Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Wau-kerhossa liikutaan hyvässä hengessä

Saana Eskelinen, Nessa Vigrell, Touko Haapala sekä Niko ja Eemil Ristolainen käyvät Wau ry:n kerhossa Ruutanan koululla tiistaiaamuisin. Aikainen ajankohta ei lapsia haittaa, sillä he mieluummin pelaavat ja leikkivät yhdessä kuin odottavat koulun alkua kotona. – Ainakaan en myöhästy koulusta, Niko toteaa. Osan vanhemmat lähtevät töihin jo varhain tai vievät pienemmät sisarukset päiväkotiin. Samalla he voivat tuoda koululaiset kerhoon. Toukon isä on kuulemma nyt isyyslomalla, mutta Saana ja Nessa joutuisivat viettämään tiistaiaamut yksinään ilman kerhoa. – Teen läksyt ja luen paljon kirjoja iltapäivällä, mutta aamuisin on hauskempi pelata vaikka mailapelejä, Saana kertoo.

Uutiset - 10.4.2015 kello 15.37
Lotta Loikkanen
Wau-kerhossa liikutaan hyvässä hengessä
Hirvenmetsästyksessä metsästäjä pyrkii osumaan hirviin pallolla. Tässä metsästäjän kohteena ovat yhden jalkansa suohon upottaneet hirvet.

Wau ry:n kerhot rantautuivat Kangasalle viime syksynä. Koulujen yhteydessä järjestettävien kerhojen tavoitteena on ollut aktivoida lapsia liikkumaan ja ottamaan osaa leikkeihin.
– Mukana on paljon lapsia, jotka eivät muuten käy missään harrastuksissa. Kerhojen suosiota selittää ehkä se, että lapset saavat pitkälti itse päättää, mitä tehdään, liikuntakoordinaattori Diana Englund kertoo.
Kerhojen kautta eri luokilla olevat oppilaat ovat myös tutustuneet toisiinsa. Uusia ystävyyssuhteitakin on syntynyt.
– En tuntenut Saanaa kovin hyvin aiemmin, mutta nyt olemme tutustuneet paremmin, Nessa kertoo.
Liikuntakoordinaattori pyrkii siihen, että kerhoissa ei seisoskella tai odotella turhia. Koko aika ollaan iloisessa liikkeessä.
Touko, Niko ja Eemil tykkäävät erityisesti jalkapallosta ja sählystä, Saana ja Nessa taas pelaavat mielellään tennistä tai muita mailapelejä. Hirvenmetsästys-leikki on yhteinen suosikki samoin kuin vapaa-aika.
– Annan lapsille välillä hetken vapaa-aikaa, jolloin he voivat käyttää haluamiaan välineitä, kiipeillä, pelata tai tehdä mitä haluavat, Englund sanoo.

Vakituisten kerhojen lisäksi yhdistys on järjestänyt kuukauden mittaisia kerhoja pienemmillä kouluilla. Vatialan ja Suoraman alakouluilla on myös välituntiliikuntaa. Pitkän välitunnin aikana ehtii leikkiä esimerkiksi pistettä, lipunryöstöä, kymmentä tikkua laudalla tai peiliä.
– Opettajat ovat upeasti rohkaisseet lapsia mukaan, joten välitunneilla on ollut runsaasti osallistujia. Opettajilla on iso merkitys myös kerhojen suosioon, Englund sanoo.
Kesäkuun alussa kangasalalaislapsille järjestetään leiri Suoraman koululla. Ilmoittautua voi Wau ry:n nettisivuilla toukokuun puoliväliin mennessä.

Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös