Eurooppastipendi — töissä, vapaalla, Brysselissä!

Lukioisko on Kangasalan lukion oma lehti.
Lehteä kirjoittaa Kangasalan lukiolaisista koostuva kolmen hengen mediaryhmä: Ronja Aaltojärvi, Aada Lehtoniemi ja Nadia Vakaslahti.

Eurooppa-stipendillä yksi Kangasalan lukion toisen tai kolmannen vuoden jatkavista opiskelijoista pääsee kuukaudeksi Brysseliin työharjoitteluun. Työharjoittelu tehdään Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimistolla.

Luku 1: Kyllä kädet tärisee, mut hei oon Brysselissä

Seisoin Pirkkalan lentokentällä ja mietin, että mikä kaikki tässä voisi mennä pieleen. Hengitin syvään ja luovutin matkalaukkuni. Näkisimme seuraavan kerran vasta Brysselissä sitten illalla, kun saapuisin sinne.

Laitoin loput tavarani menemään läpi turvatarkastuksen. Astuin metallinpaljastimen läpi.

En ollut ikinä aiemmin lentänyt yksin. En ollut ikinä aiemmin ollut vaihtolennolla. Nyt lensin yksin ja vaihdoin konetta Kööpenhaminassa. Ajattelin, ettei se voi olla niin hirveän vaikeaa.

Kööpenhaminassa katselin valotaulua, jossa kerrottiin, että A-ryhmä saisi mennä nyt koneeseen. Katsoin lippuani ja taas taulua. Ei minun lipussani lukenut mitään ryhmää. Uskaliaasti liityin kuitenkin johonkin ryhmään ja menin portista sisään. Sydän pamppaillen kävelin putkessa ihmismassan mukana. Miten voi olla näin kuuma, ajattelin.

Huokaisin helpotuksesta, kun astuin koneesta Brysselin lentokentälle. Olin aivan oikeassa paikassa ja melkein oikeaan aikaan. Kone oli ollut myöhässä. Kiiruhdin läpi lentokentän ja odotin jo näkeväni matkalaukkuni.

Katselin tyhjää hihnaa ja taulua, jossa luki, että matkalaukkuja ei enää tule, että mene tekemään katoamisilmoitus. Epätoivoisena menin jonoon, mutta onneksi siinä seistessäni ja vilkuillessani hermostuneesti ympärilleni huomasin minun ihanan punaisen matkalaukkuni. Melkein hyppelehdin sen luo. Kevein askelin lähdin matkalaukkuni kanssa pois lentokentältä. Ulkopuolella minua vastassa oli Hannele. Ruskea polkkatukka, silmälasit ja hymy pistivät silmiin, kun Hannele heilutti minulle ihmisjoukon keskeltä.

Yhdessä kiisimme taksilla Brysselin läpi ICA-asuntolalle. Asuntolassa oli ollut kiireinen päivä, kun ihmisiä oli saapunut paljon. Istuimme sohvalle odottamaan, että työntekijä tulisi ottamaan meidät sisälle. Täytin paperin ja sitten lähdin kierrokselle asuntolaan.

Toinen tyttö Suomesta, Marii, tuli moikkaamaan minua alas. Emme olleet aiemmin tavanneet. Pää pyörällä moikkasin takaisin. Kättelin jotain tyyppiä, joka oli Mariin kanssa. Kierrokseni jatkui työntekijän johdolla. Tyttö kysyi minulta, minkä ikäinen olin. Seitsemäntoista, vau, hän on vasta seitsemäntoista. Kannoimme matkalaukkuni portaita ylös neljänteen kerrokseen. Huoneeni oli siellä: huone numero 409.

Kivuttuamme portaat ylös kapusimme ne heti alas takaisin keittiöön. Tyttö jakoi ruokansa kanssani ja kävin syömään muutamien tyyppien kanssa, keitä oli silloin syömässä: 18-vuotias saksalainen, espanjalainen nainen ja mies sekä pitkä saksalainen.

Seuraavana päivänä alkaisi työt Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimistolla.

Luku 2: Brysselin vakailla kaduilla (nyt ei lasketa niitä irtonaisia kiviä, joissa nyrjäyttää nilkkansa)

Matka asuntolalta toimistolle kesti vähän alle 20 minuuttia. Reitti oli suoraa tietä. Sitten, kun ei enää päässyt kulkemaan suoraan piti kääntyä ja sitten vielä kääntyä sille tielle, jolla toimisto oli, jonka päässä oli Euroopan parlamentti. Siinä välissä oli sitten puisto.

Ensimmäisen työpäivän jälkeen lähdin Mariin kanssa kiertämään kaupunkia. Mariilla oli suunnitelmissa mennä vohvelille ja niin me menimme. Vohvelipaikka oli aivan korean Grand Place -aukion vieressä. Istahdimme sen reunalle syömään vohvelit. Päivä oli lämmin ja reppu hiosti selkää.

Kävimme tutustumassa myös Brysselin luonnontieteellisen puutarhaan. Se oli ihana vihreä puisto, jonka lammessa uiskenteli kilpikonnia. Puut antoivat hetken suojaa auringolta.

Seuraavana päivänä vaihdoin varustautumistani. En ottanut reppua vaan laukun, jätin takin pois. Sitten seuraavana päivänä vaihdoin laukun vielä takaisin reppuun. Pitäydyin repussa. Siinä oli helpointa kantaa tavaroita ja pitkätkin kävelymatkat taittuivat.

Bryssel oli kaupunki, jossa oli helppo kävellä paikasta toiseen. Välimatkat eivät venyneet liian pitkiksi. Toisaalta kävellessä matkaa kertyi huomaamatta. Illalla ihmettelin, miksi jalkoihini sattui. Päätin katsoa paljon olin kävellyt ja kilometrejä oli jopa yli 20.

En ollut tutustunut Brysseliin etukäteen oikeastaan ollenkaan. Alkuun seurasinkin lähinnä vain Mariita, jolla oli melkein joka päivälle suunnitelmia. Olin siis aivan pihalla, mitä oli missäkin. Vasta kuljettuani itsekseni kaupungilla opin tuntemaan reittejä. Kuukauden lopulla minulta kysyttiin suuntaneuvojakin ja osasin jopa auttaa.

Luku 3: Kätelläänkö me nyt sitten?

Olimme edellisellä viikolla sopineet maanantaille puheluhaastattelun. Maanantaina soitimme siis nuorisokeskus Marttisiin Virroille tarkoituksenamme haastatella projekteista vastuussa ollutta kv-koordinaattoria. Ennen haastattelua laitoimme sähköpostia ja tekstiviestiä, sovimme haastattelun päivästä ja ajasta.

Kun maanantai koitti, koitti myös haastattelun aika. Kaikki meni todella kivasti. Puhelu tosin kesti aika pitkään, mutta saimme paljon informaatiota Marttisten kansainvälisistä projekteista, jotka tulivat hyvään käyttöön kirjoittaessamme haastattelua.

Työ oli paljolti toimistotyötä. Minun mielestäni oli mukavaa, että pääsimme kirjoittamaan paljon. Keskityimme töissä erityisesti vihreisiin aloitteisiin ja hankkeisiin, joissa Tampere on mukana. Istuin viileässä toimistohuoneessa ja seurasin nettikonferenssia. Kirjoitin ylös muistiinpanoja. Välillä suljin silmäni ja vain kuuntelin. Kun konferenssi loppui, aloin kirjoittamaan aiheesta lyhyttä juttua toimiston nettisivuille.

Ensimmäinen tilaisuus, johon menimme, järjestettiin Helsingin EU-toimistossa. Aiheena oli vihreä infrastruktuuri. Oli jännittävää olla ensimmäistä kertaa jossakin tapahtumassa. Istuimme siellä nätit vaatteet päällämme ja kuuntelimme, kun aikuiset puhuivat nuorista.

Suomesta melkein jokainen maakunta on edustettuna jossakin EU-toimistossa. Toisena torstaina tapasimme muiden EU-toimistojen harjoittelijoita illalla. Minä ja Marii olimme ensimmäisenä paikalla.

-Ei kai me vaan kätellä, sanoin.

-No ei, mun mielestä on laitonta, jos alle 25-vuotiaat kättelee keskenään, Marii vastasi.

Muut työharjoittelijat saapuivat. Me kättelimme. (Puolustukseksi on sanottava, että yksi heistä ei ollut alle 25-vuotias, joten emme tehneet mitään laitonta)

Yhtenä päivänä saimme kokea todellisen Brysselin sään, kun kiiruhdimme rankkasateessa paikasta toiseen. Aamulla kävelimme vielä hyvän sään aikaan suoraan EU:n komissiota kohti, missä EUSEW, European Sustainable Energy Week, järjestettiin. Sieltä sateen alkaessa kävelimme toimistolle ja toimistolta taas Business Finlandin toimipisteelle, missä meitä odotti kaksi työntekijää, valmiina esittelemään toimintaansa meille.

Toinen esittelijöistä oli futuristi. Hän kertoi meille aivan todella hienoja juttuja ja paluumatkalla olimme niin innostuneita, että sade ei enää haitannut. Hän puhui tulevaisuudesta ja omista ajatuksistaan ja työstään, joka ehkä on yksi siisteimmistä töistä, joita tiedän. Mieti nyt, tulevaisuuden ennustamista.

Aivan viimeisenä työpäivänämme pääsimme vielä tutustumaan Euroopan parlamenttiin. Alviina Alametsän ja Heidi Hautalan avustajat esittelivät meille rakennusta ja vastasivat kysymyksiimme. Oli upeaa päästä lopulta vielä parlamenttiakin katsomaan, koska se oli ollut minun toivelistallani ja oikeastaan ainoita asioita, joita osasin odottaa Brysselin reissusta ja työharjoittelusta.

Luku 4: Mehän voidaan tehdä täällä, mitä me halutaan!

Asuntolalla oli paljon ihmisiä eri maista. Joka ilta suuri osa asukkaista kokoontui syömään yhdessä iltaruokaa. Juttelimme illallisella paljon töistä, mutta myös kaikenlaisista muista asioista maan ja taivaan väliltä.

Torstai oli Brysselissä juhlapäivä. Vietimme sitä usein asuntolan nuorten kanssa. Mepit lähtivät silloin parlamentilta viikonlopun viettoon, jonka jälkeen parlamentin edessä olevalle aukiolle kerääntyi nuorisoa viettämään iltaa. Keskellä aukiota oli nurmialue, jossa istuttiin ja sen reunoilla oli baareja ja ravintoloita. Aukiolla oli kuhinaa, kun ihmiset jakoivat kuulumisiaan työkavereiden kanssa, ja joka porukasta löytyi joku kaveri.

Ensimmäisenä viikonloppuna matkustimme Mariin kanssa Gentiin. Heräsimme aamulla jo aikaisin ehtiäksemme yhdentoista junaan. Rautatieasemalla huomasimme kuitenkin sen tulvivan ihmismassasta. Emme menneet sillä junalla vaan olimme Brysselissä vähän aikaa ja lähdimme myöhemmällä junalla, eri asemalta. Lopulta pääsimme päämääräämme. Gentin keskustassa oli hienoja rakennuksia hienojen rakennusten vieressä.

Oli kuuma päivä ja kuumuus tuntui hohkaavan rakennusten seinistä ja tummista autoista. Suuren kivisen kirkon ovet olivat auki. Viileä ilma osui iholle jo ennen sisälle astumista. Paksut kiviseinät pitivät ihmiset viileinä ja kirkkain maalauksin koristellut ikkunat hämärsivät ulkoa tulevaa valoa. Keskellä kirkkoa puiset tuolit odottivat istujaansa vieri vieressä. Kävelimme kirkon reunoja ja katselimme, kuinka kynttilöiden liekit lepattivat.

Brysselissä ei vietetä juhannusta, mutta meidän suomalaisessa toimistossamme juhannusaatto oli vapaa päivä. Marii ja minä lähdimme yhdeksän aikaan kohti juna-asemaa. Olimme siellä hyvissä ajoin ja menimme laiturille odottamaan junaa. Viime hetkellä huomasimme laiturin vaihtuneen ja juoksimme äkkiä toiselle laiturille. Juna tuli kuitenkin myöhässä ja odottelimme sitä toisellakin laiturilla jonkin aikaa. Junamatka kesti yli kolme tuntia. Aika kuitenkin kului mukavasti kirjan parissa.

Luxemburgissa en voinut uskoa, että olimme todella toisessa maassa. Viileä tuuli puhalsi ihanasti ja tunnelma vaikutti rauhalliselta. Yhtäkkiä ihmismassat ilmestyivät. Oli Luxemburgin herttuan syntymäpäivä ja sitä vietettiin festivaalin ja vapaapäivän tunnelmissa.

Rautatieasemalta pääsi sillan kautta keskustaan. Sen alapuolella vihreät puut kohosivat tiiviinä metsänä, ja viheriö kumpuili ja rakoili. Keskusta oli korkealla linnoituksien päällä. Katujen yläpuolella roikkui koristeena silkkilyhtyjä, perhosia ja lehtiä. Keskustassa oli myös suuri puisto. Puisto oli vehreä ja rauhallinen, kunnes tulimme alueelle, jossa tuhannet lapsiperheet viettivät vapaapäiväänsä.

Kävimme Luxemburgissa jätskillä ja vietettyämme päivän siellä suuntasimme takaisin Brysseliin. Brysselissä taivas oli värjäytynyt pehmeisiin pastelleihin ja aurinko laski oranssina pois näkyvistä. Kävelimme normaalia reittiä kohti asuntolaa, kun rullaluistelijoita alkoi singahtelemaan ohitsemme alamäessä. Olin kauhuissani jyrkkää alamäkeä laskevien rullaajien puolesta. Se oli minun pahin painajaiseni. Minä ja Marii katsoimme toisiamme ja totesimme, että Bryssel oli hieman omituinen kaupunki.

Samana päivänä kuin minä ja Marii olimme lähdössä Brysselistä asuntolalta oli lähdössä myös monia muita. Viimeisenä iltana istuimme keittiössä ja söimme jäätelöä, joka oli jäänyt pari päivää sitten lähteneiltä amerikkalaisilta. Nauroimme ja puhuimme paljon. Minulle ja Mariille kerrottiin asuntolan legendoja ja muita hauskoja tarinoita.

Seuraavana päivänä lähdin takaisin Suomeen. Tällä kertaa luvassa oli suoralento, mikä oli suoraan sanottuna ihanaa.