Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista

Vesaniemi ehostuu

Uutiset - 24.5.2013 kello 9.46

Vesaniemen venerannan nykyiset maapaikat rakennetaan uudestaan ja alueesta kehitetään pienveneiden maallevetopaikkaa.

Rannasta lähtevät kaksi betoniponttoonista venelaituria poistetaan, koska niiden käyttö on ollut vähäistä.

Maapenkereen kiinteä laituri ja puomipaikat uusitaan. Jollapurjehtijat saavat oman pienen ponttoonilaiturin.

– Isoilla veneillä liikkuvat eivät ole olleet Vesaniemestä kiinnostuneita. Se on jatkossakin soutuveneiden ja maksimissaan pulpettiveneen kokoisten kulkuvälineiden ranta, sanoo kunnanpuutarhuri Jari Järvinen.

Veneet evakkoon

Vesaniemen remontointi alkaa elokuun puolivälissä. Koko ranta-alueelta on siihen mennessä vietävä pois veneet ja niihin kuuluvat tarvikkeet.

– Kunnalla ei valitettavasti ole tarjota remontin ajaksi veneille korvaavaa paikkaa, Järvinen kertoo.

Rantaa ei ruopata, mutta lietettä poistetaan ranta-alueelta.

Rannan isot puut ja kivet poistetaan ja tilalle tulee täydennysistutusta.

Töiden arvioidaan kestävän noin kaksi kuukautta. Puutarhuri muistuttaa, että veden tuntumassa rakentaminen on aina haastavaa.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös