemaan sieraimissani sen kyllästysaineen hajun, mikä tulvahti vastaan, kun kömpi telttaan sisään. Se oli hyvä haju, kun se toi mieleen perheemme kaikki yhteiset, jännittävät kesälomaseikkailut.

Wien oli unelmiemme kaupunki, koska me olimme nähneet televisiosta Wienin Filharmonikoiden uuden­vuodenkonsertteja. Ohjelmassa näytettiin Wienin nähtävyyksiä ja Itävallan upeita maisemia.

Filharmonikoita emme kuulleet, mutta Euroopan korkeimmalle alppitielle Edelweißspitzelle (2571m) pikkuinen Kadettimme kapusi. Sieltä näkyi komeasti Itävallan korkein huippu Großglockner (3978m) ja sen edessä ollut paksu jäätikkö. Jokin aika sitten yksi tuttavani näytti minulle kuvia viimekesäiseltä lomamatkaltaan Itävaltaan. Nyt tuosta satojen metrien paksuisesta jäätiköstä on jäljellä enää vain pieniä valkeita laikkuja rotkon pohjalla.

Matkan varrella nuoren pojan mielenkiintoni kiinnittyi julisteisiin, joissa oli kuvia muutamasta miehestä ja naisesta. Heillä oli kasvoillaan ankara ilme ja kova katse. Julisteet olivat Baader-Meinhof -terroristijärjestön jäsenten etsintäkuulutuksia. Heistä luvattiin kahden miljoonan D-markan palkkio.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös