Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Viulutyttö ja puolukat

Kolumni - 18.7.2018 kello 7.00
Jyrki Lähteenmäki

Sattuipa kerran, että oli tyttö, joka harrasti viulunsoittoa ja tarvitsi uuden viulun jousen. Vanha jousi oli ihan kiero, eikä siinä ollut paljon jouhiakaan.

Tytön perhe oli kuitenkin vähävarainen ja monilapsinen, eikä vanhemmilla ollut varaa ostaa tytölle uutta hyvää jousta. Sellaiset voivat olla yllättävän hintavia.

Tyttö oli nähnyt kesällä kotipaikka­kuntansa kamari­musiikkifestivaalilla viulutaitureita. Hän unelmoi, että jonain päivänä hänkin soittaisi viulua niin taitavasti, mutta ilman hyvää jousta tytön unelmat uhkasivat kariutua.

Tämäpä tyttö ei lannistunut. Hänessä oli sitä nälkämaan kasvatin tarmoa ja ryhtiä, josta hänen kotiseutunsa Kainuun maakuntalaulussakin kerrotaan. Tyttö otti ämpärin ja marjapoimurin ja lähti metsään.

Kun tyttö tuli seuraavalle viulutunnille, hän ilmoitti topakasti viulunsoiton opettajalleen: Nyt voijjaan tilata uusi jousi. Rahat ompi nyt hankittu. Poimin viikonlopun puolukoita ja möin ne puolukan ostajalle. Paikkakunnalla vieraili aina syksyisin mies, joka osti puolukoita.

Viulunsoiton opettaja oli aivan ällikällä lyöty, mutta totta se oli: tyttö oli hankkinut jousirahat marjoja poimimalla! Ei sillä summalla tietenkään mitään huippujousta saanut, mutta oppilaskäyttöön ihan kelpo työvälineen kuitenkin.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!

Kun Itä-Suomessa asuva soitonopettajakollegani kertoi minulle tämän tarinan, niin kyllä se säväytti ja jäi mieleeni pyörimään pitkäksi aikaa.

Jos saan olla hieman sarkastinen, niin kuinka moni nykynuori lähtee metsään kolistelemaan marjaämpäreitten kanssa, jos pitäisi saada rahat vaikkapa uuteen älypuhelimeen tai farkkuihin?

Tämä viulutyttö oli vasta 12-vuotias, eikä olisi päässyt vielä kesätöihin.

En voi olla ihailematta tytön neuvokkuutta, sinnikkyyttä ja kylmän viileää laskelmointikykyä. Vuoden 2017 torihinnoilla tytön tarvitsisi poimia vähintään 40 litraa puolukoita saadakseen rahat huokeaan viulun jouseen. Se ei ole ihan mahdoton määrä, mutta pienelle tytölle siinä on haastetta kerrakseen.

Tuolla tytöllä täytyi olla myös melkoisesti kokemusta marjastamisesta. Muuten marjat olisivat jääneet metsään ja viulun jousi kaupan hyllylle.

Marjastaminen ei katso ikää. Hyvin nuorikin voi olla jo aika haka marjanpoimijana. Ja ikäihmiset ne vasta hurjia marjastajia ovatkin. Lähipiirissänikin sellaisia on muutama.

Kun lähden marjaämpäreitteni kanssa metsään, muistelen tuota tyttöä. Kyllä hänestä oli varmasti mahtavaa soittaa itse ansaitsemallaan viulun jousella! Hän kyllä pärjää elämässään, siitä ei ole epäilystäkään.

Niin – mutta marjat ovat nyt siellä metsässä. Sinne nyt vaan! Lapsikin ymmärtää, että kun ämpäri täyttyy, niin kyllä työ tekijäänsä kiittää.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös