Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista

Vatialantien varsi täyttyy asumuksista

Uutiset - 25.2.2014 kello 9.15

Vatialantien ja Puutteenmäentien väliselle peltoaukealle on tulossa 19 omakotitaloa ja 50 rivi- ja kerrostaloasuntoa.

Kerrostalot ja kaksi rivitaloa sijoittuvat Vatialantien varteen. Kerrostaloja on kaksi, ja ne ovat rivitalojen tavoin kaksikerroksisia.

Rakennusryhmän taakse on osoitettu niin ikään kaksi rivitalotonttia. Niiden kerrosluku on yksi.

Muutamin tarkennuksin

Kaavaa on tarkistettu luonnosvaiheesta muutamin muutoksin.

Vesihuoltolinjaa on siirretty Kimalaisenkujan kohdalla jonkun verran idemmäksi kujalla olevan koivurivin säästämiseksi.

Hepokatintien jatko-osan kapeikkoa levennetään myös, ja Keijukorennontielle piirretty kääntöpaikka on naapuritalojen hedelmäpuiden säilyttämiseksi siirretty uudisrakennettavan alueen puolelle.

Uudisalueen myötä Vatialan asukasmäärä karttuu noin 120 henkilöllä.

Kunnallistekniikkaa alueelle ruvetaan rakentamaan kuluvan vuoden aikana.

Kaavoituslautakunnan hyväksymä asemakaavaehdotus edellyttää kunnanhallituksen ja valtuuston vahvistusta.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös