Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset Tapahtumat Kuvat Boksi KS-Digi Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Yhteen hitsatut

Kolumni - 26.4.2017 kello 8.01
Lauri Hollo

Oli kyse mistä tahansa yhteisöstä, joka pyrkii yhteiseen päämäärään, on sen hitsautuminen yhteen erittäin tärkeää. Joukko voi olla valtava voimavara tai kaiken tuhoava monipäinen hirviö.

Asia on konkretisoitunut itselleni kuluneen kahden viikon aikana, kun olen juuri harjoitusleirillä yhdeksän urheilijani kanssa Portugalin Monte Gordossa. Kerta on ensimmäinen jokaiselle urheilijalle.

Koskaan en ole ollut etelänleirillä näin ison ryhmän kanssa: puuttuu vain viime kesän Suomen nopein 800 metrin juoksija Jaakko Laakso, joka ei saanut lomaa lukuisista anomuksista huolimatta lääketieteellisestä tiedekunnasta

Ryhmämme pitkäjanaisimman ytimen muodostavat kotiin jäänyt Jaakko, jota olen valmentanut jo kymmenen vuotta, ja neljä vuonna 2000 syntynyttä lahjakasta nuorta naista, joita olen valmentanut nyt 2,5 vuotta.

Sitten mukaan tuli yksi vuoden vanhempi juoksija, vähän myöhemmin pari muuta hiukan vanhempaa nuorta naista ja viime vuonna kaksi 25-vuotiasta miestä. Kovin erilaisia ihmisiä eri taustoista, hyvin eriluonteisiakin. Osa pikajuoksijoita, osan laji on kestävyysjuoksu.

Kuulostaa sekalaiselta seurakunnalta.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Tutustu toimintaamme verkkosivuillamme!

Vaikka olen viettänyt kotona heidän kanssaan aikaa 3-4 harjoitusiltaa viikossa, se ei ole sama kuin kahden viikon yhteiselo 24/7. Täällä paljastuu totuus. Näet koko ajan, mitä he tekevät vapaalla, kuinka syövät, kuinka palautuvat, kuinka reagoivat arkeen. Aika paljon on tullut minulle yllätyksenä, 99 prosenttia niistä positiivisia.

Mutta tärkeintä on ollut ryhmänä kasvaminen. On ollut lähes hellyyttävää nähdä, miten isommat pojat ovat tavallaan kasvaneet nuorempien tyttöjen isoveljiksi, lähentyminen on ollut silmiin pistävää.

Nyt jokainen meistä tuntee toisensa entistä paremmin, mikä avaa aivan uusia näkymiä tuleville harjoitustapahtumille kotimaassa; kaksikin viikkoa samassa paikassa samojen naamojen kanssa hitsaa porukkaa parhaimmillaan hienosti yhteen - meille ainakin on käynyt niin, skismoja ei ole syntynyt, päinvastoin - ikäeroista ja sukupuolijakaumasta huolimatta.

Sama asia lie jokaisessa työyhteisössä. Vaikka ollaan se kahdeksan tuntia samalla työpaikalla, ei hitsautumista välttämättä tapahtu, koska jokaisella on työnaamari päässä.

Vasta eri olosuhteissa ajan kanssa paljastuvat ihmisen todelliset kasvot. Siksi kai ovat firmojen virkistyspäivät. Mutta ne ovat liian lyhyitä. Ei illassa tai viikonlopussa vielä opi työkaveristaan juuri mitään. Mutta kahdessa viikossa oppisi.

Mitä, jos työporukatkin lähtisivät kahden viikon etelänleirille ? Utopia työekonomisesti, mutta jos. Syntyisikö enemmän koheesiota? Oppisivatko ihmiset toisistaan ja toisiltaan enemmän, mistä olisi valtavasti iloa paluussa arkeen? Paranisiko yrityksen tulos ja ilmapiiri? Väitän, että kyllä.

Tai sitten syntyy yhä enemmän riitoja, kuppikuntia ja kyräilyä. Tarvitaan vahvaa johtajaa, joka pitää langat käsissään - parhaimmillaan niin, että muut eivät edes sitä huomaa. Lisäksi tarvitaan yhteistyökykyisiä ja -haluisia ihmisiä, joilla on yhdistävä päämäärä, jota kohti kuljetaan. Mutta eikö joka työyhteisössä ole?

Suosittelen kaikille yhteisöille enemmän yhteistä aikaa, jos halutaan optimoida tulos. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä suurempi mahdollisuus on saada aikaan tavoiteltu tulos; oli kyse sitten minkä alan yrityksestä hyvänsä. Tai ryhmästä täysin erilaisia urheilijoita ja ihmisiä, kuten meillä. Ja jos vielä supistetaan, vaikkapa perheestä.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Tutustu toimintaamme verkkosivuillamme!
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös