Etusivu

Fatbike saapui Petri Nevalaisen pyöräarsenaaliin, kun piti treenata Etelä-Afrikkaan – läskipyörä pyörii hangessakin

Ulkona paukkuu pakkanen, joten fatbikeilyä esittelemään lupautunut Petri Nevalainen on pukeutunut asianmukaisesti, kuten kunnon kerrospukeutumiseen kuuluu – hänellä on useita ohuita kerroksia päällekkäin, jotta niiden väliin jäävä ilma pitää kehon lämpimänä. Korvat...

Takapenkki täyttyy Jenni Lemion ilonaiheista

Jenni Lemion ilonaihe saa henkilöautonkin heilumaan. Puolitoistavuotias leonberginkoira Isla on niin tohkeissaan kaupasta takaisin autoon palanneesta emännästään, ettei kuvaamisestakaan meinaa tulla mitään. – Viihdyn koirieni seurassa. Niiden...

Kaupunki kehottaa hakeutumaan testeihin lievissäkin oireissa – ”Kaikkien on nyt tärkeää noudattaa kaikkia annettuja suosituksia”

Kangasalan kaupunki kehottaa kaupunkilaisia noudattamaan koronasuosituksia ja hakeutumaan testeihin lievissäkin oireissa. - Kaikkien on nyt tärkeää noudattaa kaikkia annettuja suosituksia, joiden avulla voidaan hillitä...

KS 50 vuotta sitten: Nuoremme ponnistelevat englannin kielen opiskelussaan – ”En minä siihen pysty!”

Kangasalan Sanomat kirjoitti 50 vuotta sitten perjantaina 22.1.1971: Nuoremme ponnistelevat ja pääsevät eteenpäin englannin kielen opiskelussaan peruskoulussaMutta on myös niitä: >>En minä siihen pysty!>> Oppilaiden vääriin...

Noin 60 henkilöä asetetaan karanteeniin Pikkolan koulussa

60 henkilöä asetetaan karanteeniin Pikkolan koulussa todetun koronavirustartunnan vuoksi. Asiasta tiedottaa Kangasalan kaupunki. Altistuneita selvitettiin tänään perjantaina. Tieto tartunnasta tuli myöhään torstai-iltana. Koko koulun oppilaat...

Mahdollisia korona-altistuksia bussiliikenteessä neljänä eri aamuna

Tampereen yliopistollinen sairaala tiedottaa, että bussilinjalla 41 Kangasalan suuntaan matkustaneita on saattanut altistua koronavirukselle. Altstuksia on tapahtunut neljänä eri päivänä torstaina 14. tammikuuta kello 7-8,...

THL:n raportti: Kangasalla ei merkitty uusia koronatartuntoja – Pirkanmaalla 20 uutta tapausta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raporttiin ei merkitty perjantaina uusia koronavirustartuntoja Kangasalle. Viimeksi keskiviikkona tapauksia lisättiin kaksi. Tiistaina kerrottiin yhdestä uudesta tartunnasta. Myöhään torstaina illalla...

Oikaisu: Kangasalan Parkki Oy ei ole irtisanonut mitään sopimusta pysäköintipaikkoihin liittyen

Kangasalan Sanomat uutisoi 20.1.2021, että Kangasalan Parkki Oy:n olisi irtisanonut Asunto Oy Kangasalan Kuohunlähteen pysäköintipaikat Kangasalan Parkki Oy:n omistamasta ja hallinnoimasta parkkihallista. Kangasalan Parkki Oy...

Seurakunnan puheenjohtajisto pysyi ennallaan

Kangasalan kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Torsti Tulenheimo ja varapuheenjohtajana Anne-Mari Thomassen. Kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan nämä luottamushenkilöt aina toimikautensa ensimmäisenä ja kolmantena vuonna. Alkamassa on nyt kolmas...

Säännölliset tarkastukset ja huolellinen omahoito turvaavat suun ja hampaiden hyvinvoinnin: Koronapandemia muutti käytäntöjä niin vastaanotto- kuin odotustiloissakin

Muistatko, milloin viimeksi kävit perusteellisessa hammastarkastuksessa? Lukeudutko kenties niihin, jotka eivät joko hammaslääkäri- tai koronapelon vuoksi ole uskaltaneet varata aikaa tarkastukseen? Tai niihin, jotka...

Sijoittaminen digitalisaation aikana – uusia mahdollisuuksia ja huimia kasvutarinoita

Digitalisaatio on vaikuttanut maailmassa lähes kaikkeen, myös sijoittamiseen. Etenkin IT-alan ja digitalisaation edelläkävijät ovat nostaneet kurssejaan nopeammin kuin koskaan aikaisemmin etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana....

Valkeakoski-opisto tarjoaa virikkeitä ja virkeyttä poikkeusaikanakin

Marraskuu alkaa olla lopuillaan, samoin Valkeakoski-opiston syyslukukausi. Rehtori Reeta Tenhola voi jo huokaista helpotuksesta: kansalaisopiston kurssit ja ryhmät ovat voineet kokoontua lukujärjestyksen mukaisesti, kun...

Kaupallinen yhteistyö

LP Kangasala

LP Kangasala palasi sarjakärkeen

Lp Kangasala palasi naisten Mestaruuliigan kärkipaikalle voittamalla myös kärkisijoituksista kamppailevan Pölkky Kuusamon kotiottelussaan erin 3-1. Ottelun avauserä oli erittäin tasokasta lentopalloa varsinkin kun ottaa huomioon...

Kaupallinen yhteistyö

Kuntokauppa.fi

Helppo ja edullinen hoito kipeytyneille lihaksille – Lihashuoltovasara pehmittää sitkeätkin jumit

Liikunta on lihaksille elintärkeää. Mutta kaikki harjoittelun vaikutukset eivät tunnu hyviltä ainakaan pian treenin jälkeen. Kovan käytön eli treenin jälkeen lihaksia on huollettava, ja...

Kaupallinen yhteistyö

Kangasalan kaupunki

Kangasala on Pirkanmaan kunnista ensimmäinen, joka palkkasi kokopäiväisen hyvinvointikoordinaattorin

Sivistyskeskus järjestää kaupunkilaisille kasvatukseen, opetukseen ja hyvinvointiin liittyviä palveluita. Sivistyskeskuksen palvelualueet ovat varhaiskasvatus, opetuspalvelut ja kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Tässä sisältömarkkinointijutussa haastattelussa hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen.  Miten työssäsi...

Kaupallinen yhteistyö

Kangasalan SDP

Varhaiskasvatuksella ja koulutuksella parhaat elämän eväät

Lapsuuden merkitystä ihmisen koko elämän suunnan antajana ei voi liikaa korostaa. Turvallinen lapsuus luo pohjan koko loppuelämälle. Kangasalan Sosialidemokraatit ovat toiminnassaan pitäneet säännönmukaisesti huolen...

Kaupallinen yhteistyö

Hullu Prinssi

Hullu Prinssi 2.1 -musikaali striimataan Kangasala-salista 23.1. Näytökset peruttu.

Kangasalan lukion Hullu Prinssi -musikaalin näytökset joudutaan peruuttamaan koronarajoitusten vuoksi. Tämä on suuri pettymys kaikille tätä alkuvuoden kohokohtaa odottaneille - eikä vähiten musikaalin tekijöille....

Kaupallinen yhteistyö

Kangasalan Yrittäjät

Tapaa kaupunginjohtaja Oskari Auvinen virtuaalisesti helmikuun alussa

Kangasalan kaupunki järjestää vuoden 2021 ensimmäisen Kangasalan kaupunginjohtajan virtuaalitapaamisen keskiviikkona 3.2.2021 klo 16 alkaen Teams live –tapahtumana. Tunnin kestävässä virtuaalitapahtumassa kaupunginjohtaja Oskari Auvinen vastaa...

Kaupallinen yhteistyö

Kangasalan Perussuomalaiset

Perussuomalaisten syyskiertue veti torille paljon kiinnostuneita

Kangasalan Perussuomalaisten järjestämä toritapahtuma sunnuntaina toi paikalle ennätysmäärän kiinnostuneita ihmisiä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon sekä varapuheenjohtaja Riikka Purran lisäksi paikalla oli myös suuri määrä...

Kaupallinen yhteistyö

Kangasalan Kokoomus

Kangasalan Kokoomuksen tavoitteet tulevalle vaalikaudelle julkaistu

Veroprosentin laskeminen, vanhustenhoidon tukimuotojen kehittäminen, rantarakentamisen helpottaminen, maaseudun elinvoimaisuuden vahvistaminen Kangasalan Kokoomus on julkaissut tavoiteohjelmansa vuosille 2021-2024. Keskeisimpiä kohtia tavoiteohjelmassamme ovat mm.: Kannatamme edelleen veroprosentin laskemista. Kiinteistöveroprosenttimme...

Pikkolan koulu etäopetuksessa koronatartunnan vuoksi – ”Kartoitusta tehdään parhaillaan”

Kangasalan Pikkolan koulussa on todettu koronavirustartunta. Koulussa on yli 700 oppilasta.  Tilanteen selvittämiseksi opetus järjestetään Pikkolan koulussa perjantaina 22. tammikuuta etäopetuksena pois lukien erityisen tuen...

Heikkiniemi johti Viestin kuritusta – Kangasalan laituri otti kaiken ilon irti synnyinkaupungissaan

Viesti-Kangasala 0–3 (12–25, 24–26, 21–25) LP Kangasalan salolaislähtöinen laituri Ronja Heikkiniemi oli loistotuulella keskiviikon liigakamppailun jälkeen. Eikä ihme: Heikkiniemi intoutui huippuesitykseen synnyinkaupungissaan ja pääsi nauttimaan harvinaisesta...

Hullu Prinssi sai ensi-iltansa 10 kutsuvieraan edessä: ”Tällaisia nuoria ei ole joka kaupungissa”

Kangasalan lukion suurproduktio Hullu Prinssi 2.1. eli totuus siitä, kuinka haarukka tuli Suomeen sai ensi-iltansa tiistaina. Aiemmasta suunnitelmasta poiketen ensi-ilta esitettiin vain kymmenelle kutsuvieraalle...

Henkilönostin jäätyi yläasentoon – Pelastuslaitos hälytettiin apuun

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen ihmisen pelastustehtävään Vatialaan keskiviikkona alkuillasta. Hälytys tuli kello 17 aikaan Aaponkujalle. Paikalle lähti neljä pelastuslaitoksen yksikköä. Pelastuslaitoksen mukaan henkilöstönostin oli jäätynyt kohteessa...

Tekstarit: ”Turhaa hehkutusta Nyssen 7,5 minuutin vuoroväli”

Kangasalan Sanomat alkaa julkaista lukijoiden tekstiviestejä verkkosivuillaan keskiviikkoiltaisin. Voit lähettää meille omasi numeroon 040 7692340 joko tekstiviestinä tai WhatsApp-viestinä. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi...

Luetuimmat

Keskustelussa

Osa Julia Vuorisen ikätovereista hylkäsi lukio-opinnot liian kalliina vaihtoehtona – Uudistus saattaa lisätä lukion suosiota

Kaksoistutkintoa ensimmäistä vuotta Kangasalan lukiossa sekä Tredun Finnentien toimipisteellä suorittava Julia Vuorinen kokee, että tänä vuonna päivittyvä uudistus alle 20-vuotiaille maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta...

Liki tuhat alppiruusua ja atsaleaa – eikä tässä vielä läheskään kaikki uudesta matkailukohteesta

Erkki ja Leila Frickin arboretum Ahulijärven rannalla avautuu ensi kesänä yleisölle. Kyse ei ole mistä tahansa kotipuutarhasta, sillä alueelta löytyy yli 800 alppiruusu- ja...

Järki vai tunne? Mitä vastaa Tuulia Tanhuanpää

1) Mitä viimeksi lainasit ja keneltä?– Lainasin ystävältäni kirjan, jonka nimeä en nyt muista. 2) Järki vai tunne?– Tätä asiaa olen pohtinut paljon. Nykyisin yhä...

Kolumni: Kiitos myötätunnosta jäihin putoamisestani!

– Kiitos, että tulit julkisuuteen jäihin putoamisestasi, sanoi vierelle hiihtämään tullut rouva. – Se sai monen harkitsemaan jäille menoa. Ihanaa, että selvisit. Olet sitkeä....

Arjessa mukana

Jenni Lemion ilonaihe saa henkilöautonkin heilumaan. Puolitoistavuotias leonberginkoira Isla on niin tohkeissaan kaupasta takaisin autoon palanneesta emännästään, ettei kuvaamisestakaan meinaa tulla mitään. – Viihdyn koirieni seurassa. Niiden...

Koronavirus varjostaa lukion kevättä: penkkariajo jää välistä, vanhojentansseille uusi aikataulu

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi asetetut kokoontumisia koskevat rajoitukset heijastuvat lukioiden kevään perinteiseen ohjelmaan - niin myös Kangasalan lukion. Tämän hetkisten tietojen mukaan yleensä helmikuussa järjestetyistä, ...

Hullu Prinssi sai ensi-iltansa 10 kutsuvieraan edessä: ”Tällaisia nuoria ei ole joka kaupungissa”

Kangasalan lukion suurproduktio Hullu Prinssi 2.1. eli totuus siitä, kuinka haarukka tuli Suomeen sai ensi-iltansa tiistaina. Aiemmasta suunnitelmasta poiketen ensi-ilta esitettiin vain kymmenelle kutsuvieraalle...

Osa Julia Vuorisen ikätovereista hylkäsi lukio-opinnot liian kalliina vaihtoehtona – Uudistus saattaa lisätä lukion suosiota

Kaksoistutkintoa ensimmäistä vuotta Kangasalan lukiossa sekä Tredun Finnentien toimipisteellä suorittava Julia Vuorinen kokee, että tänä vuonna päivittyvä uudistus alle 20-vuotiaille maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta...

Järki vai tunne? Mitä vastaa Tuulia Tanhuanpää

1) Mitä viimeksi lainasit ja keneltä?– Lainasin ystävältäni kirjan, jonka nimeä en nyt muista. 2) Järki vai tunne?– Tätä asiaa olen pohtinut paljon. Nykyisin yhä...

Diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Hyytinen haluaa lisätä keskustelua terveistä elintavoista – ”Diabetes on säästänyt minut monelta”

Vastavalittu Tampereen diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Hyytinen sairastui diabetekseen ollessaan vasta 4-vuotias pikkupoika. Vaikka tällä hetkellä 49-vuotiaan miehen hoitotasapaino on hyvä, on vuosiin mahtunut myös murrosiässä...

Ilonaihe: Sirpa Urpunen mummaili perusteellisesti

Sirpa Urpunen iloitsee valon lisääntymisestä ja päivien pitemisestä. – En ole lainkaan talvi-ihmisiä! Hymy leviää Urpusen kasvoille, kun hän muistelee viimeviikkoista mummailuaan. – Lapsenlapseni olivat pitkästä aikaa käymässä äitinsä...

”Ihmisen tarkoitus on olla valona ja ilona itselle ja muille” – Eija Laine-Hellsten ilmaisee ajatuksiaan taiteessa

Pehmeyttä. Sitä kangasalalainen Eija Laine-Hellsten on nyt halunnut sisällyttää maalauksiinsa. Siitä kertovat muun muassa hänen tuoreet Pehmeyttä Pohjolassa -maalauksensa, joihin kuuluvat esimerkiksi vaaleansininen ja...

Menovinkit

Ihanteellisia vartaloita ja pyhiä naisia – nykytaiteilijat tuovat tulkintansa naiskuvasta ja -rooleista Kangasalle

Naisten kuvia -näyttely tuo Kangasalle nykytaiteilijoiden tulkintoja naiskuvasta ja -rooleista. Näyttely on koottu Heinon taidesäätiön kokoelmasta. Kimmo Pyykkö -taidemuseon vuosi alkaa Naisten kuvia – Teoksia Heinon...

Vilpeilän koulun kyläorkesterissa pääsevät musisoimaan kaikenikäiset – opettajana toimii sahalahtelaistaustainen Lasse Heikkilä

Yhdessä soittaminen tekee hyvää aivoille ja mielelle. Musisointia pääsee harrastamaan Pirkanmaan musiikkiopiston kyläorkesterissa, joka alkaa kokoontua Vilpeilän kyläkoululla Sahalahdella helmikuun alussa. Orkesteriin voivat liittyä kaikenikäiset...

Kangasalan harjut kokevat valaistuksen uudenvuodenaattona – ”Tarkoitus on tehdä show´sta ikään kuin ilotulitusta korvaava”

Kangasalla vuosi 2021 otetaan vastaan talvi-illan pimeyteen luotavan valon voimin, mutta ilman ihmismassoja ja pauketta. Kaupunki järjestää poikkeuksellisen vuoden päätteeksi Kirkkoharjun ja Vehoniemen näkötorneilla valoshow’t.Rakennukset...

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet välittyvät verkon kautta

Kangasalan itsenäisyyspäiväjuhlaa vietetään tänä vuonna koronarajoitusten vuoksi virtuaalisesti. Itsenäisyyspäivän juhlinta alkaa sunnuntaina striimatulla jumalanpalveluksella kello 10. Sen jälkeen ovat vuorossa huomionosoitukset sankarihaudoilla kello 11. Kello 12...

Pääkirjoitus

Kolumni

Mielipide

Tekstarit: ”Turhaa hehkutusta Nyssen 7,5 minuutin vuoroväli”

Kangasalan Sanomat alkaa julkaista lukijoiden tekstiviestejä verkkosivuillaan keskiviikkoiltaisin. Voit lähettää meille omasi numeroon 040 7692340 joko tekstiviestinä tai WhatsApp-viestinä. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi...

Kaupungin vastine mielipidekirjoitukseen: ”Tavoitteena turvallinen ja toimiva jalankulun ja pyöräilyn kulkuyhteys Suinulassa jatkossakin”

Kati Rikala Suinulasta toivoi mielipiteessään 7.1. Kangasalan Sanomissa vastausta Suinulan rautatien alikulkuun liittyviin tapahtumiin. Kangasalan kaupungilla teemme töitä sen eteen, että kaupunkilaisten arki sujuisi hyvin....

Mielipide: Viekö Lamminrahka liikaa resursseja? – huomiota kaipaavat myös sote, tori ja Kyötikkälä

Lamminrahkan asuntoaluetta on alettu rakentamaan Tampereen rajalle. Hanke vaatii huomattavan osan Kangasalan investointiresursseista eli rahaa. Tietysti on hyvä, että Kangasala kasvaa, mutta se huolestuttaa,...

Urheilu

Fatbike saapui Petri Nevalaisen pyöräarsenaaliin, kun piti treenata Etelä-Afrikkaan – läskipyörä pyörii hangessakin

Ulkona paukkuu pakkanen, joten fatbikeilyä esittelemään lupautunut Petri Nevalainen on pukeutunut asianmukaisesti, kuten kunnon kerrospukeutumiseen kuuluu – hänellä on useita ohuita kerroksia päällekkäin, jotta...

Heikkiniemi johti Viestin kuritusta – Kangasalan laituri otti kaiken ilon irti synnyinkaupungissaan

Viesti-Kangasala 0–3 (12–25, 24–26, 21–25) LP Kangasalan salolaislähtöinen laituri Ronja Heikkiniemi oli loistotuulella keskiviikon liigakamppailun jälkeen. Eikä ihme: Heikkiniemi intoutui huippuesitykseen synnyinkaupungissaan ja pääsi nauttimaan harvinaisesta...

Larson ei antanut Kuusamolle armoa – Kangasalan passari ruokki tulikuumaa amerikkalaishakkuria

Kangasala-Kuusamo 3–1 (25–20, 18–25, 25–16, 25–17) Kentän kuningattaresta ei jäänyt kenellekään epäselvyyttä, kun LP Kangasala kypsytti Kuusamon Pallo-Karhut naisten lentopalloliigan kärkikamppailussa. Amerikkalaishakkuri Jody Larson kuritti vieraita...

Aarni Kihlström lunasti paikkansa maajoukkueessa – taas askeleen lähempänä ammattikoripalloilijan uraa

Suomen Koripalloliitto on valinnut Kangasalan Urheilijoita edustavan Aarni Kihlströmin ainoana kangasalalaisena mukaan 15-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen. U15-poikien joukkueeseen sai kutsun yhteensä 26 pelaajaa. Voit lukea kaikkien...

Riittävätkö rahkeet kolmanteen cup-voittoon? – LP Kangasala vei mestaruuden vuosina 2013–2014

LP Kangasala metsästää kolmatta Suomen cupin voittoa tammikuun viimeisenä viikonloppuna pelattavasta Final Fourista. Täysosuma edellyttää Arttu Keräsen luotsaamalta joukkueelta onnistumista perjantaisessa välierässä (29.1.) ja perään...

Ladut hyvässä kunnossa, mutta jalankulkijat aiheuttavat haittaa – Tiesitkö, että ladullakävelykielto pohjautuu lakiin?

Kangasalan keskustan harjulla kulkeva latujen pääreitistö on kaupungin liikuntapalveluiden mukaan hyvässä hiihtokunnossa. Parhaat ladut löytyvät tällä hetkellä Vatialasta, Asemalta, Kyötikkälän urheilukeskuksen ympäristöstä ja yhdysladulta,...

Uutiset

Vihreät haluaisivat lättähatut takaisin raiteille – Kangasala mukana suunnitelmassa

Vihreät esittää lähijunaliikenteen pilottikokeiluja ja seisakkeiden palauttamista isoille kaupunkiseuduille. Puolueen mielestä säännöllinen lähijunaliikenne tulee aloittaa vuoteen 2023 mennessä Turun, Tampereen, Oulun, Lappeenrannan, Lahden ja...

Kaarina Maununtyttären tiellä hirvikolari – eläin loukkaantui

Poliisille tuli ilmoitus sunnuntaina noin kello kolmen aikaan iltapäivällä sattuneesta hirvikolarista. Onnettomuuspaikka oli Kaarina Maununtyttären tiellä. Eläinten kanssa kolaroineen ajoneuvon kuljettaja ajoi kohti Valkeakoskea, kun...

Epäilty huumekuski kiinni Ruutanantiellä

Poliisipartio nappasi viime viikon keskiviikkona henkilöautoilijan, jonka epäillään ajaneen huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Ruutanantiellä noin iltakymmenen aikaan tarkistusta varten pysäytetty kuski puhalsi alkometriin nollat,...

Valtuusto aloitti vuotensa hiljaisella hetkellä – Aloitteilla halutaan muun muassa monipuolistaa kieltenopetusta

Kangasalan kaupunginvaltuusto aloitti vuoden ensimmäisen kokouksensa hiljaisella hetkellä. Mustiin pukeutuneet valtuutetut sekä läsnä Kangasala-talossa että etäyhteyksien päässä kunnioittivat eleellä joulukuussa menehtynyttä sosiaalidemokraattien valtuutettua Kari...

Sekajätteen sekaan päätyy Kangasalla yhä runsaasti biojätettä: ”Jopa 30 prosenttia syntyy niin kutsutuissa sinkkutalouksissa”

735 380 kilogrammaa biojätettä vuodessa – sen verran Kangasalla kierrätettiin viime vuonna biojätteitä. Pirkanmaan Jätehuollon biokampanjan tuottaja Jenni Ruotsalon mukaan se on määränä suuri. Tosin...

Kaupungilla ja yksityisillä palveluntuottajilla näkemyseroja: Kenen vastuulla ovat henkilöstön koronarokotukset?

Koronarokotukset ovat alkaneet myös Kangasalan kaupungissa. Viime viikolla alkaneet rokotukset käynnistettiin THL:n julkaiseman rokotusjärjestyksen mukaisesti koronanäytteenotossa ja hengitystieinfektiopoliklinikalla työskenteleviä terveydenhuollon ammattilaisista.  Samaan aikaan rokotukset käynnistyivät myös...

Larson ei antanut Kuusamolle armoa – Kangasalan passari ruokki tulikuumaa amerikkalaishakkuria

Kangasala-Kuusamo 3–1 (25–20, 18–25, 25–16, 25–17) Kentän kuningattaresta ei jäänyt kenellekään epäselvyyttä, kun LP Kangasala kypsytti Kuusamon Pallo-Karhut naisten lentopalloliigan kärkikamppailussa. Amerikkalaishakkuri Jody Larson kuritti vieraita...

Valtuusto istui vuoden ensimmäisessä kokouksessaan – Katso livelähetys tallenteena tästä

Kangasalan kaupunginvaltuusto aloitti vuoden ensimmäisen kokouksensa tänään kello 18.00. Kokous alkoi hiljaisella hetkellä menehtyneen valtuutetun Kari Koljosen muistoksi. Lähes kaikki valtuutetut sekä läsnä että etänä...

Aarni Kihlström lunasti paikkansa maajoukkueessa – taas askeleen lähempänä ammattikoripalloilijan uraa

Suomen Koripalloliitto on valinnut Kangasalan Urheilijoita edustavan Aarni Kihlströmin ainoana kangasalalaisena mukaan 15-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen. U15-poikien joukkueeseen sai kutsun yhteensä 26 pelaajaa. Voit lukea kaikkien...

Millainen asuntotuotanto vetäisi Ruutanassa – seurakunta selvittää

Seurakunta ottaa yhteyttä rakennuttajiin selvittääkseen, millainen rakentaminen on Ruutanan seurakuntakodin ympäristössä mahdollista ja kaupallisesti kannattavaa. Kirkkoneuvoston päätöksen mukaan alueen suunnittelua jatketaan siten, että seurakuntatalo puretaan,...

Koronatartunta Kangasalla toisen asteen koulutuksessa – Opetus jatkuu normaalisti

Kangasalla on todettu koronavirustartunta kaksoistutkintokoulutuksessa. Asiasta tiedottaa Kangasalan kaupunki. Opiskelijat ja henkilökunta ovat kaupungin tiedotteen mukaan käyttäneet oppilaitoksissa maskeja kattavasti. Tämän vuoksi kokonaisia opetusryhmiä ei...

Asemantielle tulossa pysäköintikielto – Syynä Sorolan montun suosiosta johtuva tienvarsiparkkeeraus

Asemantielle ollaan parhaillaan järjestämässä pysäköintikieltoa Sorolan montun kohdalle. Kielto asetetaan ulkoilualueen suuren suosion aiheuttaneiden pysäköintiongelmien vuoksi. - Suosion myötä on tullut esille haasteet alueen pysäköinnissä....

Riittävätkö rahkeet kolmanteen cup-voittoon? – LP Kangasala vei mestaruuden vuosina 2013–2014

LP Kangasala metsästää kolmatta Suomen cupin voittoa tammikuun viimeisenä viikonloppuna pelattavasta Final Fourista. Täysosuma edellyttää Arttu Keräsen luotsaamalta joukkueelta onnistumista perjantaisessa välierässä (29.1.) ja perään...

Vielä ehtii hakea koululaisten iltapäivätoimintaan – Ryhmille etsitään tiloja kouluilta

Parhaillaan on menossa haku koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2021–2022. Hakuaika päättyy torstaina 21. tammikuuta.  Kangasalla ollaan nyt uuden edessä, sillä vuosia iltapäivätoimintaa järjestäneet Kangasalan seurakunta ja...

Helmi-hankkeella kehitetään varhaiskasvatuksen päätösvalmistelua

Valtiovarainministeriö on myöntänyt yhteensä 445 500 euroa avustuksena Helmi-hankkeelle, jossa Kangasala on mukana useiden muiden kuntien kanssa. Hankkeen tarkoituksena on edistää kuntien digitalisaatiota. Kehitystyössä on erityisesti...

Ihanteellisia vartaloita ja pyhiä naisia – nykytaiteilijat tuovat tulkintansa naiskuvasta ja -rooleista Kangasalle

Naisten kuvia -näyttely tuo Kangasalle nykytaiteilijoiden tulkintoja naiskuvasta ja -rooleista. Näyttely on koottu Heinon taidesäätiön kokoelmasta. Kimmo Pyykkö -taidemuseon vuosi alkaa Naisten kuvia – Teoksia Heinon...

Iso osa luistelukentistä hyvässä kunnossa – Lumitykit pysähtyivät hetkeksi

Kangasalan kaupungin ylläpitämistä luistelukentistä iso osa alkaa olla hyvässä kunnossa. Tällä hetkellä luistelemaan pääsee jo yli kymmenellä kentällä. Hyvässä luistelukunnossa liikuntapalveluiden mukaan ovat Havisevan koulun...

Tuttu yritys pyörittelee jäätelöpalloja torilla

Pääskyniemen Höyläämö Oy on valittu torin jäätelökioskin pitäjäksi kesäksi 2021. Jäätelökioskiyrittäjää etsittiin avoimessa toimijahaussa joulu–tammikuussa. Haku tuotti vain yhden hakemuksen. Pääskyniemen Höyläämö on aiempinakin kesinä vastannut...

Ladut hyvässä kunnossa, mutta jalankulkijat aiheuttavat haittaa – Tiesitkö, että ladullakävelykielto pohjautuu lakiin?

Kangasalan keskustan harjulla kulkeva latujen pääreitistö on kaupungin liikuntapalveluiden mukaan hyvässä hiihtokunnossa. Parhaat ladut löytyvät tällä hetkellä Vatialasta, Asemalta, Kyötikkälän urheilukeskuksen ympäristöstä ja yhdysladulta,...

Hullun Prinssin näytökset peruuntuvat koronarajoitusten jatkumisen vuoksi – tilalle striimaus Kangasala-salista

Lukiomusikaali Hullu prinssi 2.1. eli totuus siitä, kuinka haarukka tuli Suomeen peruu tulevat näytöksensä. Esitysten oli tarkoitus alkaa ensi viikolla. Aluehallintoviraston antamien ohjeistusten mukaisesti musikaaliproduktio on päätynyt...

Tiukennetut koronarajoitukset jatkuvat Kangasalla helmikuulle asti – Myös kirjasto jatkaa supistetusti

Kangasalan kaupunki tiedottaa jatkavansa tiukennetuin koronarajoituksin helmikuun alkupuolelle saakka. Päätös noudattaa sisä- ja Länsi-Suomen aluehallintoviraston 14. tammikuuta tehtyä linjausta, jonka mukaan kaikki yli 10...

Vahderpäänsalmelta löytyneen potkukelkan omistaja löytyi – Putosi jäihin, mutta pääsi itse ylös

Kangasalan Sanomat kirjoitti lauantaina poliisin ja pelastuslaitoksen tehtävästä Vahderpäänsalmella. Jäältä löytyi potkukelkka ja porakone, jonka vuoksi epäiltiin jonkun pudonneen jäihin. Sukeltajat eivät kuitenkaan löytäneet jään...

Kangasalan lähijuna ei vielä ole mukana tässä kyydissä – seuraava etappi on vuosi 2024

Nokia, Tesoma, Lempäälä ja Orivesi. Lähijunan seisakepaikkojen nimiä on jälleen vilahdellut julkisuudessa, mutta Kangasalan nimeä siellä ei juuri nyt ole kuultu. Tämä ei tarkoita,...

Ilonaihe: Sirpa Urpunen mummaili perusteellisesti

Sirpa Urpunen iloitsee valon lisääntymisestä ja päivien pitemisestä. – En ole lainkaan talvi-ihmisiä! Hymy leviää Urpusen kasvoille, kun hän muistelee viimeviikkoista mummailuaan. – Lapsenlapseni olivat pitkästä aikaa käymässä äitinsä...

Koulusta suoraan harrastamaan – Kangasala valittiin yhdeksi pilottikunnaksi

Mieluisia harrastuksia koulupäivän yhteyteen tuovan niin sanotun Suomen mallin pilotointi käynnistyy keväällä eri puolilla Suomea. Hakemusten perusteella mukaan valittiin 112 kuntaa, joihin myös Kangasala...

Kangasalan seurakunta aloittaa yt-neuvottelut – syinä korona ja muutokset kerhotoiminnassa

Kangasalan seurakunta on aloittanut yhteistoimintamenettelyn mukaiset neuvottelut. Tilanteeseen on kaksi syytä; muutokset iltapäiväkerhojen järjestämisessä ja korona-epidemia. Seurakunta on päättänyt lopettaa iltapäiväkerhojen ostopalvelusopimuksen kaupungin kanssa kevätlukukauden...

”Ihmisen tarkoitus on olla valona ja ilona itselle ja muille” – Eija Laine-Hellsten ilmaisee ajatuksiaan taiteessa

Pehmeyttä. Sitä kangasalalainen Eija Laine-Hellsten on nyt halunnut sisällyttää maalauksiinsa. Siitä kertovat muun muassa hänen tuoreet Pehmeyttä Pohjolassa -maalauksensa, joihin kuuluvat esimerkiksi vaaleansininen ja...

Kaupungin maaseutuohjelmassa kaavaillaan tonttipörssiä maanomistajille

Kangasalla on valmisteltu vuoteen 2025 ulottuvaa maaseutuohjelmaa. Sen perusteella laaditaan vielä erillinen toteutussuunnitelma, jossa toimenpiteitä tarkennetaan, niille asetetaan aikataulut ja vastuutahot. Päämääränä on maaseudun...

Kaupunginsairaala ei ole kenenkään koti

Väestöennusteiden mukaan vuonna 2025 Kangasalla asuu noin 3 750 yli 75-vuotiasta. Vuonna 2030 heitä on jo 4 400. Ikäihmisten määrän kasvaessa lisääntyy myös tehostetun palveluasumisen tarve.  Tehostettu...

Tusina kysymyksiä: Erkki Isokangas arvostaa kunnon talvea

1) Kunnon talvi vai vähän sinnepäin?– Kunnon talvi. Lunta kolmisenkymmentä senttimetriä ja pakkasta enintään -15 astetta. 2) Tunnetko vetoa järven jäälle?– En vielä. Jäille ehtii...

Talvikeli ei takaa paksua jäätä – kokenut retkiluistelija huolestui jäillä liikkujien varustetasosta: ”Alkoi vähän pelottaa”

Kangasalla päästään nyt nauttimaan kunnon lumisesta talvesta. Nietokset eivät kuitenkaan ole tae vesistöjen jäiden kestävyydelle, vaan järvillä kannattaa liikkua varovasti. Viime viikolla Kangasalan Sanomat uutisoi...

Nyt se on annettu: Marjo Järvinen sai ensimmäisen koronarokotteen Kangasalla – neuvoo videolla, mitä tehdä rokotehuolien kanssa

Kangasalan avosairaanhoidossa työskentelevä sairaanhoitaja Marjo Järvinen sai ensimmäisen Kangasalla pistetyn koronavirusrokotteen tänä aamuna. Kangasalalainen Järvinen otti rokotteen myönteisin mielin. - Enemmän kuin mielelläni otan rokotteen. Hän kertoo,...

Nuorisovaltuustosta voidaan nyt myös erottaa

Nuorisovaltuuston toimintasääntöä on päivitetty. Uusien sääntöjen mukaan valtuuston jäsen voidaan myös erottaa. Näin on mahdollista tehdä, jos jäsen on pois kokouksesta kolme kertaa peräkkäin ilmoittamatta...

Kotihoidon asiakkaat saavat oman geriatrin: Teknologia tuo lääkärin ja fysioterapeutin kotiin

Kangasalan terveyskeskukseen palkataan tänä vuonna geriatri, jonka työssään keskittyy ainoastaan kotihoidon asiakkaina oleviin ikäihmisiin. Valtuuston hyväksyi uuden viran perustaminen joulukuisessa kokouksessaan.  – Vuosi sitten hankimme...

LP Kangasala urakoi kohti cupin voittoa – välierissä joukkue kohtaa Kuusamon Pallo-Karhut

Suomen cupin välierävastustajaksi arvottiin Kuusamon Pallo-Karhut. Naisten lentopalloliigaa dominoinutta LP Kangasalaa odottaa hurja urakka tammikuun jälkimmäisellä puoliskolla. Parhaassa tapauksessa Arttu Keränen johtaa joukkonsa vajaan kahden viikon...

Viikon jaetuimpia

Luetuimmat

Noin 60 henkilöä asetetaan karanteeniin Pikkolan koulussa

60 henkilöä asetetaan karanteeniin Pikkolan koulussa todetun koronavirustartunnan vuoksi. Asiasta tiedottaa Kangasalan kaupunki. Altistuneita selvitettiin tänään perjantaina. Tieto tartunnasta tuli myöhään torstai-iltana. Koko koulun oppilaat...

Mahdollisia korona-altistuksia bussiliikenteessä neljänä eri aamuna

Tampereen yliopistollinen sairaala tiedottaa, että bussilinjalla 41 Kangasalan suuntaan matkustaneita on saattanut altistua koronavirukselle. Altstuksia on tapahtunut neljänä eri päivänä torstaina 14. tammikuuta kello 7-8,...

THL:n raportti: Kangasalla ei merkitty uusia koronatartuntoja – Pirkanmaalla 20 uutta tapausta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raporttiin ei merkitty perjantaina uusia koronavirustartuntoja Kangasalle. Viimeksi keskiviikkona tapauksia lisättiin kaksi. Tiistaina kerrottiin yhdestä uudesta tartunnasta. Myöhään torstaina illalla...

Pikkolan koulu etäopetuksessa koronatartunnan vuoksi – ”Kartoitusta tehdään parhaillaan”

Kangasalan Pikkolan koulussa on todettu koronavirustartunta. Koulussa on yli 700 oppilasta.  Tilanteen selvittämiseksi opetus järjestetään Pikkolan koulussa perjantaina 22. tammikuuta etäopetuksena pois lukien erityisen tuen...

Kangasalla vaikeuksia saada koronarokotteita – ”Uusia rokotetilauksia ei voida tällä hetkellä tehdä”

Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueella on kohdattu ongelmia koronarokotusten toimittamisessa. Asiasta tiedottaa Kangasalan kaupunki. Ongelmat johtuvat haasteista koronarokotusten saatavuudessa. Kaupunki tiedottaa, että Suomeen saatavien rokoteannosten määriä...

Lukijan kuva