
Pirkanmaan hyvinvointialue tiedottaa keskittävänsä ruuansulatuskanavan tähystyksiä Tampereelle ja Valkeakoskelle. Muutos koske myös kangasalalaisia, koska jatkossa kangasalalaisten ja pälkäneläisten mahantähystykset siirtyvät Kangasalta Valkeakoskelle.
Hämeenkyrön, Ikaalisten, Sastamalan, Punkalaitumen, Virtain ja Ruoveden asukkaiden mahan- ja paksusuolentähystykset siirtyvät Tampereelle.
Pirha kertoo tiedotteessaan, että potilaan saamassa kutsussa tutkimuspaikka ohjeistetaan selvästi.
Aiemmin perusterveydenhuollon mahan- ja paksusuolentähystyksiä on tehty Tampereen ja Valkeakosken lisäksi hyvinvointialueen omana toimintana Sastamalan ja Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysasemilla sekä ostopalveluna Virroilla. Mahantähystyksiä on tehty myös Kangasalan sosiaali- ja terveysasemalla.
– Näillä asemilla väestöpohja tähystystoimintaan on ollut pieni, vaikka palveluja on tarjottu naapurikuntienkin asukkaille. Tutkimuksia on tehty vain muutamana päivänä viikossa. Asianmukaisten tähystyslaitteiden hankinta on kallista ja laitteet olisi saatava käyttöön kaikkina arkipäivinä, kertoo apulaisylilääkäri Tero Harjuntausta Pirkanmaan hyvinvointialueelta tiedotteessa.
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti keskittää kalliita laitteita vaativia tutkimuksia kampusalueille eli Tays Keskussairaalaan, Hatanpäälle, Sastamalaan ja Valkeakoskelle.
– Lisäksi haluamme tarjota asiakkaille palvelua, jossa mahdollisimman usein voidaan kaikki tarvittavat toimenpiteet tehdä yhden tähystyksen aikana. Esimerkiksi jos tähystyksessä huomataan polyyppeja, ne voitaisiin mahdollisimman usein poistaa heti eikä asiakkaan tarvitsisi tulla uudestaan tähystykseen, Harjuntausta sanoo tiedotteessa.
MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,70 €.Tilaa tästä