Kaivannon sairaalan tarina psykiatrisena sairaala sai päätepisteen maanantaina, kun Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto päätti lakkauttaa sairaalan lokakuun lopussa.
Lakkautus ei ole yllätys kenellekään. Suunta on ollut aistittavissa jo monen vuoden ajan, ainoastaan lakkautuksen nopeus on muuttunut matkan varrella.
Vielä kesällä 2014 puheissa esiintyi vuosiluku 2020, jolloin sairaalan toiminta oli tarkoitus ajaa alas. Asiat etenivät kuitenkin huomattavasti nopeammin kuin tuolloin osattiin ennakoida.
Yksi merkittävä osa kangasalalaista historiaa saa nyt päätepisteen. Sairaala avattiin vuonna 1963 ja nyt se suljetaan, hieman yli 50 vuotta myöhemmin. Noihin vuosiin mahtuu lukemattomia potilastarinoita.
Minkälainen tästä vuodesta 2015 onkaan tulossa? Niin Kaivannon sairaalassa kuin muuallakin yhteiskunnassa.
Sairaala on saanut yllättäen uuden elämän. Sairaanhoitopiiri on vuokrannut kiinteistön vuodeksi maahanmuuttovirastolle. Kuten SPR:n Hämeen piirihallituksen jäsen Pirkko-Liisa Ollila totesi keskiviikkona Kangasalla, tilanne ei missään tapauksessa ole yhdessä vuodessa ohi.
On oletettavaa, että turvapaikanhakijoita nähdään Kaivannossa pitempään. Tästä syystä meidän kangasalalaistenkin on syytä sopeutua ajatukseen, että me olemme osa maailmaa ja tähän maailmaan kuuluvat nyt ympäri Eurooppaa vaeltavat ihmiset.
Turvapaikanhakijat kohtasivat paikallisen ammattioppilaitoksen oppilaita jalkapallon merkeissä. Tuosta tilaisuudesta otetuissa kuvissa paistaa ilo.
Ilo saattaa johtua sellaisesta yksinkertaisesta asiasta, että turvapaikanhakijoilla on jotain mielekästä tekemistä.
Järkevä tekeminen on ihmisluonteelle tärkeää. Toimettomuus saa tekemään tyhmiä asioita. Siksi nyt olisikin tärkeää miettiä, mihin kaikkeen he voisivat osallistua.
Ollila korosti keskustelutilaisuudessa, että turvapaikanhakijoita saa kysyä töihin ja turvapaikanhakijoiden on velvollisuus osallistua.
Se on korvausta siitä, että me huolehdimme heistä meidän maassamme.