Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista

Yö tekee kaaharin

Kolumni - 8.5.2015 kello 8.11
Mika Säpyskä

Yöllä ei tarvitse noudattaa liikennesääntöjä. Näin voisi kuvitella Kangasalan teillä suhaavien autoilijoiden liikennekäyttäytymisestä.
Taannoin ajelin aamusella Ponsantietä osuudella, jonka nopeusrajoituksena on nyt toista vuotta ollut 70 kilometriä tunnissa. Ei ollut vielä iskostunut tieto kanssakulkijoiden selkärankaan, sillä useampikin auto suhahti, lievästi sanoen, pienoista ylinopeutta autoni ohi – kaksi vieläpä hyvin merkatulla keltaisen viivan osuudella.
Taisivat luulla kanssakulkijat, että Suomen pisimmällä kantatiellä voi kaasutella kuin Saksan autobahnoilla.
Eikä ollut ensimmäinen kerta. Joka kerta, kun kyseisellä tiellä liikkuu nopeusrajoitusten mukaan (eli aina), ohi on pyrkimässä useampikin autoilija – päivälläkin.
Kerran lapsia kouluun viedessäni, ryhmityin kääntymään koulun pihaan 50 km/h-alueella. Takaa tuli auto valoja vilkuttaen ja torvi soiden. Ilmeisesti koulun kohdalla olisi täytynyt ajaa vähintään satasta, ja 90 asteen mutka olisi pitänyt osata kääntyä vähääkään hidastamatta. Ei kyllä onnistu ainakaan meidän kieseillä.
Eipä ole yllättävää, että samaisella tiellä on jyrätty laitumelta karanneita hevosia. On suoranainen ihme ettei siellä ole lahdattu enemmänkin elävää.

Lahdentie on Kangasalla toinen paikka, jossa mennään villinlännen meiningillä – varsinkin jos muuttuvien nopeusrajoitusten lukema osoittaa 80 kilometrin tuntinopeusrajoitusta. Kärkkyjiä riittää enemmän kuin katsojia Mansen Räpsän pelissä ja välillä saa tosissaan hiljennellä, että vastaantuleva auto ehtii takaisin omalle kaistalleen ennen nokkakosketusta.
Nopeusrajoituksen noudattamista ei helpota sekään, että nopeus tuntuu olevan hyvällä kelillä matalampi ja sadesäällä suurempi.

Eivät tunnu tuovan vaihtuvanäyttöiset liikennemerkit tai seitsemänkympin rajoitukset turvallisuutta teille. Syy ei ole tietenkään nopeusrajoituksen vaan ihmisten, jotka vähät veisaavat säännöistä ja rajoituksista.
Mutta kuinka kansalaiset saadaan ajamaan rajoitusten mukaan? Ihmisluonto tuntuu olevan sellainen, ettei sääntöjä noudateta, kielletyn puun hedelmä kiehtoo. Varsinkin jos kiinnijäämisen vaara on pieni, eikä kukaan näe, saa ilmeisesti tehdä mitä vain.
Liikenteessä tämä tarkoittaa sitä, että jalka alkaa painaa kaasulla, ohituksista tehdään vähältä piti -tilanteita ja rattiin tartutaan isompienkin maistiaisten jälkeen.
Tällaisella toiminnalla kerskutaan ja toilailuille naureskellaan. Sen sijaan rajoitusten mukaan ajajia pidetään kiusantekijöinä, liikenteen pullonkauloina ja kansainvälisten käsimerkkien kokeilukohteina.

Kun suomalaisten anarkistiasenteeseen vielä lisätään se tosiasia, että Suomessa poliiseja on asukasmäärään suhteutettuna vähiten Euroopassa, voi vain ihmetellä, miten onnettomuuksia ei satu nykyistä enempää.
Ehkä suomalaisia auttaa harvaan asuttu maa. Tien varsilla riittää pengertä, johon autonsa täräyttää, eikä jokaiselta sivutieltä ole tulossa legioonaa toisia tienkäyttäjiä koslan eteen.
Voi kun käytössä olisi jokapojan tutka, jolla voisi mittailla muiden tienkäyttäjien nopeuksia ja ylinopeustiedot lähtisivät suoraan poliisivoimien tietoon. Olisi kansalaisvalvonta voimissaan.
Tätä odotellessa taitaa joutua vielä nielemään ylpeytensä lisäksi kaahareiden nostattamaa pölypilveä kerran jos toisenkin – fanfaarien soidessa.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös