Uutiset

Ruutanan kautta kulkeva bussilinja 95 aloittaa uudella tapaa järjestettynä maanantaina – liikennettä hoitaa tarjousyhteenliittymä

ohjois-Pirkanmaan linja-autoliikenteen muutokset astuvat voimaan maanantaina 5. elokuuta alkaen. Kuva: ely-keskus / Eeva Osa

Tampereelta Pohjois-Pirkanmaalle suuntautuva liikenne alkaa hieman uudella tavalla järjestettynä ensi maanantaista 5. elokuuta alkaen. Asiasta kerrotaan Pirkanmaan ely-keskuksen tiedotteessa.

Tiedotteessa kerrotaan, että liikenne on hankittu Tampereen seudun joukkoliikenneviranomaisen, eli Nyssen ja Pirkanmaan ely-keskuksen yhteishankintana. Liikennettä hoitaa tarjousyhteenliittymä Pohjois-Pirkanmaa, johon kuuluvat entiseen tapaan liikennöitsijöistä Bussi-Manninen Oy, Tilausliikenne Lampinen Oy ja Valkeakosken Liikenne Oy.

Tampereen, Kangasalan ja Oriveden kaupunkien alueella vuoroissa käyvät jatkossakin Nyssen lipputuotteet. Tampere-Orivesi-välillä vuorot kulkevat Ruutanan kautta (Ruutanantie – Korvenperäntie) ja linjatunnuksena on 95.

Vuorot eivät pysähdy elyn mukaan valtatien 9:n pysäkeillä turvallisuussyistä. Syyksi kerrotaan, että pysäkeillä kulkiessa matkustajan täytyisi ylittää vilkasliikenteinen ja nopeusrajoituksiltaan korkea valtatie tasoylityksenä. Lisäksi pysäkiltä lähdettäessä myös linja-auton liittyminen mukaan valtatien liikenteeseen on haastavaa ja hidastaa matkantekoa.

Matkaan Orivedeltä Tampereelle tarvitaan A-C-vyöhykkeen lippu. Bussilipun voi ostaa ennakkoon mobiilisovelluksella, ennakkokertalippuna tai linja-autoon noustessa lähimaksulla. Lisäksi matkan voi maksaa Nysse-kortille ladatuilla arvo- ja kausilipuilla Oriveden ja Tampereen välisessä linja-autoliikenteessä.

Tampere-Orivesi linja-autojen aikataulut löytyvät täältä >>

Joukkoliikennettä käyttävät ruutanalaiset kritisoivat jo aikaisemmin kesällä Nyssen tekemiä linjamuutoksia. Aiemmin Ruutanasta Aitolahden kautta Tampereelle kulkeneen linjan 28 liikennöinti lopetettiin tänä kesänä.

Nykyisellään Ruutanasta pääsee Tampereelle bussilla maanantaista perjantaihin linjalla 95 (Orivesi–Tampere) sekä Kangasalta Ruutanan kautta Linnainmaalle ajavalla linjalla 45, joka liikennöi myös viikonloppuisin.

Lue myös Kangasalan Sanomien juttu bussiaikataulujen muutoksista: Ruutanan bussiyhteyksiin tehdyt muutokset herättävät laajaa tyytymättömyyttä: ”Osa on tämän takia joutunut ottamaan käyttöön toisen auton”

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,70 €.Tilaa tästä
KategoriaUutiset

Yksi kommenttiKommentoi

  • Saila Haaparanta2.8.2024 klo 16:09

    Niin, haastetta on kuitenkin Ruutanasta liikkua. Aina pitää tehdä muutoksia, jotka vaikuttavat moneen ihmiseen . Tätä se tulee olemaan varmasti jatkossakin.

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.