Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-Digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Aloite syntyi sopivaan aikaan

Tuula Ruusumaa
Pääkirjoitus - 15.3.2017 kello 7.59

Vaikka perussuomalaisten valtuustoaloitteessa tuoksahtaa kuntavaalien läheisyys ja kuntalaisten kosiskelu, on heidän aloitteensa perusidea pysäköinninvalvonnan tarpeellisuuden arvioinnista paikallaan.

Harva edes muistaa, että Kangasalla on valvottu pysäköintiä jo vuodesta 2010 saakka. Se on pitkä aika jupista yhdestä ja samasta aiheesta.

Perustelut olivat tuolloin vuonna 2009, jolloin valtuusto päätti asiasta, kaikin tavoin kestävät. Ei ollut eikä ole tänäkään päivänä oikein, että autot seisovat koko päivän keskustassa ja estävät liikkeissä piipahtavien käynnit.

Seitsemässä vuodessa Kangasala, Suomi ja koko maailma on muuttunut huimasti. Toki keskustan liike-elämän hiipuminen on todellisuutta, mutta kukaan ei tiedä, olisiko se tapahtunut joka tapauksessa.

Tuona aikana verkkokauppa on lyönyt itsensä lopullisesti läpi. Tuo aika on ollut enemmän tai vähemmän taantumaa. Siitä toipumisesta on tullut ensimmäisiä valonpilkahduksia vasta aivan viime aikoina.

Paikallisesti on päästy keskustan kehittymisen kannalta aivan uudelle tasolle. Keskusta on saanut uimahallin ja Kangasala-talon, linja-autoaseman uudisrakennushanke on lähtemässä liikkeelle. Hotellia suunnitellaan ja lapsiperheille sopivaa pientalorakentamista ihan keskustan tuntumaan.

Kaikki tämä ottaa aikansa, ja nyt tarvitaan lujaa uskoa, että suunta on oikea.

Pysäköintitalo on yksi tärkeä osanen, joka tuo keskustan pysäköintiin uusia mahdollisuuksia torin alle jo rakennettujen maanalaisten paikkojen lisäksi.

Näistä edellä luetelluista muutoksista johtuen on varmasti ihan hyvä aika tutkia, minkälainen pysäköintimalli on Kangasalla tulevaisuudessa järkevä. Kun asiaa tarkastellaan pitkällä tähtäimellä ja kokonaisuutena, saattaa löytyä uudenlaisia toteuttamismalleja.

Yksi näistä saattaa jopa olla, että Kangasala voi luopua kiekkopysäköinnistä.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös