Koti Uutiset Vihkivalojen vahvistus korallihäiden kunniaksi

    Vihkivalojen vahvistus korallihäiden kunniaksi

    0
    Käytävä ei kuulemma ollut yhtä pitkä kuin ensimmäisellä kerralla Tammelan kirkossa Forssassa.

    Ulla ja Tuomo Sipilä juhlistivat 35-vuotista yhteistä taivaltaan vahvistamalla vihkivalansa häämessujen yhteydessä. Kangasala-talon näyttämöllä nähtiin liikuttava hetki, kun pappi Mari Metsävainio siunasi avioliiton tulevat vuodet. Tapausta todisti messuyleisön lisäksi perhe ja ystävät. Liimana pitkässä liitossa on pariskunnan mukaan  ollut huumori ja erilaisuus.

    -Huumori on tärkeä osa suhdettamme. Vastakohdat  myös täydentävät toisiaan, Ulla sanoo.

    -Eihän siitä mitään tulisi, jos samoja sieluja olisimme, Tuomo toteaa.

    Tärkeitä hetkiä avioliiton varrella ovat olleet ainakin kolmen tyttären syntymät. Emma, Essi ja Emilia todistivat vihkivalojen vahvistusta Kangasala-talon näyttämöllä. Ullalle tärkeä hetki on ollut myös oman alan löytäminen ja Sipeta -yrityksen perustaminen.

    Kauniin tilaisuuden jälkeen pariskunta siirtyikin messuosastolle oman pöytänsä ääreen. Korallihäitä juhlittiin siis töiden merkeissä.

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän