Jokin aika sitten kangasalalaisten pikkukoululaisten puhelimissa kiersi viesti, jonka mukaan mustapartainen mies on siepannut Kangasalla 12 lasta.
Aikuinen huomaa nopeasti, että viesti ei ole totta. Mistä lapsi voi tämän tietää? Ei mistään!
Hänelle se on totta, koska kaveri kirjoitti näin ja kehotti välittämään viestin eteenpäin pikaviestipalvelussa. Tottakai, onhan muitakin kavereita varoitettava.
Kasvatusalan ammattilaiset ovat puhuneet jo vuosia massiivisesta viestitulvasta, jonka keskellä pienetkin koululaiset elävät.
Erilaiset viestipalvelut ovat käteviä arjen apuvälineitä muun muassa harrastusryhmissä. Pahimmillaan ne voivat muuttua kauhistuttaviksi pelottelun, kiusaamisen ja houkuttelun areenoiksi.
Moni vanhempi ajattelee, että hänellä on oikeus seurata alaikäisen lapsensa viestiliikennettä. Se kuulostaa kaikin puolin järkiperäiseltä toiminnalta, mutta todellisuudessa asia ei ole näin yksinkertainen.
Lapsella on perustuslaillinen oikeus yksityiselämän suojaan ja kirjesalaisuuteen siinä missä aikuisellakin. Erilaiset avattavat viestit, muun muassa puhelimessa, ovat rinnastettavissa kirjeisiin.
Myös lasten oikeuksien sopimus huomioi lapsen oikeuden yksityisyyteen, kotirauhaan ja kirjesalaisuuteen.
Samaan aikaan muun muassa holhoustoimilaissa säädetään, että lapsi on vajaavaltainen 18 ikävuoteen asti ja hänen asioistaan vastaa edunvalvoja, useimmiten vanhempi. Samaa viestiä tukee laki lapsen huollosta.
Ei ihme, että vanhemmat ovat hämmentyneitä. Laintulkitsijat puhuvat kauniisti, että lapsen kanssa pitää ensin keskustella ja vasta, kun on todellinen syy epäillä, voidaan tehdä jyrkempiä ratkaisuja.
Ketään ei voi julkisesti kannustaa rikokseen, tässä tapauksessa lapsen puhelimen urkkimiseen.
Silti asian äärelle kannattaa pysähtyä, sillä vanhemman velvollisuus on olla valppaana. Silmien sulkeminen todellisuudelta on huonoa vanhemmuutta sanoi laki mitä tahansa.
