Henkilöauto suistui Kaarina Maununtyttären tiellä mutkassa ulos, pyöri katon kautta ympäri ja päätyi pellolle pyörilleen. Ajoneuvossa oli ainoastaan kuljettaja, joka toimitettiin sairaalahoitoon. Ulosajo tapahtui…
Lisää luettavaa

Kaarina Maununtyttären tien päällystämiseen esitetään 200 000 euron rahoitusta ensi vuodelle

Päällystystyötä jatketaan Valkeakoskelta Kaarina Maununtyttären tielle lokakuussa: ”Se on ollut silmämääräisestikin aika surullisen näköinen”

Poliisi jatkaa vakavan ulosajon tutkintaa – Auton epäillään suistuneen tieltä kovalla nopeudella

Henkilöautoilija suistui liukkauden vuoksi tieltä – ”Talvirenkailla ja maltilla pääsee aika pitkälle”

Henkilöautoilija suistui Lahdentieltä – toinen kaista suljettiin liikenteeltä
Tuoretta

AhlmanEdun kirjoittajalinja ylitti Iinan odotukset – Kansanopisto on vähemmän tunnettu vaihtoehto lukiolle ja amikselle

Kaupunki korottaa venepaikkojen vuokrahintoja 10–30 eurolla

Historiallinen Omppula katoaa kesän aikana – Purun ja piha-alueen hyödyntämisen arvioidaan säästävän kaupungilta 0,7 miljoonaa

Mielipide: Haluaako Kangasala oikeasti asukkaiden osallisuutta kaavoitukseen?

Lukas syntyi syövän kanssa, Matias sairastui 1-vuotiaana leukemiaan – Kaksi kangasalalaista äitiä kertoo miten elämä muuttuu, kun lapsi saa syöpädiagnoosin

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Ystävyys tekee meidät osaksi yhteisöä

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 7

Kangasalan eläkeläisten yhdistyksiin kuuluu yli tuhat ihmistä – viisi jäsentä kertoo, mitä se on heille antanut: ”Elän yksin, mutta en ole yksinäinen”
